Politiikkaa kommentoivien poliittisuudesta
Ilta-Sanomat uutisoi lauantaina 18. huhtikuuta, että yksi Ylen suuren puheenjohtajakeskustelun talousviisaista oli poliittisesti sitoutunut. Ei riitä, että Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Markus Jäntti on vasemmistoliiton perustajajäsen – hän myös paineli heti seuraavana aamuna vaalityöhön puolueen esitteitä jakamaan.
Ylen eduskuntavaalien 2015 päätuottaja Riikka Uosukainen perusteli lähetyksen asiantuntijavalintoja sillä, että ajatuksena oli tuoda esiin talouspoliittisten linjausten arvopohjaa. Kiitän Yleä tästä ratkaisusta. Ongelmalliseksi asian tekee korkeintaan se, ettei Suomessa olla tällaiseen politiikkaa analysoivien poliittisuuteen totuttu.
Ja jottei kenellekään jäisi epäselväksi, muistutetaan vielä, että myös Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju oli kutsuttu studioon samalla idealla: puhumaan arvopohjalta viisauksia talouspolitiikasta. ”Oikea, vasen ja jotain siltä väliltä”, kuten Uosukainen Ylen asiantuntijavalintoja myöhemmin selitti.
Suomalaista poliittista keskustelukulttuuria leimaa politiikattomuuden ihanne. Poliittisesti värittyneet puheenvuorot sallitaan vain poliitikoille ja ehdokkaille. Sen sijaan esimerkiksi tutkijoiden ja toimittajien odotetaan yleensä olevan lähtökohtaisesti puolueettomia, tasapuolisia, neutraaleita ja mitä näitä nyt on. Näin on siitä huolimatta, ettei puhdasta puolueettomuutta ole olemassa.
Myös me, jotka emme ole puoluepoliittisesti sitoutuneita, katsomme asioita omasta näkökulmastamme. Tahattoman poliittisen asianajon riski on esimerkiksi tutkijalla suuri, jos ei tätä lähtökohtaa, oman maailmankuvansa subjektiivisuutta, myönnä tai tunnista. Siksi myös meidän tasapuoliseen kriittisyyteen pyrkivien, poliittisesti sitoutumattomien politiikan tutkijoiden on syytä tarkastella lähtökohtiamme tasaisin väliajoin.
Tosin kuin Suomessa, Britanniassa poliittisen keskustelun suola ja sokeri ovat poliittiselta arvopohjalta näkemyksiään esittelevät politiikan toimittajat. On myös ajatuspajojen, tutkimuslaitosten ja yliopistojenkin poliittisesti kuka minnekin kallellaan olevia tutkijoita ja asiantuntijoita, jotka syventävät, provosoivat ja tuottavat keskustelua ajankohtaisista politiikka-aiheista.
Koska he eivät ole poliitikkoja, he ovat vapaampia sanomaan asioita suoraan. Samalla heillä usein on sellaista näkemyksellisyyttä, argumentaatiotaitoa ja analyyttisyyttä, joka nostaa keskustelun tasoa, havainnollistaa vaihtoehtoja ja pitää katsojaa otteessaan.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa poliittisen neutraaliuden harha on vaarallinen.
Erehdymme helposti pitämään kanssamme samaa mieltä olevia tai meille entuudestaan tuttua tietoa esittäviä puolueettomampina kuin uusia asioita tai meille itsellemme vieraampia näkökulmia esittäviä. Siksi Yle teki aivan oikein, kun avasi asiantuntijavalinnoillaan talouspoliittisen keskustelun poliittisuutta ja arvopohjaisuutta.
Elämä olisi helpompaa, jos tiede tarjoaisi meille vastaukset polttaviin politiikan kysymyksiin. Koska näin ei ole, on meidän punnittava itse kantojamme. Yhden totuuden keskustelussa valinta on liian helppo, sillä sitä ei oikeastaan edes tehdä.
Kutsutaan siis jatkossakin keskusteluun myös piinkovia, keskenään erimielisiä asiantuntijoita, jotka poliittista väriä näyttämällä auttavat meitä valitsemaan.