Blogit

Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Voiko ja pitäisikö finanssipolitiikan olla sekä kiristävää että elvyttävää?

Blogit Ykkösketju 8.3.2013 07:00
Sixten Korkman
Kirjoittaja toimii Aalto-yliopistossa Professor of Practice -tehtävässä. Professuurin ala on taloustiede.

Monet euromaat ovat kiristäneet ja kiristämässä finanssipolitiikkaansa. Etenkin Etelän kriisimaat nostavat veroasteita ja leikkaavat julkisia menoja, vaikka tämä syventää tuotannon kuoppaa ja lisää työttömyyttä.

Vaihtoehdot ovat näissä maissa vähissä, sillä rahoitusmarkkinat epäilevät niiden kykyä hoitaa lainojaan. Kuten Ruotsin pääministeri Göran Persson 1990-luvun laman aikana totesi: ”Den som är stadd i skuld, är inte fri” (ken on velkaantunut, ei ole vapaa).

Suomessa tilanne on toinen. Markkinat luottavat tähän kolmen A:n luokituksen omaavaan maahan (ehkä enemmän kuin me itse), minkä takia valtion lainakorot ovat erittäin matalat. Työttömyyden näköpiirissä olevasta kohoamisesta huolimatta meilläkin silti korostetaan tarvetta julkisen talouden säästöihin.

Näin siksi, että Suomen julkisen talouden pelätään ajautuvan pahaan velkakierteeseen. Jatkuvat alijäämät lisäävät talouden kriisialttiutta ja kasaavat kohtuuttomasti velkaa nuorten ja tulevien sukupolvien harteille. Finanssipolitiikassa on siis jälleen kerran suo siellä, vetelä täällä: pitäisi elvyttää työllisyyden tukemiseksi mutta kiristää velkaantumisen vähentämiseksi.

Onko mahdotonta sekä elvyttää että kiristää samanaikaisesti? Ei suinkaan, näin se tehdään: lisätään investointeja samalla kun leikataan kulutusmenoja ja tulonsiirtoja aloittaen vaikkapa kovasti kasvaneista yritystuista.

Hyvin kohdennetut investoinnit eivät lisää tulevien sukupolvien rasituksia vaikka olisivatkin velkarahoitteisia. Näin siksi, että investoinnilla luotu pääoma siirtyy velan ohella tuleville sukupolville perintönä.

Tässä maassa on runsaasti korjauksen tarpeessa olevia julkisia rakennuksia. Homeongelmista ja muista puutteista kärsiviä kouluja, päiväkoteja, sairaaloja ja vanhainkoteja on pilven pimein, ja joskus ne on väistämättä korjattava.

Kunnossapidon kustannukset muodostuvat monessa tapauksessa sitä suuremmiksi mitä kauemmin korjaustoimia lykätään. Siksi korjausrakentaminen ei lisää vaan vähentää julkisen talouden kestävyysvajetta. Samalla se tukee työllisyyden kannalta tärkeää rakennustoimintaa.

Käytännössä hallituksen tulisi kehysriihessä päättää, että kunnille tarjotaan rahoituksellista porkkanaa korjausrakentamisen vilkastamiseksi. Tavoitteena tulisi olla korjausrakentamisen volyymin lisääminen lähivuosina voimakkaasti eli määrällä, joka lasketaan miljardeissa pikemmin kuin miljoonissa.

Matala korkotaso ja pulmalliset työllisyysnäkymät huomioon ottaen tämä linjaus on vahvasti perusteltu. Ei ole pakko hyväksyä elvyttävän ja kiristävän politiikan vastakkainasettelua. Kireyteen tähtäävää menokehystä rikkomatta voidaan toteuttaa merkittäviä elvytystoimia.