Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Täysremonttiin ei ole tarvetta: Työurien pidentämisestä pitää tehdä ratkaisu pian

Sixten Korkman
Blogit Ykkösketju 15.12.2012 13:00

Suomen hyvinvointivaltio on puutteineenkin kansainvälisesti katsoen varsin hyvä.

Kuvitus Outi Kainiemi.

Aika ajoin esitetään, että Suomeen pitää saada uusi hyvinvointivaltio, versio 2.0. Näin luodaan mielikuvaa, että nykyinen hyvinvointivaltio on lähtökohtaisesti hakoteillä ja vaatii täysremonttia. Sloganin taustalta ei kuitenkaan löydy jäsenneltyä näkemystä tai selkeitä piirustuksia uuden hyvinvointivaltion rakentamiseksi.

Usein väitetään myös, että hyvinvointivaltio on jo ajat sitten ajettu alas. Parhaimmillaan se kuulemma oli 1980-luvun lopulla. Tällöin unohdetaan, että koko Suomi oli 1980-luvun lopulla iso ja puhkeamista odottava kupla. Ylikuumentunut talous tuotti tilapäisesti isoja verokertymiä, jotka olisi pitänyt laittaa laariin pikemmin kuin lisämenojen rahoittamiseen.

Hyvinvointivaltio on tulonsiirtoja, sosiaalivakuutusta ja peruspalveluja. Tavoitteina ovat ihmisten turva ja köyhyyden torjunta sekä kulutuksen tasaaminen yli elinkaaren. Keinoina ovat pakolliset ja kaikkia kattavat kollektiiviset ratkaisut. Kantavia periaatteita ovat määrätty vastavuoroisuus ja ns. universaalisuus.

Vastavuoroisuusperiaatteen mukaan oikeutus etuihin on monesti sidoksissa työpanokseen (eläkkeet, työttömyysturva), mikä parantaa kannustinvaikutuksia. Universaalisuusperiaatteen mukaan ilmaisten tai alihinnoiteltujen peruspalvelujen pitäisi olla kaikille saatavilla yhtäläisin perustein, mikä periaate on käytännössä toteutunut kovin rajallisesti.

Liian pitkälle vietynä hyvinvointivaltio heikentää talouden toimintakykyä korkeiden verojen kielteisten kannustinvaikutusten takia. Etuudet voivat passivoida niiden saajia.

Julkisten palvelujen osalta voisi toivoa enemmän asiakasläheisyyttä ja valintamahdollisuuksia. Vanhusten hoito on monessa kunnassa heikkotasoista, koulumenoja leikataan ja ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon ei panosteta riittävästi. Paljon rahaa hukataan tehottomaan kuntien byrokratiaan. Valituslistaa on helppo pidentää.

Toisin kuin väitetään, hyvinvointivaltiota ei kuitenkaan ole romutettu eikä se kaipaa täysremonttia. Suomen hyvinvointivaltio on puutteineenkin kansainvälisesti katsoen varsin hyvä.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio yhdistää talouden tehokkuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Se on solidaarisuuden ilmaus mutta myös kustannustehokas tapa tuottaa kansalaisten kaipaamaa turvaa ja peruspalveluja. Se perustuu kansalaisten väliseen luottamukseen ja tukee sitä. Mutta toki sitä on aina kehitettävä olosuhteiden muuttuessa, ja ennen kaikkea sen rahoituksen turvaaminen on näillä näkymin vaakalaudalla.

Viime vuosina emme ole eläneet kuplataloudessa, mutta kokonaistuotanto oli vuosina 2005-2007 trendiään selvästi korkeammalla tasolla.

Sen jälkeen tuotanto on heikentynyt voimakkaasti globaalin ja Euroopan velkakriisin sekä paperiteollisuuden ja ICT-sektorin rakenteellisten ongelmien takia. Siksi hallitus on kevään kehysriihessä sen tilanteen edessä, että näköpiirissä oleva valtion budjettialijäämä ja valtion velkaantuneisuus ylittävät niille asetetut tavoitteet.

Tämä osaltaan suhdanneluonteinen ongelma ei kuitenkaan ole vakavin pulmamme. Suurin ongelma on väestön ikärakenteen muutoksen ja etenkin elinaikaodotteen jatkuvan pitenemisen aiheuttama koko julkisen talouden kestävyysvaje.

On iloinen asia, että suomalaiset elävät keskimäärin pitempään, ja myös terveinä pitempään. On silti pulmallista, että julkisen talouden rahoitusasema heikkenee parin vuosikymmenen sisällä arviolta 5-6 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon.

Suomen julkisen talouden kestävyysvaje on siinä määrin iso, että sitä ei järkevästi katsoen voi paikata vain verotusta kiristämällä tai menoja leikkaamalla. Ja jos korjaaviin toimiin ei ryhdytä, kasvaa kestävyysvaje jatkuvasti suuremmaksi.

Kuntien palvelutuotannon tehostaminen on avainasemassa. Sitä voidaan lisätä, jos kuntauudistus edistää rationalisointeja, kun kolmannes kuntatyöntekijöistä siirtyy lähivuosina eläkkeelle. Lisäksi tarvitaan muun muassa informaatioteknologian parempaa hyödyntämistä sekä terveydenhuollon rakenteiden ja rahoituksen uudistamista.

Tärkeä päätöstä odotteleva ratkaisu on työurien pidentäminen eläkejärjestelmän ikärajoja nostamalla ja muilla keinoin työllisyysasteen nostamiseksi lähemmäksi muiden Pohjoismaiden tasoa.

Ratkaisut voivat astua voimaan myöhemmin, mutta päätökset pitäisi tehdä mahdollisimman pian. Ne heijastuisivat välittömästi arvioidun kestävyysvajeen pienenemisenä, mikä tukisi Suomen luottokelpoisuutta myös reittaajien silmissä.

Työmarkkinajärjestöissä eräiltä osin ymmärretään kellon tikittävän, ja asia pitää selittää myös STTK:n seuraavalle puheenjohtajalle.

Poliittisella puolella ratkaisevassa asemassa on Sdp, jonka ikääntyneille kannattajille asia on herkkä. Puheenjohtajan soisi kuuntelevan Osku Pajamäen kaltaisia ajattelijoita, joille kysymys ei ole vaalitaktinen.

Päätösten viivyttämistä voi jälleen kerran perustella sillä, että tekeillä on asiantuntija-arvio.

Valtiovarainministeri ja hallitus voisivat kuitenkin jo kehysriihessä ilmoittaa sitoutuvansa tekemään asiantuntija-arvion perusteella vuoden sisällä ratkaisun, joka vähentää sukupolvien välisen tulonjaon vääristymää ja vahvistaa hyvinvointivaltion rahoitusta.

Hyvinvointivaltiomme puolustaminen vaatii nyt sitä työlinjan toteuttamista, joka perinteisesti on ollut demarien tavaramerkki.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 50/2012.

Sixten Korkman

Kirjoittaja toimii Aalto-yliopistossa Professor of Practice -tehtävässä. Professuurin ala on taloustiede.

Keskustelu

Ymmärtäisin Korkmanin sanoman, jos eläisimme suljetussa taloudessa. Nyt olemme osa euroaluetta ja tämä vene vuotaa pahasti. Vaikka saisimme oman taloutemme kuntoon meille tulee loppupeleissä vastattaviksi kriisimaille annetut satojen miljardien vastuut. Näitä lisätään koko ajan ja siitä huolimatta kriisimaiden velat vain kasvamistaan kasvavat. Millä me ne velat maksamme? Lisävelallako.

Se oli pelkkää asiaa. Vanhanen jo yritti ja Aho puhui työreformista, kummallekin kävi huonosti. Totuuden puhujia usein vieroksutaan. Suomalaisen pääoman on myös osallistuttava talkoisiin ja alettava investoimaan pienemmillä voitto-odotuksilla kotimaahan, omat kotimarkkinat on pidettävä kunnossa, se tuo eniten työpaikkoja vaikka ei tuo niin suuria voittoja.

Olisihan se mukavaa, jos voisimme puhua asiasta emmekä sen vierestä.
Työtä tehdään hyödykkeiden s.o. tavaroiden ja palveluiden tuottamiseksi
kansalaisille, mukaanlukien eläkeläiset.
Kuinka paljon käsiä ja aivoja tuohon tarvitaan ei ole lainkaan itsestään selvä
juttu.
Nyt hoetaan vain ”työurien” pidentämisen tarpeesta ikäänkuin jokin hyödyke
loppuisi, eikä sitä enää voitaisi kansalaisille tarjota elleivät vanhukset
jalkautuisi työpaikoilleen niitä tekemään.
Eihän tuollainen ole näköpiirissäkään muualla kuin korkeintaan vanhustenhuollossa.
Leipomoiden robotit leipovat varmasti leipää niin paljon, että se ei kaupan hyllystä lopu.
Analyysi ja johtopäätökset on suunnattava siihen loppuuko käsien tai aivojen kapasiteetti
jollain alalla, niin ettemme pysty tuottamaan sitä mitä kulutamme.
Muu puhe on huuhaata.

Tämä Sixten Korkmanin kirjoitus on suurimmaksi osin pelkkää poliittista propagandaa – tosin selvästi tasokkaammin laadittua kuin esimerkiksi Jyrki Kataisen Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Savon Sanomissa ja ties missä kaikkialla julkaistavat tekstit – mutta propagandaa kuitenkin.

Heti ensimmäiseksi voisi puuttua tuohon Korkmanin heittoon, jossa väitetään Suomessa 1980-luvulla vallinneen hyvinvointivaltion kukoistuskauden perustuneen vain kuplaan. Korkman sujuvasti unohtaa, että nyt elämme vieläkin pahemmassa kuplassa, ja koko kansantalous on rakentunut velan varaan vielä paljon enemmän kuin noina 1980-luvun ”hulluina vuosina”. Lisäksi työllisyysaste on tällä hetkellä paljon heikompi, mikä tuottaa monia kiusallisia ja hyvinkin pitkäkestoisia lieveilmiöitä. Poliisilla ja sosiaaliviranomaisilla tulee siis työsarkaa riittämään!

Mitä varsinaiseen pääasiaan tulee, niin siitä Onni Karilainen jo kirjoittikin edellä hyvin. Jatkuvasti hoettava mantra työurien pidentämisen välttämättömyydestä on melko pahasti asian vierestä puhumista. Sehän viittaisi tilanteeseen, jossa työtä – ja nimenomaan tähdellistä työtä – on yllin kyllin, mutta ihmisiä tämän työn suorittamiseksi liian vähän. Todellisuudessa tilanne kuitenkin on aivan toisinpäin: Suomessa on paljon enemmän työikäisiä ihmisiä kuin työtilaisuuksia. Niinpä läheskään kaikille työikäisille ja -kykyisille ihmisille ei edes riitä työtä, vaan sadat tuhannet joutuvat koko ajan olemaan työstä sivussa!

Koska tilanne on tämä, ei työurien pidentäminen auta kokonaistilannetta yhtään. Sehän merkitsee vain sitä, että samalla kun joidenkin työssäoloaikaa pidennetään, jotkut toiset joutuvat olemaan entistä pidempään työttömänä. Kokonaisuus on siis plus miinus nolla.

Sellainen eettisesti kyseenalainen ”hyöty” tuolla työurien pidentämisellä on tietysti mahdollista saavuttaa, että kun ihmisiä roikotetaan työelämän rattaissa entistä pidempään, he ovat sitten eläkkeelle jäädessään raihnaisemmassa kunnossa ja tulevat todennäköisesti kuolemaan hiukan aikaisemmin kuin muuten. Täten valtiovalta ja eläkeyhtiöt säästävät rahaa, kun näille ihmisille ei tarvitsekaan maksaa eläkettä kovin pitkään.

Olisi kuitenkin reilua, että tämä perustelu kerrottaisiin kansalaisille ihan avoimesti ja reilusti, eikä yritettäisi vetäytyä kaikenlaisten valheellisten ja näennäis-asiallisten verukkeiden taakse.

Työurien pidentämisestä ei ole hyötyä, jos tuloksena on, että entistä vähäisempi osa työkuntoisista tekee entistä pitempää työuraa. Näin uhkaa käydä, jos työuria pidennetään samanaikaisesti kun sekä yksityinen sektori että julkinen sektori supistavat työvoimaansa. Jotta työurien pidentäminen parantaisi kansakunnan huoltosuhdetta olisi välttämätöntä myös lisätä työn tarjontaa. Epäloogista on se, että samalla kun työnantajat vaativat eläkeiän nostamista firmat kuitenkin saneeraavat irtisanomalla nimenomaan eläkeikää läheneviä työntekijöitään. Yhtä epäloogista on myös se, että samalla kun patistellaan, sinänsä aiheellisesti, nuoria valmistumaan nopeammin ammattiin, kuitenkin vähennetään opiskelupaikkoja, vaikka nytkin turhan moni nuori joutuu odottelemaan peruskoulutuksen jälkeisen opiskelupaikan löytymistä jopa useampia vuosia. Varsinkin yliopisto-opintoja voitaisiin nopeuttaa myös korottamalla opintorahaa niin korkeaksi, että päätoiminen opiskelu kävisi mahdolliseksi ilman sivutuoja tai vauraiden vanhempien avustuksia.

Jospa jätettäisiinkin urat pidentämättö seurauksin, että tulisi surkeutta valtiolle, mikä pakottaisi leikkaamaan sosiaalliturvaa, mikä puolestaan pakottaisi ne 200.000 loisivaa ottamaan mitä tahansa työtä vastaan ja työvoimareservistä tulisi muutenkin täydennystä työmarkkinoille. Täyden uran tehneiltä oltaisiin ottamassa viimeisetkin mehut, joten eikö olisi parempi panna työttömät töihin ja kantamaan vastuuta omasta sosiaaliturvastaan.

Nimimerkki nelmin edellä esittämä ehdotus edellyttäisi sitä, että jonkun pitäisi ensin kehittää ne 200 000 työpaikkaa, jonne nuo kaikki ”loisivat” työttömät voitaisiin sijoittaa. Tai itse asiassa niitä paikkoja pitäisi olla tuplasti enemmänkin, sillä todellinen työttömyyshän on selvästi suurempi kuin mitä tuo virallinen, monin eri tilastotempuin kaunisteltu luku väittää.

On aina kovin helppoa sanoa, että ”työttömät pitäisi pistää töihin” ja ”kantamaan itse vastuuta itsestään”. Mutta sitten kun joku kysyy, että mihin töihin, niin jopas tuleekin hiljaista. Vastauksia ei joko kuulu ollenkaan, tai sitten ne ovat täysin epärealistisia.

Meillä lannistetaan ylipitkillä teoreettisilla kouluilla ihmisen luonne ja tuotetaan tarpeettomasti sellaisia koulutettuja, joille ei mikään yhteiskunta ja talouselämä kykene antamaan koulutusta vastaavaa työtä. Sitten näille ei kelpaa kuin tietty työ ja jättäydytään kortistoon ja sinnehän pian sopeutuu ja taidot taantuvat. Reippaat luonteet ottavat mitä tahansa työtä vastaan sekä löytävät paikkansa. Nytkin tuttuni vihannestarhaan ei löytynyt kotimaasta porukkaa, vaikka kortistossa on väkeä. Reippaita ukrainalaisia ja virolaisia paiskii hommia ja palkka on yli 2000 euroa. On ilo katsella reippaita ja toimeen tarttuvia, kun vertaa omia hitaita, möhkälemäisiä, jotka ovat heti saikuilla. Työvoimalla on eroa. Sitähän ei saa sanoa ääneen.

Demarina esiintyvä Juhana Vartiainen oli Iisalmen Sanomien mukaan puhunut eläkeikää lähestyvien palkka-alen puolesta. Täyttä asiaa. Mitään ei haluta enää oppia ja junnataan vanhalla systeemillä. Muutoksia vastustetaan ja ollaan vastarinnassa. Vartiaisesta tulkoon uusi Sailas.

Hyvinvointivaltio 2.0 tarvitaan!

Korkman kirjoitti hyvin, mutta johtopäätös oli kummallinen. Järjestelmä saattaa toimia kansainvälisesti verrattuna hyvin, mutta miksi verrata huonompiin?

Kansaneläkelaitos maksaa 143 erilaista tukea, kuntien sosiaalitoimet vielä lisää. Erilaisten verojen ja niistä tehtävien vähennysten määrä lienee enemmän. Julkiseen terveydenhuoltoon ei liene kukaan tyytyväinen, kuitenkin ylläpidämme yhteisin varoin kolminkertaista terveydenhuoltoa: julkinen, yksityinen (josta Kela korvaa osan) ja työterveydenhuolto.

Kreikan tieltä Suomea ei pelasta muu kuin hyvinvointivaltio 2.0. Siinä meillä on kevyellä hallinnolla tuotettu riittävästi sosiaaliturvaa ja oikeita palveluita, joiden rahoitus on kestävällä, kannustavalla ja ennustettavalla pohjalla valtiontalouden pysyessä lievästi ylijäämäisenä. Tuloksellinen kuntaremontti, kansalaispalkka, investointeihin käytettävien voittojen verovapaus, verokiilan pienentäminen jne. Kaikki tarvittavat keinot on jo tiedossa. Hyvinvointivaltio 2.0 edellyttää, että hallintoon ja rakenteisiin uskalletaan puuttua samalla kun palveluihin ohjataan lisää resursseja. Yleensä on toimittu päinvastoin.

Keskustelu työurista on kosmeettista ja ohjaa huomion pois oleellisesta. Työntekijät ja työnantajat määrittävät keskinäisillä toimenpiteillä todelliset työurat, niihin vaikuttaminen ulkopuolelta on hankalaa.

Eli tappi pitää laittaa paikalleen ennen kuin alkaa äyskäröimään.

Näitä luetaan juuri nyt