He kantoivat vastuun
Parlamenttivaalien jälkeinen aamu valkeni Isossa-Britanniassa dramaattisissa tunnelmissa.
Aamupäivällä nähdyt puoluejohtajien erot kuvastavat hyvin Suomen ja Britannian poliittisen tapakulttuurin eroja. Saarivaltakunnassa asiat tapahtuvat ripeämmin ja puoluejohtajat suhtautuvat omaan asemaansa ammattimaisemmin.
Ensimmäisenä väistymisestään ilmoitti UKIPin Nigel Farage. Vaikka puolue sai vain yhden paikan parlamenttiin, se kuului äänimäärissä vaalin menestyjiin. Farage oli kuitenkin ilmoittanut eroavansa, jos ei itse nouse parlamenttiin. Lupaus piti.
Seuraavaksi median eteen asteli puolueensa liberaalidemokraatit hallituskauden päätteeksi kirvelevään vaalitappioon johtanut Nick Clegg.
Pian kamerat kohtasi myös Labourin puoluejohtaja Ed Miliband. Hän veti johtopäätökset puolueensa kannatuksen käytännössä tuhouduttua Skotlannissa. Puolue jäi kauas kilpakumppanistaan toryistä.
Vaaliyön jännitys vaihtui pysäyttävään muistutukseen siitä, miten armotonta työtä poliittinen johtajuus on.
Miliband ja Clegg ilmaisivat tahoillaan puolueväelle surunsa vaalitappion seurauksista. Moni menetti työnsä, ja unelmia mureni. ”Olen todella pahoillani, etten onnistunut. Tein parhaani”, Miliband sanoi omilleen.
Vaikka Faragen puolue menestyi, hänen oli pidettävä lupauksensa. Poliittisella johtajalla ei ole varaa syödä sanojaan.
Kolmen asemastaan luopuneen puoluejohtajan toiminta kuvastaa Ison-Britannian politiikan huippuammattimaista luonnetta.
Tiedossa on, mitä vaalitappion jälkeen käynnistyvä johtajan aseman arvuuttelu puolueelle pahimmillaan tarkoittaa.
Viipymättä tehtyjen eroilmoitusten tavoitteena oli välttää puolueelle koituva kielteinen julkisuus, puoluejohtajan aseman vatvominen ja puolueen sisäisten kuppikuntien syntyminen.
Clegg ja Miliband eivät halunneet saattaa omiaan tilanteeseen, jossa puoluejohtajan virheitä märehditään valtakamppailun muhiessa kulisseissa.
Tappion hetkellä oma asema oli heidän huolistaan pienin. Oli selvää, että se uhrattaisiin jarruttelematta puolueen hyväksi.
Nyt liberaalidemokraatit ja Labour pääsevät aloittamaan vaalitappiosta toipumisen puhtaalta pöydältä. Puoluejohtajavaalin ehdokkaat voivat hakeutua asemiinsa ilman pelkoa istuvan johtajan loukkaamisesta. Myös keskustelu puolueen suunnasta on vapautuneempaa, kun asetelma on aidosti avoin.
Brittijohtajat tiesivät, että epäonnistuttuaan raskaasti keskeisessä tehtävässään – vaalien voittamisessa – on ymmärrettävä väistyä.