Blogit

Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Supervalta lappu luukulla

Blogit Ykkösketju 12.11.2013 13:40
Jaakko Iloniemi
Kirjoittaja on ministeri

Tämän syksyn merkillisimpiä tapahtumia on Yhdysvalloissa liittovaltion virastojen väliaikainen sulkeminen 1. lokakuuta. Kyseessä ei ollut mikään lakko tai työsulku vaan valtion rahoituksen loppuminen.

Kongressi ei kyennyt tekemään päätöstä liittovaltion uudesta tulo- ja menoarviosta, joten valtion kassa oli lähes tyhjä. Liittovaltion varainhoitovuosi alkaa lokakuun alusta ja päättyy syyskuun lopussa.

Jo useana vuonna on käynyt niin, että uudesta budjetista ei ole aikaansaatu päätöstä ajoissa, jolloin valtio on toiminut edellisen vuoden budjetin pohjalta. Nyt sekään ei ollut mahdollista, koska liittohallituksella ei ollut valtuuksia valtion velan lisäämiseen ja ilman sitä eivät rahat riittäneet.

Nöyryyttävä kokemus supervallalle ja isku sen arvovallalle, mutta sitä eivät kiihkomieliset Obaman hallinnon vastustajat ajatelleet.

Erilaisten maailmankatsomusten törmäys

Koko tapahtumasarja kuvastaa havainnollisesti Yhdysvaltojen sisäpolitiikan sekasortoista tilaa. Sen takana on sekä vaalitaktista juonittelua että aitoja ideologisia näkemyseroja, suorastaan erilaisia maailmankatsomuksia.

Ideologinen perusristiriita ei ole uusi, mutta tapa suhtautua siihen on vaihdellut. Missä ovat liittovaltion vallankäytön rajat ja mitkä asiat kuuluvat osavaltiolle – siinä on asian ydin.

Vahva liittovaltio, jolla on myös laaja vastuu kansalaisten hyvinvoinnista on jo kauan ollut demokraattien tavoite. Se edellyttää tietenkin riittäviä verotuloja. Viime vuosien taloudellinen laskukausi on vähentänyt verotuloja samalla kun sosiaalimenot ovat kasvaneet. Se on osasyy – Afganistanin ja Irakin sotatoimien ohella – siihen, että liittovaltio on velkaantunut raskaasti.

Republikaanit tai ainakin puolueen oikea laita ovat sitä mieltä, että liittovaltion olisi toimittava vain verotuloillaan olivatpa suhdanteet hyvät tai huonot. Demokraatit uskovat enemmän eurooppalaistyyppiseen budjettitalouteen, jossa – ainakin periaatteessa – laskusuhdanteessa lainataan ja noususuhdanteessa maksetaan lainat pois.

Näkemysero on kärjistynyt äärimmilleen osittain myös siitä syystä, että poliittinen prosessi on suistunut raiteiltaan. Se puolue, jolla kulloinkin on enemmistö osavaltiossa saattaa enemmistöpäätöksellä muuttaa sisäisten vaalipiirien rajoja mielin määrin.

Valintaprosessi on vinoutunut

Vaalipiirejä on koko maassa yhtä monta kuin on edustajia kongressin edustajainhuoneessa eli 435. Näin luodaan vaalipiirejä, jotka takaavat omalle ehdokkaalle varman läpimenon. Viis siitä jos vaalipiiri näyttää kartalla enemmän mustekalalta lonkeroineen kuin geometrisesti jotenkin johdonmukaiselta kokonaisuudelta.

Näin päädytään tilanteeseen, jossa todellista kilpailua demokraattien ja republikaanien ehdokkaiden välillä käydään vain noin sadasta paikasta. Tämä kilpailu toistuu joka toinen vuosi, sillä edustajainhuoneen vaalikausi on vain kahden vuoden mittainen.

Ehdokkaat asetetaan puolueiden esivaaleissa. Äänioikeuttaan esivaaleissa käyttää vain pieni osa amerikkalaisista. Kun lähes kaikissa vaalipiireissä on vain kaksi puoluetta, niin ehdokkaitakin on esivaalin jälkeen kaksi. Näin hyvin harvat päättävät siitä, ketkä tulevat käytännössä valituiksi.

Esivaaleihin osallistuvat ovat muita useammin puolueensa äärilaitojen kannattajia. Se vinouttaa koko valintaprosessin niin, että valituiksi tulee paljon jyrkkien mielipiteiden edustajia.

Äänestysvilkkaus varsinaisissa kongressivaaleissa riippuu myös paljon äänioikeutettujen yhteiskunnallisesta asemasta. Ylimmissä tuloluokissa äänestysprosentti on usein yli 80, alimmissa tuskin puoltakaan siitä. Voidakseen äänestää pitää äänioikeutettujen rekisteröityä ennalta. Tämä on tarpeen maassa, jossa väestökirjanpitoa ei ole samassa mielessä kuin useimmissa Euroopan maissa.

Rekisteröityminen vaatii aktiivista poliittista harrastusta, ja sekin karsii äänioikeuttaan käyttävien määrää. Kun vielä vaalirahoituksen säännöt ovat nykyisin hyvin löyhät, raha ratkaisee entistäkin useammin.

Missä kompromissit?

Järjestelmä on jo kauan ollut tällainen, mutta voimakkaiden ideologisten ristiriitojen aikana sen kielteiset piirteet vahvistuvat. Kaikissa kansanedustuslaitoksissa tarvitaan myös kompromisseja. Äärimmilleen kärjistyneissä oloissa niitä ei kyetä aikaansaamaan. Lopputulos saattaa olla – kuten 1. lokakuuta – valtiokoneiston halvaantuminen.

Supervalta lappu luukulla – se on muullekin maailmalle pelottava näkymä.