Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Suomessa kannattaisi tähyillä myös Putinin jälkeiseen aikaan

Jarkko Vesikansa
Blogit Ykkösketju 13.8.2013 14:00

Kalavaletta koko järjestelmä! Näin puuskahtaa moni Venäjällä.

Presidentti Vladimir Putinin suosio on laskenut, eivätkä sankariuhoilut vahvista uskottavuutta kaikkien venäläisten silmissä. Äskettäinen kertomus Putinin Siperiassa pyytämästä ”21-kiloisesta” hauesta oli helppo kuitata kalavaleeksi.

Putinin tempaukset kertovat presidentin seikkailunhalusta ja hiipuvan kansansuosion pönkittämisestä.

Suosion kalastelua oli myös tietovuotaja Edward Snowdenille myönnetty turvapaikka. Vasta riittävä kansainvälinen myötätunto tietovuotajan toimia kohtaan sai Putinin kääntämään peukun pystyyn.

Kun Putin nousi uudelleen presidentiksi alkuvuodesta 2012, lännessä arvioitiin yleisesti, että Venäjä jatkaa Putinin komennossa vuoteen 2024 saakka. Tällöin hänen neljäs presidenttikautensa päättyisi ja voimaministeriöiden kasvattien eli silovikien olisi löydettävä sopiva perinnön jatkaja.

Yhä ilmeisemmältä vaikuttaa, etteivät venäläiset halua vaalia Putinin perintöä niin sankoin joukoin kuin muutama vuosi sitten näytti. Putin on tehnyt sen mitä häneltä aikoinaan odotettiin: vakauttanut Venäjän.

Mutta ankarin ottein toteutetulla vakauttamisella on ollut hintansa: se on padonnut paineita, jotka ovat alkaneet purkautua.

Venäjällä arvostetaan kovaa ja vahvaa johtajuutta, mutta sen halutaan koituvan kansan parhaaksi.

Nyt tämän logiikan toimivuutta epäilee etenkin kaupunkien nouseva ja nuorempi keskiluokka. Heidän piiristään tempautuivat vuodenvaihteessa 2011-12 mielenosoittajat, jotka haastoivat Putinin uudelleenvalinnan.

Mielenosoituksista ja Putinin järjestelmän kyseenalaistamisesta on tullut pysyvä ilmiö Venäjällä. Putin on vastannut haasteeseen kuria kiristämällä, kuten suitsimalla ”ulkomaisiksi” leimattujen järjestöjen toimintaa ”agenttilaeilla”.

Myös oikeusjärjestelmä langettaa tuomioita, joilla rampautetaan näkyviä kriitikoita, viimeksi oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi.

Putinia rasittavat muutkin vaikeudet. Energiaan ja raaka-aineisiin nojannut talouskasvu piiputtaa, teollisuuden modernisoiminen on kesken ja sosiaaliset ongelmat ja korruptio rehottavat.

Onneksi edessä siintävät 2014 järjestettävät Sotšin talviolympialaiset, joilla Venäjä voi kerätä mainetta ja kunniaa – kisoihin on jo uponnut ennätysmäärä miljoonia.

Venäjän kehitystä on tahdittanut valtio- ja vallankumousperinne. Unkarilaistaustainen Tibor Szamuely kuvaa mestarillisessa ja yhä ajankohtaisessa kirjassaan The Russian Tradition (1974), kuinka näiden kahden tradition taistelu on muovannut Venäjän historiaa.

Putin on valtioperinteen pääedustaja, uusi tsaari. Vallankumouksen perintöä edustavat kiivaimmat ja konspiratiivisimmat oppositiovoimat.
Venäjän nousevan keskiluokan sydämet eivät lyö valtion tai vallankumouksen puolesta. Keskiluokka janoaa vapautta, länsimaisen vapausperinteen läpimurtoa Venäjällä.

Suomessa kannattaisi tähyillä myös Putinin jälkeiseen aikaan.

Valtakunnan politiikka on harvoin yhdestä miehestä kiinni, mutta Venäjän kohdalla näin on. Putin on vakauden ja eliitin etuoikeuksien takuumies. Jos hän poistuisi kuviosta, järjestelmä alkaisi huojua ja valtataistelu ryöpsähtäisi käyntiin.

Edessä siintää erilaisia kehityspolkuja, jotka vaikuttavat myös Suomeen. Venäläisiä puhuttelee vapauden haave mutta myös suurvaltaidea. Valtioperinne on voimissaan, ja tarjoaa perusteen geopoliittiseen kilpailuun vaikutusalueista. Ennen kaikkea Venäjällä kaivataan turvallisuutta – sisäistä ja ulkoista.

Venäjän ikuinen turvallisuuden kaipuu on Suomelle jatkossakin suuri haaste. Jos poliittinen kriisi pahenee, Venäjällä voi vallata alaa turvattomuuden tunne, jolla olisi arvaamattomia seurauksia.

Suomen on ymmärrettävä Venäjän turvallisuustarpeita. Tämän viisauden merkitys ei ole poistunut. Samanaikaisesti Suomen on ylläpidettävä vahvaa kotimaista puolustuskykyä.

Haaste on kova, sillä puolustusresurssit törmäävät jo lähitulevaisuudessa seinään, kun 60 Hornet-hävittäjän korvaaminen uudella kalustolla lähestyy 2020-luvulla.

Ilmapuolustuksen järjestäminen tulevaisuudessa edellyttää Suomelta yhä ilmeisemmin ”verkostomaista puolustusratkaisua”, liittoutumista. Yhteistyötä kehitetäänkin kiihkeästi Pohjoismaiden kanssa, mutta taustalla väijyy kysymys myös Nato-jäsenyydestä.

Suomen kyky vastata turvallisuudestaan on Venäjän etu.

Tätä oppia hiljaisesti noudattamalla Suomi selvisi kylmästä sodasta, ja Kremlissä arvostetaan yhä sotilaallisen vakauden säilymisestä huolehtivia naapureita.

Venäjällä riittää arvaamattomia ja epävakaita naapurivaltioita etelässä ja idässä muskeleitaan pullistelee voimistuva Kiina, joten mitä ongelmattomampaa on elo luoteiskolkalla, sen parempi.

Suomelta ulko- ja turvallisuuspoliittiselta johdolta vaaditaan lähivuosina melkoista taiteilua vaalia Venäjä-suhteita ja uskottavaa puolustuskykyä, kun julkinen talous on tiukalla, puolustusmateriaali kallistuu ja vaatimukset kansainvälisen turvallisuusyhteistyön syventämisestä kasvavat. Ulkopolitiikka ei totisesti ole pelkkää taloutta, jatkossakaan.

Kuvitus Outi Kainiemi.

Jarkko Vesikansa

Kirjoittaja on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori.

Keskustelu

”Valtakunnan politiikka on harvoin yhdestä miehestä kiinni, mutta Venäjän kohdalla näin on”

Onkohan noin?

Putin ilmestyi Venäjän huipulle käytännössä tyhjästä, ennen vuotta 1999 harva tunnisti tämän värittömän tiedusteluvirkamiehen nimeä, miehen jonka Boris Jeltsin yllättäen nimesi seuraajakseen.

Vääjäämättä syntyy vaikutelma että Putin on pelkkä keulakuva jollekin näkymättömälle kulissien takana toimivalle kasvottomalle valtakeskittymälle jolla on voimaa sanella sen, mitä Venäjällä tapahtuu. Tälle valtakeskittymälle Putinin korvaaminen toisella kuuliaisella keulakuvalla ei liene minkäänlainen ongelma.

Putinin korvaajaksi lienee jo valmiina useampia vaihtoehtoja joista sopivin nostetaan valtaan jos Venäjän oranssi vallankumous tai muu historian liikahdus niin vaatii. Todellinen valta ei taatusti liikahda yhtään minnekään.

Putin taisi nousta tuntemattomuudesta Jeltsinin ykkössuosiksi lähinnä sillä, että FSB:n edustajana pelasti tämän Kremlin restauraatiosotkusta, jossa töiden ja hankintojen huimilla ylihinnoitteluilla jättimäisiä summia päätyi Sveitsiin.
Moskovan pääsyyttäjä ponnekkaasti tutki asiaa, mutta pian julkisuuteen ilmestyi varsin epäselvä video, jossa hänen näköisensä mies piehtaroi sängyssä kahden prostituoidun kanssa.
Seuraavaksi julkisuuteen ilmestyi Putin, joka ilmoitti FSB:n kantana, että video on aito. Pääsyyttäjä sai lähteä, ja tutkimukset loppuivat.
Jeltsinin nostettua Putinin presidentiksi tämä ensitöikseen myönsi Jeltsinille immuniteetin.

Toki Putinin takana on valtakeskittymä; valtiokoneisto, armeija, silovikit, sekä oligarkit, joiden kanssa Putinin asettamat pelisäännöt ovat tulleet jo selviksi.
Kovaa kohtelua ovat saaneet vain muutamat valtiopolitiikkaan sekaantuneet oligarkit, ja loput ovat saaneet toimia vapaasti.
Putinin välit tämän takanaan olevan valtakeskittymän kanssa ovat varsin mallikaasti ja ristiriidattomat.
Oppositio toki äänekäs, mutta Venäjän mittakaavassa pieni.
Tavallisien venäläisien ajatusmaailmassa kaikki poliitikot alhaalta ylös ovat rosvoja ja omien taskujen täyttäjiä. Tärkeintä on kuitenkin vakaus, järjestys, riittävä elintaso ja sekin toivottavasti nousevana. Tätä Putinilta ensisijaisesti odotetaan.
Joten aino kassisena tässä povaan, että Putin on presidentti vielä vuonna 2024.

Venäjä on aina mielenkiintoinen maa ja pohdinnan kohde. Putin hallitsee sitä henkisellä ja fyysisellä väkivallalla ja väkivaltauhalla. Apunaan hän käyttää vallan vertikaalia ja silovikeja niin valtion hallinnossa kuin valtiokapitalismissa.

Energiaraaka-aine ei ole Venäjälle vain suuri mahdollisuus, se on myös suuri riski. En pitäisi ihmeenä, jos Nord Stream –putkessa kaasu kulkisi Venäjälle päin 10 vuoden kuluttua.

Tosin Jäämeren odotettua nopeampi sulaminen vaikuttaa sen, että uusia raaka-ainelähteitä voidaan avata entistä helpommin. Mutta USA:sta on tullut liuskekaasun avulla omavarainen ja samaa kaasua löytyy Euroopastakin. Teknologia on olemassa, mutta ympäristöriskit vielä pelottavat eurooppalaisia.

Sotshin osalta tilanne on suorastaan jännittävä. Kun Putin vuonna 2007 lupasi Sotshin olympialaisiin 12 mrd. dollaria, summa oli hirmuinen, kaksinkertainen Vancouveriin verrattuna. Nyt ollaan noin 50 mrd. dollarin lukemissa ja pidetään hirveää kiirettä, koska aikataulusta ollaan jäljessä.

Eli tehdään sutta ja sekundaa. Lisäksi Sotshin olosuhteet ovat subtrooppiset. Tämä kaikki aiheuttaa sen, että mielestäni Putinilla on suurempi mahdollisuus hävitä kuin voittaa. Mitä tahansa voi sattua aina terroriteosta sähköjen katoamiseen, liikenneongelmiin, maan vajoamiin, ilmaston nopeaan lämpenemiseen … Vaihtoehtoja on paljon. Aika näyttää, ovatko olympialaiset paha nöyryytys vai suuri voitto Putinille.

Jos minä olisi aino kassinen 2:na, povaisin toisin. Putinilla on käsittääkseni 3, maksimissaan 5 vuotta aikaa laittaa asioita kuntoon. On merkittävää, ettei itse asioita ole laitettu kuntoon, on vain korjattu ongelmien ilmifunktioita. Venäjän ongelmien lista on todella pitkä.

Tähän listaan voidaan lisätä myös Venäjän valtaisat velat, joita ei lainkaan näy kansantalouden kirjanpidossa. Otan muutamia ongelmia esille: uusinvestointien vähyys, kaikenlaisen infrastruktuurin heikkous, sosiaaliset ongelmat, terveysongelmat, pohjaton korruptio (Putinin aikana kasvanut suuremmaksi kuin koskaan), liikenteen ongelmat, toisten maiden ja toisten maiden kansalaisten omaisuuden hallussapito (Karjala, Petsamo, Kuriilit, Mantsuria, Königsberg …) … tämä lista on tuhansien miljardien kokoinen.

Tätä kaikkea pyöritetään väkivallan ja korruption voimin. Kun budjettiperusteet romahtavat, romahtaa koko korttitalo, koska ei ole keinoja tasapainottaa klaanien vaatimuksia.

Venäjä on savijaloilla seisova jättiläinen, jolla on mahtavat mahdollisuudet, mutta joka ei niitä osaa/halua hyödyntää. Aika näyttää, koska tämä rakennelma NL:n tavoin romahtaa.

Onko Suomen hallinto siihen valmis ja millä tavoin?

Pyöreän pöydän neuvosto. 100 -150 jäsentä. Vaarana on aina,että käytetään Isovenäläistä nationalismia vallan työkaluna. Suomella oltava vakuutus tulevaisuutta varten,eli suhteet kunnossa kaikkiin suuntiin erityisesti Venäjälle.Oman riippumattomuuden tunnusmerkit pidettävä kunnossa,erityisesti armeija ja talous.Kremlin remontin muuten junaili Kosovon albaani, joka on Serbian hyvä kaveri ja ajaa venäjän etuja Balkanilla.Ehkä hommassa oli muutakin kuin bisnestä.

Venäjän karhu kuolaa?

Moskovan mm-kisoissa palkintojen jakoa juhlistamassa ollut kaunotarryhmä oli puettu jokseenkin tarkkaan Suomen lipun väreihin…he olivat kuin käveleviä Suomen lippuja!

Se on Venäjän ”kehonkieltä” tai ei ole mitään?

Joka tapauksessa kauneus vangitsee aina katseita…haluaisiko ”karhu” nielaista ”herkullisen” suupalan (siis Suomen, tiedämme että tällaisia haluja sillä on aina ollut).

Näitä luetaan juuri nyt