Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Uusi blogi alkaa

Tapani Ruokanen
Blogit Ykkösketju 5.12.2012 12:01

Suomen Kuvalehden Ykkösketju-blogiin kirjoittaa koko joukko väkeä, joka ei ole aiemmin pahemmin bloggaillut – vaikka tosin mukana on myös todellisia konkareitakin, kuten Osmo Soininvaara.

Yhteistä on kaikille se, että he kirjoittavat myös Suomen Kuvalehden printtiversioon, useimmat Näkökulma-kolumnia. Blogi tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun myös omien, harvahkojen kirjoitusvuorojen välissä.

Aion itsekin kommentoida blogissa maailman menoa hiukan irtonaisemmin kuin esimerkiksi pääkirjoitusten tyyliin on sopivaa.

Ykkösketjun bloggareita ovat seuraavat henkilöt:

  • Osmo Soininvaara – yli viisitoista vuotta Suomen Kuvalehteen kirjoittanut keskustelija, kansanedustaja ja vaikuttaja
  • Susanna Niinivaara – myös vuosien mittaan tutuksi tullut SK:n Venäjä-ekspertti ja terävä reportteri
  • Jörn Donner – kirjailija, elokuvaohjaaja, kultuuriin moniottelija, joka on politiikastakin kaikille suomalaisille tuttu
  • Matti Vanhanen – entinen pääministeri ja nykyinen perheyritysten puolestapuhuja, jolla on terävä kynä
  • Sixten Korkman – nykyinen Aalto-yliopiston professori, joka oli äskettäin Etlan ja Evan johdossa, pitkäaikainen tuttu myös SK:n sivuilta ja jälleen kolumnisti
  • Mikko Heikka – kulttuurikeskustelija ja maailman kehityksen seuraaja, SK:n monivuotinen avustaja, joka äsken oli Espoon piispa
  • Jaakko Iloniemi – ministeri ja presidenttien luottomies, kansainvälisesti verkostoitunut huippuvaikuttaja ja pitkäaikainen SK:n kolumnisti
  • Juhana Vartiainen – Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja, joka ärsyttää ajattelemaan näkökulmillaan talouteen ja yhteiskuntaan – uusi SK:n kolumnisti
  • Jarkko Vesikansa – Otavan tietokirjapäällikkö ja poliittisen historian tohtori, jolla pysyy kynä kädessä maailmaa arvioidessa, vanha tuttu SK:n sivuilta

Tämä joukko on ainoalaatuinen. Heidän kommenteissaan ja katsauksissaan tiivistyy suomalaisuus ja kansainvälisyys, tieto ja ymmärrys ennen näkemättömällä tavalla. Ykkösketjun kannanotot ovat sivuuttamattomia sille, joka haluaa päästä perille, mitä tässä maailmassa aivan oikeasti tapahtuu. Juuri tällä hetkellä eurokriisin keskellä ja keskustelun kiihtyessä Suomen selviytymismahdollisuuksista tämän kirjoittajajoukon arviot ovat ajankohtaisempia ja hyödyllisempiä kuin arvaammekaan.

Tervetuloa mukaan keskusteluun – lukijoiden omat kommentit, näkemykset ja vastaväitteet ovat tervetulleita.

Tapani Ruokanen

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.

Keskustelu

Hyvä idea mutta kirjoittajat ovat kaikki valtaeliitin äänitorvia. Vastaväitteitä ei saisi jättää yksin kommenttien varaan.

Voisi kyllä yksi tai kaksi vasemmistolaistakin olla. Iloniemi ja Vartiainen eivät sitä määrettä ihan täytä.

Kirjoittajat ovat niitä jotka suomalaisessa yhteiskunnassa menestyvät; niitä joille me pieninä naureskelimme uskoen omaan yksilölliseen erikoisuuteemme; nuo näkymättömään käteen luottavat seurakuntanuoret, erkkituomiojat, heidihautalat, erkkiliikaset, mikaelpentikäiset, tuomasenbusket ja timoharakat.

Homeinen joukko, porvarikopla.

”Vastaväitteitä ei saisi jättää yksin kommenttien varaan.”

Miksipä ei? Ääntä riittää täältäkin kuin torvesta, tarvittaessa.

Ykkösketjun bloggarit ovat asiantuntijoita, joita ei yhtään kiinnosta osallistua kriittiseen keskusteluun siitä, mitä kirjoittivat ex cathetra.

Esimerkiksi Mikko Heikka on K24 (Kotimaa lehti) ykkösbloggari, jonka blogeja luetaan, mutta ei kommentoida, koska kommentteihin ei blogisti vaivaudu koskaan vastaamaan. Sen sijaan Iltalehden bloggareista esimerkiksi Raimo Ilaskivi aina vastaa kommentteihin.

”…ykkösbloggari, jonka blogeja luetaan, mutta ei kommentoida, koska kommentteihin ei blogisti vaivaudu koskaan vastaamaan. ”

Kommentointi ei saisi olla vastaamisesta kiinni. Kommentoidaan, vaikka vastakaikua ei tulisi mistään suunnasta tai se yrittäisi tyrmätä ulos. Tietysti vastakaikuna voi olla banni, joka lannistaa sitkeimmänkin.

Tuo ”ennen näkemätön tieto ja ymmärrys” tulee olemaan hauska nähdä.

”Tuo ”ennen näkemätön tieto ja ymmärrys” tulee olemaan hauska nähdä.”

Sitäkin tosiaan löytyy täällä, vaikka sitä ei haluttaisikaan nähdä sieltä kauempaa. Todellisessa tiedossa ja ymmärryksessä ei välttämättä ole mitään hauskuutta.

Jos Ykkösblogin kirjoittajille saa esittää lukijatoiveen, niin tässä olisi yksi nettifoorumeilla kiertävä:

Kaikkien totalitarismien slogan ”tarkoitus pyhittää keinot” tuntuu hämmentävän hyvin toteutuneen Suomessa siten kuin Platon hahmotteli antiikin kolmijakoisessa ihannevaltiossa: filosofit ajattelevat, sotilaat – ja Suomessa poliitikot! – hoitavat turvapalvelut ja rahvas tuottaa ruokaa.

Mutta mikä on tuo tarkoitus? Se on hakattu kiveen Suomenlinnan portin pieleen: ”Jälkimaailma seiso täällä omalla perustallasi äläkä luota vieraan apuun”. Siihen pitää vaan lisätä, että sillä tiellä tulee karhu vastaan, eli kuten Jyri Häkämies on historiaan jääneellä tavalla lausunut puolustusministerinä ollessaan ”Venäjä, Venäjä, Venäjä”.

Sentään yksi nainen mahtui joukkoon.
Niin käy kun valitaan tuttuja ”ykkösiä” miettimättä kenellä voisi olla jotain uuttakin sanottavaa.
Ja ilmeisesti mieeht valitsemassa. Jos joku väittää ettei sukupuolella ole merkitystä, kysyn vain, ovatko suomalaiset naiset sitten todella niin tyhmiä, ettei heillä ole mielenkiintoista sanottavaa.

@ hra K ###

Kommenttini johtui siitä, että olen nähnyt jotakin tuosta ”ennen näkemättömästä” Suomessa ja Suomesta, myös kuullut siellä ”ennen kuulumatonta.” Ja sille nyt ei mitään voi, että paikka on reaalisesti takapajuinen, itseensä keskittynyt törppölä. Yritin joskus todella tehdä jotakin ns. ”valtion eduksi.” Tuolloin, eli 1967-72, Suomi luonnehdittiin pieneksi valtioksi, toivottomassa asemassa, joka yhä nautti vanhoista sympatiosta – sääliin sekoittuneina.

Sitten – jostakin syystä – tätä ns. korkeimmalta taholta tullutta ”analyysiä” ei voinutkaan myöntää oikeaksi. Eli sen pelkkä tietäminen, vastaavat ymmärtämiset, uhkasivat tuon ”valtion turvallisuutta.” Se tuotti paniikinomaista hakkaamista ja polkemista, joka onnistui hyvin: varsin suuret potentiaalit mahdollisuudet menetetttiin, kun populäärit deluusiot katsottiin realiteetteja turvallisemmiksi.

Onko tämä tilanne muuttunut? Vähän, lainkaan tai ratkaisevasti? Vai olenko ihan pielessä?

Penttijuhani, olet nähnyt Suomentilanteen liian synkkänä silloin – mahdollisia henkilökohtaisia kokemuksia ei pidä yleistää – ja näet yhä nytkin. Uskaltautuisit käymään täällä.

Näitä luetaan juuri nyt