Täysremonttiin ei ole tarvetta: Työurien pidentämisestä pitää tehdä ratkaisu pian

Suomen hyvinvointivaltio on puutteineenkin kansainvälisesti katsoen varsin hyvä.

Kuvitus Outi Kainiemi.

Aika ajoin esitetään, että Suomeen pitää saada uusi hyvinvointivaltio, versio 2.0. Näin luodaan mielikuvaa, että nykyinen hyvinvointivaltio on lähtökohtaisesti hakoteillä ja vaatii täysremonttia. Sloganin taustalta ei kuitenkaan löydy jäsenneltyä näkemystä tai selkeitä piirustuksia uuden hyvinvointivaltion rakentamiseksi.

Usein väitetään myös, että hyvinvointivaltio on jo ajat sitten ajettu alas. Parhaimmillaan se kuulemma oli 1980-luvun lopulla. Tällöin unohdetaan, että koko Suomi oli 1980-luvun lopulla iso ja puhkeamista odottava kupla. Ylikuumentunut talous tuotti tilapäisesti isoja verokertymiä, jotka olisi pitänyt laittaa laariin pikemmin kuin lisämenojen rahoittamiseen.

Hyvinvointivaltio on tulonsiirtoja, sosiaalivakuutusta ja peruspalveluja. Tavoitteina ovat ihmisten turva ja köyhyyden torjunta sekä kulutuksen tasaaminen yli elinkaaren. Keinoina ovat pakolliset ja kaikkia kattavat kollektiiviset ratkaisut. Kantavia periaatteita ovat määrätty vastavuoroisuus ja ns. universaalisuus.

Vastavuoroisuusperiaatteen mukaan oikeutus etuihin on monesti sidoksissa työpanokseen (eläkkeet, työttömyysturva), mikä parantaa kannustinvaikutuksia. Universaalisuusperiaatteen mukaan ilmaisten tai alihinnoiteltujen peruspalvelujen pitäisi olla kaikille saatavilla yhtäläisin perustein, mikä periaate on käytännössä toteutunut kovin rajallisesti.

Liian pitkälle vietynä hyvinvointivaltio heikentää talouden toimintakykyä korkeiden verojen kielteisten kannustinvaikutusten takia. Etuudet voivat passivoida niiden saajia.

Julkisten palvelujen osalta voisi toivoa enemmän asiakasläheisyyttä ja valintamahdollisuuksia. Vanhusten hoito on monessa kunnassa heikkotasoista, koulumenoja leikataan ja ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon ei panosteta riittävästi. Paljon rahaa hukataan tehottomaan kuntien byrokratiaan. Valituslistaa on helppo pidentää.

Toisin kuin väitetään, hyvinvointivaltiota ei kuitenkaan ole romutettu eikä se kaipaa täysremonttia. Suomen hyvinvointivaltio on puutteineenkin kansainvälisesti katsoen varsin hyvä.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio yhdistää talouden tehokkuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Se on solidaarisuuden ilmaus mutta myös kustannustehokas tapa tuottaa kansalaisten kaipaamaa turvaa ja peruspalveluja. Se perustuu kansalaisten väliseen luottamukseen ja tukee sitä. Mutta toki sitä on aina kehitettävä olosuhteiden muuttuessa, ja ennen kaikkea sen rahoituksen turvaaminen on näillä näkymin vaakalaudalla.

Viime vuosina emme ole eläneet kuplataloudessa, mutta kokonaistuotanto oli vuosina 2005-2007 trendiään selvästi korkeammalla tasolla.

Sen jälkeen tuotanto on heikentynyt voimakkaasti globaalin ja Euroopan velkakriisin sekä paperiteollisuuden ja ICT-sektorin rakenteellisten ongelmien takia. Siksi hallitus on kevään kehysriihessä sen tilanteen edessä, että näköpiirissä oleva valtion budjettialijäämä ja valtion velkaantuneisuus ylittävät niille asetetut tavoitteet.

Tämä osaltaan suhdanneluonteinen ongelma ei kuitenkaan ole vakavin pulmamme. Suurin ongelma on väestön ikärakenteen muutoksen ja etenkin elinaikaodotteen jatkuvan pitenemisen aiheuttama koko julkisen talouden kestävyysvaje.

On iloinen asia, että suomalaiset elävät keskimäärin pitempään, ja myös terveinä pitempään. On silti pulmallista, että julkisen talouden rahoitusasema heikkenee parin vuosikymmenen sisällä arviolta 5-6 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon.

Suomen julkisen talouden kestävyysvaje on siinä määrin iso, että sitä ei järkevästi katsoen voi paikata vain verotusta kiristämällä tai menoja leikkaamalla. Ja jos korjaaviin toimiin ei ryhdytä, kasvaa kestävyysvaje jatkuvasti suuremmaksi.

Kuntien palvelutuotannon tehostaminen on avainasemassa. Sitä voidaan lisätä, jos kuntauudistus edistää rationalisointeja, kun kolmannes kuntatyöntekijöistä siirtyy lähivuosina eläkkeelle. Lisäksi tarvitaan muun muassa informaatioteknologian parempaa hyödyntämistä sekä terveydenhuollon rakenteiden ja rahoituksen uudistamista.

Tärkeä päätöstä odotteleva ratkaisu on työurien pidentäminen eläkejärjestelmän ikärajoja nostamalla ja muilla keinoin työllisyysasteen nostamiseksi lähemmäksi muiden Pohjoismaiden tasoa.

Ratkaisut voivat astua voimaan myöhemmin, mutta päätökset pitäisi tehdä mahdollisimman pian. Ne heijastuisivat välittömästi arvioidun kestävyysvajeen pienenemisenä, mikä tukisi Suomen luottokelpoisuutta myös reittaajien silmissä.

Työmarkkinajärjestöissä eräiltä osin ymmärretään kellon tikittävän, ja asia pitää selittää myös STTK:n seuraavalle puheenjohtajalle.

Poliittisella puolella ratkaisevassa asemassa on Sdp, jonka ikääntyneille kannattajille asia on herkkä. Puheenjohtajan soisi kuuntelevan Osku Pajamäen kaltaisia ajattelijoita, joille kysymys ei ole vaalitaktinen.

Päätösten viivyttämistä voi jälleen kerran perustella sillä, että tekeillä on asiantuntija-arvio.

Valtiovarainministeri ja hallitus voisivat kuitenkin jo kehysriihessä ilmoittaa sitoutuvansa tekemään asiantuntija-arvion perusteella vuoden sisällä ratkaisun, joka vähentää sukupolvien välisen tulonjaon vääristymää ja vahvistaa hyvinvointivaltion rahoitusta.

Hyvinvointivaltiomme puolustaminen vaatii nyt sitä työlinjan toteuttamista, joka perinteisesti on ollut demarien tavaramerkki.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 50/2012.