Blogit

Ylämaan kettu väijyy Ison-Britannian, Ruotsin ja Suomenkin politiikkaa ja mediaa.

Skotlannissa ihailtu, Englannissa pelätty

Blogit Ylämaan kettu 23.4.2015 12:40
Mari K. Niemi
Kirjoittaja on poliittiseen viestintään erikoistunut dosentti ja Innovation and Entrepreneurship InnoLab -tutkimusalustan johtaja Vaasan yliopistossa.

Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaalien läheisyys näkyy lokakampanjoiden kiihtymisenä.

Erityisesti uhkakuvia on liitetty Skotlannin kansallispuolueen johtajaan Nicola Sturgeoniin, jonka konservatiivilehdistö on jo nimennyt Britannian vaarallisimmaksi naiseksi. Vaalipäivän lähestyessä moni britti miettii tämän Skotlannin ruoria pyörittävän naisen tekevän hyytävän hyvää jälkeä puolueensa johdossa.

Toisin kuin Suomessa, Britanniassa vaalien kiinnostavimmat asiat tapahtuvat nyt poliittisen kentän laidoilla. Sukupolven tärkeimmiksi ristityissä, kilpailuasetelmaltaan erittäin tiukoissa vaaleissa hallituspuolue konservatiiveja nakerretaan oikealta ja johtavaa oppositiovoimaa, työväenpuoluetta, tuupitaan vasemmalta.

Siinä missä konservatiivien kyljessä kuumottaa Nigel Faragen johtama itsenäisyyspuolue Ukip, työväenpuolueen kiusana on sosiaalidemokraattinen Skotlannin kansallispuolue SNP.

Tappio Skotlannin itsenäisyydestä järjestetyssä kansanäänestyksessä ja johtajavaihdos Alex Salmondista Nicola Sturgeoniin eivät SNP:n vauhtia hidastaneet, päinvastoin. Puolue on yli kolminkertaistanut jäsenmääränsä ja on nyt voimansa tunnossa.

Brittiäänestäjät kammoksuvat epäluotettavina ja ennakoimattomina pitämiään vähemmistö- ja koalitiohallituksia, mutta sellainen heille on toistamiseen luvassa. Vaalijärjestelmän vuoksi Ukipin paikkamäärä parlamentin alahuoneessa on kuitenkin jäämässä kauas SNP:lle povatusta. Siksi näiden vaalien kuumin nimi on Nicola Sturgeon, ei Nigel Farage.

Skotlannin kansallispuolue on kauhistus sekä Britannian konservatiiveille että työväenpuolueelle, mutta eri syistä.

Konservatiivit näkevät SNP:ssä kuningaskuntaa hajottavan voiman, jonka vasemmistolaista talous- ja veropolitiikkaa heidän on mahdotonta hyväksyä. Työväenpuolueelle SNP on uhka erityisesti siksi, että se on lohkaisemassa siltä elintärkeän kannatusalueen: Skotlannin.

 

Nicola Sturgeonin noustua viime marraskuussa ensimmäisenä naisena puolueensa johtajaksi ja Skotlannin aluehallinnon pääministeriksi on maassa nähty rocktähtiluokan poliittisia tapahtumia.

Vaikka feminismiä tunnustavan johtajan puolue vetää niin naisia kuin miehiä, silmiinpistävää sen suuriksi paisuneissa tilaisuuksissa on silti naisten runsaus.

Sturgeonin huudattaessa 12000-paikkaista Glasgow Hydro -areenaa saattoi todella tuntea poliittisten mannerlaattojen liikahtelun. Skotlannin naiset kokevat nyt, että politiikka on heidänkin asiansa.

Sturgeonin suosiota selittävät hänen rautainen asiaosaamisensa, sanavalmiutensa ja poliittinen pelisilmänsä, joita pitkä kokemus politiikassa on kartuttanut.

Merkitystä oli myös puolueen taitavasti rakentamalla vallanvaihdoksella, joka toteutettiin itsenäisyyskansanäänestyksen jälkeisessä nosteessa. Juristin koulutuksen saanut Sturgeon nousi asemaansa Skotlannin varapääministerin ja puolueen varajohtajan paikalta vastaehdokkaitta.

Vaalijulkisuudessa hänen esiintymisensä ovat olleet kiehtova yhdistelmä lujuutta ja empatiaa. Sturgeon esiintyy nyt Skotlannin sosiaalisena omanatuntona, uudistajana ja tasa-arvon ajajana. Puheessa vilahtelevat maan häpeätahrat, lapsiköyhyys ja leipäjonot sekä tasa-arvoisen koulutuksen tärkeys luokkaerojen tasaamisessa.

Sturgeon puolustaa maahanmuuttajia, haluaa ydinaseen pois Skotlannin rannoilta ja pitää maan EU:n jäsenenä. Unelma itsenäisestä Skotlannista elää vahvana. Skotlannissa yhä useampi ajattelee Sturgeonin paitsi puhuvan oikeista asioista myös olevan oikeassa.

 

Monilla Britanniassa on vaikeuksia hyväksyä konservatiiveille ja työväenpuolueelle vaalien jälkeen tarjolla olevia hallitusapureita.

Etenkin konservatiivipuolue on hyödyntänyt tätä kampanjassaan väittämällä työväenpuolueen Ed Milibandin joutuvan Nicola Sturgeonin talutusnuoraan, mikäli työväenpuolue voittaisi vaalit. Pääsisivätkö itsenäisyysmieliset skotit sanelemaan kuningaskunnan politiikkaa, jos Miliband joutuisi hallituksessa tukeutumaan heihin?

Vahvaa jälkeä niin televisioväittelyissä kuin kampanjakentillä tekevä Sturgeon kelpaa uhkakuvaksi, vaikkei itse ole edes vaalissa ehdolla. Englantilaismediassa nähdyt seksistiset pilakuvat ja kansallispuolueen mustamaalaus näyttävät kuitenkin kääntyvän itseään vastaan.

Mitä enemmän ”Lontoon media” Sturgeonia ilkkuu ja tämän puoluetta demonisoi, sitä tärkeämmältä kansallispuolueen ja tämän johtajan sanoma Skotlannissa kuulostaa.