Vielä kerran Suomi-Ruotsi

Profiilikuva
Blogit Ykkösketju
Kirjoittaja on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Talouspoliittinen keskustelu on alkanut viime vuosina kiertyä työn tarjonnan ympärille. Se on tervetullutta, koska työllisyysasteen nostaminen on avain kestävyysvajeen nujertamiseen.

Taloustieteen valtavirrassa ollaan nähdäkseni myös jokseenkin yksimielisiä siitä, että työllisyyden kehitys määräytyy riittävän pitkällä aikavälillä täysin työn tarjonnasta käsin.

Kuten Roope Uusitalo toteaa Akateemisessa Talousblogissa, taloustieteessä ei ole vielä keksitty ainuttakaan sellaista teoriaa tai mallia, jossa työvoiman kasvu nostaisi työttömyyttä muuten kuin tilapäisesti. Vaikea sellaista olisikin tietysti ajatella. Silloinhan suurissa maissa olisi korkeampi työttömyys kuin pienissä ja väestönkasvun kiihtyminen tuomitsisi maan ikuisesti korkeampan työttömyyteen.

Työvoiman koostumus tietysti sitä vastoin vaikuttaa työttömyysasteeseen. Jos työntarjontapolitiikka työntää työmarkkinoille ihmisiä, joiden on keskimääräistä vaikeampi työllistyä, rakenteellinen työttömyysaste nousee tämän koostumusmuutoksen kautta. Tällainen politiikka voi silti olla perusteltua.

Pelkkä työvoiman kasvu ei siis ekonomistien mukaan vaikuta rakenteelliseen työttömyyteen. Tämä näkemys taitaa muodostaa kaikkein suurimman erimielisyyden ammattikuntamme ja kadunmiehen välillä. Jos pelkkä teoreettinen viisastelu ei vakuuta kansalaisia, ekonomistinäkemykselle voi yrittää löytää havainnollista empiiristä tukea.

Ruotsin tuoreen Långtidsutredningin sivulla 30 raportoidaan tilastollinen analyysi, joka mittaa työvoiman kasvun vaikutuksen työllisyyteen OECD-maiden paneeliaineistosta. Ekonomistia ei ehkä yllätä, että estimoitu kerroin on tarkalleen yksi, eli työvoiman kasvu näkyy täsmälleen yhtä suurena työllisyyden kasvuna.

Sixten Korkmanin Heureka-foorumissa pitämän esityksen kuva numero 4 havainnollistaa myös yhdeltä kannalta ekonomistinäkemystä. Kuvio osoittaa, että maiden välisessä vertailussa ei löydy minkäänlaista positiivista korrelaatiota osallistumisasteen ja työttömyysasteen välillä.

Toisin sanoen, korkea osallistumisaste ei merkitse korkeaa työttömyysastetta (itse asiassa kuviosta voi nähdä päinvastaisen korrelaation).

Vielä yksi vertailu

Silläkin uhalla, että Suomi-Ruotsi-vertailut alkavat maistua puulta, tarjoan tässä vielä kolmen kuvion muodossa yhtä vertailua.

Suomessahan kuulee usein sanottavan, että nykyisessä taantumassa vaikkapa eläkeiän nouseminen, suurempi maahanmuutto tai äitien patistaminen työmarkkinoille johtavat vain korkeampaan työttömyyteen, koska ”työpaikkoja ei ole”.

Meidän ei ole mahdollista tehdä isänmaa Suomella laboratoriokoetta, jossa samaan maahan sovellettaisiin samanaikaisesti kahta eri talouspolitiikkaa. Mutta jos hyväksytään ajatus, että Suomi ja Ruotsi ovat aika samanlaisia maita ja aika samanlaisessa suhdannetilanteessa, päästään ehkä lähemmäksi mielekästä vertailuasetelmaa.

Suomen ja Ruotsin työvoiman kehitys ilmenee oheisesta kuviosta 1. Maiden työvoimat kasvoivat jokseenkin yhtä jalkaa aina vuoteen 2009 asti. Sen jälkeen on kuitenkin syntynyt selvä ero, joka johtuu maidemme erilaisesta ikärakenteesta.

Suomessa työvoiman kasvu loppui, koska suuret ikäluokat alkoivat vuosikymmenen vaihteessa suurin joukoin rynnistää eläkkeelle. Ruotsissa vastaavaa kohorttipiikkiä ei ole, ja työvoima jatkoi kasvuaan, osin myös hallituksen työntarjontatoimien ja suuremman maahanmuuton siivittämänä.

Jos ”työpaikkoja ei ole” -porukka olisi oikeassa, Ruotsin työvoiman kasvun pitäisi vuoden 2009 jälkeen näkyä ensisijaisesti niin, että työttömyysaste nousee Suomen työttömyysastetta korkeammalle mutta työllisyys ei kasva. Jos taas ekonomistinäkemys on tosi, Ruotsin nopeampi työvoiman kasvu näkyy heti tai hieman myöhemmin myös korkeampana työllisyytenä.

Kuvio 1. Työvoiman määrä, indeksikuvio, Suomi ja Ruotsi, 2006/I=100. Lähde: Tilastokeskus / SCB.
Kuvio 1. Työvoiman määrä, indeksikuvio, Suomi ja Ruotsi, 2006/I=100. Lähde: Tilastokeskus / SCB.

Miten kävi? Kuviossa 2 näkyvät maidemme kausitasoitetut työttömyysasteet.

Kuvio 2. Työttömyysaste neljännesvuosittain, Suomi ja Ruotsi. Lähde: Tilastokeskus / SCB.
Kuvio 2. Työttömyysaste neljännesvuosittain, Suomi ja Ruotsi. Lähde: Tilastokeskus / SCB.

”Työpaikkoja ei ole” -tarinaan vakaasti uskova voi ehkä nähdä kuviossa vuoden 2009 tienoilla pienen siirtymän. Suomen aiemmin hitusen korkeampi työttömyys on nivelvuoden 2009 jälkeen ollut samaa luokkaa kuin Ruotsin.

Yleiskuva on kuitenkin se, että naapurimaiden työttömyysasteet ovat taantuman aikana kehittyneet hämmästyttävän yhtä jalkaa.

Jos työttömyysasteet kehittyvät samaan tahtiin, mutta Ruotsin työvoima kasvaa nopeammin, on lupa odottaa että Ruotsin työllisyyskin kasvaa nopeammin.

Kuten kuvio 3 osoittaa, juuri näin on tietysti käynytkin. Ruotsin työllisten määrä on kasvanut koko taantuman ajan ja on nyt historiallisesti korkeimmalla tasollaan.

Kuvio 3. Työllisten määrä neljännesvuosittain, indeksikuvio, Suomi ja Ruotsi. Lähde: Tilastokeskus / SCB.
Kuvio 3. Työllisten määrä neljännesvuosittain, indeksikuvio, Suomi ja Ruotsi. Lähde: Tilastokeskus / SCB.

Ruotsin työvoiman kasvu on näkynyt siis korkeampana työllisyyskasvuna – eikä ole edes tarvinnut odottaa sitä kuuluisaa ”pitkää aikaväliä”.

Kuviot 1-3 tukevat ekonomistinäkemystä, mutta on toki muistettava, että mitattu työttömyys ja työllisyys ovat monimutkaisten prosessien lopputulemia. Koko kansantalouden suorituskyvyn kannalta olisi myös analysoitava työtuntien kehitystä. Mutta ainakin ensi näkemältä tarkastelumme näyttää tarjoavan jonkinlaista tukea ekonomistinäkemykselle.

Entä vastaväitteet?

Kuulen mielessäni jo vastaväitteet: ”Ruotsin vienti ei ole yhtä syvässä kriisissä”, ja ”Onko Ruotsin finanssipolitiikka elvyttänyt enemmän?”

Maiden kysyntätilanteessa on toki ollut eroa vuoden 2009 jälkeen. Suomen kotimaisen kokonaiskysynnän keskimääräinen kasvuvauhti vuosina 2010-2013 on OECD:n viimeisen Outlookin (kevät 2013) mukaan ollut 1,5 % per vuosi. Ruotsin vastaava luku on 2,8 % (kaikki tässä esitetyt luvut sisältävät vuoden 2013 osalta OECD:n ennusteen).

Vientiluvuissa on tietysti suuri ero vuosina 2010-2013. Ruotsin viennin volyymi on polkenut vuosina 2010-2013 suunnilleen paikallaan, Suomen vienti on laskenut peräti 4 prosentin vuosivauhtia.

Mutta myös tuonti Ruotsiin on kasvanut nopeammin ja siksi nettoviennin (viennin ja tuonnin yhteenlasketut) kontribuutiot kokonaiskysyntään ovat olleet maissamme samaa luokkaa. Suomessa nettoviennnin kontribuutio oli 2010-2013 keskimäärin nolla, Ruotsissa keskimäärin 0,3% per vuosi.

Ruotsin kokonaiskysyntä on siis ollut jonkin verran voimakkaampaa vuoden 2009 jälkeen ja työllisyyden kasvu tietysti heijastaa myös kysyntää. Kovempi kokonaiskysyntä vaikuttaa myös jonkin verran työvoiman määrään, koska ihmiset hakeutuvat työmarkkinoille hanakammin silloin kun on helpompi saada työtä.

On silti vaikea uskoa, että yksinomaan kysyntätekijät selittäisivät työllisyyskasvun eron, varsinkin kun työttömyysasteet ovat olleet kuin toisiinsa kiinni liimattuja.

Huolellisempi ekonometrinen analyysi tai simulointi kokonaistaloudellisella mallilla voisi tietysti antaa työn tarjonnan merkityksestä uskottavamman kuvauksen.

Mutta näinkin pinnallinen kuviotarkastelu osoittaa, että työllisyys voi kasvaa myös sellaisessa taloudessa, joka on taantumassa, jonka vienti polkee paikallaan – mutta jonka työvoima kasvaa.