Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Ratkaiseva kysymys myös Suomelle: Liittoutuuko Ruotsi vai ei

Jaakko Iloniemi
Blogit Ykkösketju 15.3.2013 13:00

Kylmän sodan vuosina Suomessa todettiin usein mielihyvällä, että Ruotsin voimakas puolustus oli Suomelle vahva selkänoja. Eikä sitä turhaan vahvaksi luonnehdittukaan. Ruotsi olisi tarpeen tullen kyennyt perustamaan joukkoja siinä määrin, että aseisiin olisi saatu 850 000 miestä. Ruotsin ilmavoimat olivat aika ajoin läntisen Euroopan kolmanneksi suurimmat. Siinä oli todella tukeva selkänoja. Ruotsin Itämeren laivasto sukellusveneineen oli sekin merkittävä sotilaallinen resurssi.

Kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja kylmä sota päättynyt, oli luonnollista, että Ruotsissa tehtiin uusi tilannearvio. Siihen vaikutti aivan keskeisellä tavalla myös Naton laajentuminen. Ruotsin sotilasmaantieteellinen asema muuttui hetkessä, kun Saksa yhdistyi ja pian sen jälkeen Puolan ja Baltian maat liittyivät Natooon. Ruotsin puolustuksen suurin huolenaihe oli ollut mahdollinen maihinnousu Itä-Saksasta, Puolasta tai Baltian maista. Suomen suunta oli paljon turvatumpi. Nyt Ruotsilla on Nato-naapurit pohjoisessa, lännessä, etelässä ja myös idässä, Baltiassa. Naton laajentuminen on vaikuttanut myös Suomen sotilasmaantieteelliseen asemaan etelän suunnassa, kun Viro valitsi liittoutumisen. Suomen asema idässä ei ole miksikään muuttunut.

Ruotsin päätös uudistaa asevoimansa niin, että painopistettä on siirretty aluepuolustuksesta rauhanturvaamis- ja kriisinhallintaoperaatioihin, on merkinnyt myös yleisestä asevelvollisuudesta luopumista. Leikkaukset ovat osin koko puolustusjärjestelmän uusimisen sanelemia, osin valtiontalouden vaatimia. Ajatus entistä pienemmistä puolustusvoimista, joka koostuisi ammattiarmeijasta ei ole edennyt suunnitellulla tavalla. Hakijoita puolustuksen tehtäviin, ja varsinkaan päteviä hakijoita, ei ole oikein löydetty. Ilmiö on tuttu monen muun maan puolustusvoimista. Rivimiehiksi on vaikeata saada nuorison parhaimmistoa.

Ruotsin puolustusvoimien komentaja kenraali Sverker Göransson sanoi julkisuudessa muutama viikko sitten, että jos Ruotsiin hyökätään, maan puolustus kestää vain viikon verran. Suomalaisen korvissa lausunto kuulostaa uskomattomalta. Jos puolustusvoimat jotain pyrkivät salaamaan, niin se on juuri tuon tyyppiset asiat.

Kauanko liikekannallepano kestää, kuinka kauan jaksetaan omin voimin, ne ovat sotasalaisuuksista tärkeimpiä. Kenraalin lausumaa voi pitää hätähuutona. Sen taustalla on Ruotsin puolustusvoimien tiedustelupäällikön arvio, jonka mukaan Ruotsin sotilaallinen turvallisuus on heikentymässä, kun Venäjä lisää nopeasti omaa suorituskykyään.

Ei ihme, että tällaisessa tilanteessa myös Ruotsissa on herännyt vilkas keskustelu Nato-jäsenyydestä. Kun oma puolustus arvioidaan näin heikoksi tarvitaan ulkoista apua. Sitä ei saada EU:sta, sanoo kenraali Göransson, mutta jättää silti sanomatta mistä sitä saataisiin. Se ei voi juuri muuta tarkoittaa kuin Natoa.

Tätä taustaa vasten on hyvin mielenkiintoista, että Natossa arvioidaan Ruotsin puolustuskykyä melko tavalla toisin. Nato kysyi viime vuoden keväällä Ruotsilta sopisiko sille se, että se toimittaisi Ruotsin puolustusvoimien suorituskykyarvion. Näin sovittiin. Johtopäätökset ovat julkisia. Niiden mukaan: ”Ruotsilla on maanpuolustuksen kannalta merkittävät voimavarat niin , maa-, meri- kuin ilmavoimienkin osalta puolustaa itsenäisesti ja ilman muiden tukea aluettaan.”

Lue myös

Naton pääsihteeri kehuu Ruotsia: ”Maanne on yksi tehokkaimmista kumppaneistamme”

Tämä on jotain aivan muuta kuin kenraali Göranssonin arvio viikon puolustuskyvystä. Tätä taustaa vasten tuntuu todella siltä, että kenraalimme on ollut enemmän huolissaan Ruotsin puolustuksen tulevaisuudesta kuin nyt ajankohtaisesta puolustuskyvystä.

Suomen kannalta se, liittoutuuko Ruotsi vai ei, on ensimmäisen luokan turvallisuuspoliittinen kysymys. On syytä seurata siellä meneillään olevaa keskustelua suurella tarkkaavaisuudella.

Lue myös

Naton pääsihteeri kehuu Ruotsia: ”Maanne on yksi tehokkaimmista kumppaneistamme”

Jaakko Iloniemi

Kirjoittaja on ministeri

Keskustelu

Vaikka nämä asiat ovat ’kaikille’ selvät, kertaan ne silti.

”Kylmän sodan vuosina Suomessa todettiin usein mielihyvällä, että Ruotsin voimakas puolustus oli Suomelle vahva selkänoja.”
Höpöhöpö. Sverige: bakom-ryggen-land. Finland: fendarland. On pantu muistiin, että Toisen Maailmansodan loppukahinoissa Ruotsin suurin pelko oli, että he olisivat saaneet itänaapurikseen Neuvostoliiton.

Proobuska proobuska, praktika praktiga. Ja tämä pätee aina, jos tilanne jotenkin asettautuu. Myös Ruotsista puheen ollen.

Suuri ja pieni naapureina; suuri viihtyy jos viihtyy, pieni viihtyy, koska sen on viihdyttävä. Tämä tuli ilmi taas äsken, kun gaspadin Putin kertoi Talvisodasta. Totta kai raja on aina väärässä paikassa. Mutku häneltä jäi sanomatta Venäjän historioitsijoiden julkaisemat ne muut Talvisodan syyt: Stalin halusi tulevan sodan takia sähköä Leningradiin, paperia Suomen tehtaista ukaasien kirjoittamiseen ja satamia Itämerelle.

Finland, för Sverige i Tid.

Vihollinen pystyisi tuhoamaan Suomen sähkönjakeluverkon viidessä minuutissa. Sen jälkeen ei mitään liikekannallepanoa pystyttäisi järjestämään ja olisi muutenkin aika outo tilanne, mikäli miehet pakenisivat metsiin jättäen naiset ja lapset sähköttömiin kaupunkeihin kuolemaan.

Meillä ei ole mitään valmiutta sähkönjakeluverkkomme puolustamiseen, eli koko maanpuolustuksemme on vain tuulessa huojuva Potemkinin kulissi.

@Jaakko Iloniemi kirjoitti: Kylmän sodan vuosina Suomessa todettiin usein mielihyvällä, että Ruotsin voimakas puolustus oli Suomelle vahva selkänoja ###

Eiköhän tuo asia ollut juuri päinvastoin eli itsenäinen Suomi oli Ruotsille ja edelleen koko läntiselle maailmalle vahva selkänoja. Katsomalla esimerkiksi Ylen tv-dokumentin ”Hyvä veli, älä pelkää” 1990-luvun alkupuolelta on jokseenkin selvää, että kylmän sodan aikainen Suomen ja Ruotsin valtiojohdon salainen yhteistyö tähtäsi siihen, että Neuvostoliiton mahdollinen hyökkäys pohjoisen Suomen kautta tai meritse Ruotsiin pystyttäisiin havaitsemaan mahdollisimman aikaisin ja hidastamaan sitä niin, että Suomen puolustusvoimien resurssit ennätettäisiin siirtää Ruotsiin avuksi ja vastahyökkäyksen valmistelemiseksi. Mikäli Neuvostoliitto olisi onnistunut miehittämään Ruotsin niin Suomi olisi jäänyt pussiin eli käytännössä toimintakyvyttömäksi.
Seurauksena olisi ollut myös pikainen Norjan miehitys sen huollon jäädessä pitkien meriyhteyksien taakse. Tilanne olisi ollut kylmän sodan olosuhteissa kylmä suihku koko läntiselle maailmalle.
Tämän päivän tilanne on täysin erilainen kuin kylmän sodan aikana esimerkiksi Viron, Puolan, Latvian, Liettuan ja Itä-Saksan muuttuneiden olosuhteiden seurauksena. Venäjän intressit liittyvät lähinnä Pohjoiselle Jäämerelle mm Stalinin kanavan kautta ja ensisijaisesti taloudellisten seikkojen takia sekä osittain Itämeren rannikkovaltioiden muutosten seurauksena. Miehittämällä yksinomaan Suomen Venäjä hankkisi itselleen ainoastaan voittamattomia vaikeuksia koska läntinen maailma ei sitä voisi hyväksyä omien etujensa takia.

@ cyberwar ###

Tuo huomautuksesi sijoittaa osan ongelmaa oikeisiin kehyksiin. Mutta ns. suurstrategisella tasolla kohde olisi ollut ensi sijassa Norjan rannikko, jos silloinen NL olisi keskittänyt voimiaan mahdollsiin ja hyödyllisiin kohteisiin. Sen olisi tullut vahvistaa pääsyä Atlantille. Joskus 1970-luvulla Norjassa olevat britttiupseerit muistaakseni jopa mainisivat asian avoimesti lehdistötilaisuudessa. Eli NL olisi voinut koukata laivaston ja ilmavoimien avulla valittuun kohteeseen siellä. Pitkää rannikkolinjaa olisi ollut vaikea varmistaa hyvin yllätystä vastaan. Sama koski arktisia Valassaaria Norjan hallinnassa.

Mutta tämä oli äärimmäinen operatiivinen tilanne. Suomessa reaalisempi oli NL:n halu saada itse Suomen alue jotenkin ”luotettavasti” Yya-sopimuksen sotilaallisten vaateiden alle. Tässä tarkoituksessa se jotenkin alkoi pelätä yhä vakavammin USA:n ”ohjusiskuja.” Niitä vastaan siis Suomeen tuli ainakin ”varata” ampumapaikkoja sen ohjuspuolustukselle. Tämä oli kyllä näkymä, jota lännestä katseltiin. Tutkin ja opiskelin tuolloin ns. suurstrategiaa Pariisissa PE:n Tiedustelulle. Muistan, miten Suomessa ei ensin virallisesti tiedetty Kostamuksesta, sitten ei haluttu tietääkään. Ja sitten se oli ”talousprojekti,” ei muuta. Hommani oli aika ”toivoton.”

Kuitenkin se myönnettiin jopa Suomessa, että NL aikoi yrittää öljyn lähteille, kun se rakensi tunnelia tielle Moskovasta Kabuliin. Sinnehän se meni, kuten Angolaan, Keski-Amerikkaan ja Jom Kippurin yritykseen. Sekin ennakoitiin, kun Israel ei voinut todella puolustaa Suezin kanavalinjaa. Suomi oli kuitenkin mukana sitten myös ”syväsukeltajineen.” Ne ulottivat NL:n kykyjä Norjan rannikon tuolle puolen. Jos tässä yhteydessä, kaiken alkuun, NL:n teknikot olisivat ottaneet käsiinsä valvontaa Suomessa ja joukot saapuneet heitä turvaamaan, Ruotsin asema olisi ollut jotenkin Stella Polariksen aikoja vastaava.

Eli jos NL olisi todella ”hyökännyt,” se olisi mennyt suoraan Norjaan. Jos se olisi onnistunut Persian lahden suunnalla, se olisi alkuun varmistanut puolustustaan USA:n ohjuksia vastaan. Siinä Suomi olisi ollut sen ohjuksien ensi jalustojen joukossa.

Kun Suomi vaihtoi markkansa euroon, oli arvuuteltu mediassa jonkun aikaa, kumpi liittyy ensin euroon, Suomi vai Ruotsi. Annettiin ymmärtää, että oli joudutettava euroon liittymistä, ei järjestetty asiasta kansanäänestystä. Suomi tuli ykköseksi ja liittyi euroon. Ruotsissa järjestettiin kansanäänestys, vaikka oli tulos tiedossa. Ruotsi sai huomattavan edun omasta valuutastaan, pahimpaan kilpailijamaahansa, Suomeen nähden. Minulle tuli tunne, että suomalaisia vedätettiin Ruotsin hyväksi.
Nyt tilanne Natoon liittymisen suhteen näyttää samalta. Jos Suomi liittyy Natoon ennen Ruotsia, silloin Ruotsi olisi kokonaan NATO-maiden ympäröimä, eikä sen tarvitsisi liittyä Natoon. Saisiko Ruotsi siitä jotain taloudellista säästöä ja täyden Naton turvan ilman Natoon liittymistä? Ainakin ruotsalaiset voisivat elvistellä sitoutumattomuudellaan ja päästä joidenkin natovastaisten maiden kanssa parempiin kauppa- ja muihin suhteisiin, kuin kenties Natoon liittynyt Suomi. Kunhan ei Suomea ja suomalaisia taas vedätettäisi.

Iloniemeltä terävä analyysi. Suomen etelärannikon merkitys NL:n romahtamisen jälkeen on noussut.
Varsovan liitolla oli Itämeren eteläpuoli hallussaan Rostockiin asti. Kirkkaalla ilmalla näkyi Tanskan rannikko. Nyt Venäjä on ajettu Suomenlahden pohjukkaan. Vain Kaliningrad (Königsberg) on muistutus menneestä. Nyt tuo rannikko on kokonaan Natolla.

Meidän puolustubudjetti on n 2,5 miljardia euroa Ruotsin 5 miljardia eli meihin nähden kaksinkertainen. Joten ei se nyt aivan mitätön ole.

Meidät on kerran yllätetty kun Ruotsi jätti EU-hakemuksen kertomatta meille (Koivistolle). Toivottavsti Nato-hakemuksen kanssa ei käy samoin. Edessä se on joka tapauksessa. Ettei kukaan ryhtyisi korjailemaan edellisten rauhansopimusten virheitä.

Iloniemeltä hyvä artikkeli. Poliittiseen tilanteeseen vaikuttavat Venäjän lausunnot ja tilanne muualla maailmassa.Ruotsilla on kyky nopeaan liikekannallepanoon,meillä ei. Kertausharjoitusten puuttuminen ja liikekannallepanon harjoittelu on käytännössä lopetettu Suomessa. Yhteiskunnan valmius Suomessa on haavoittuva ja kansalaisten kyky kohdata vaikeuksia alentunut.Tilanteen muuttuessa poliittisesti, kykenemme muuttamaan suuntaa nopeasti, jos poliittinen johto uskaltaa,siinä lienee Suomen suurin heikkous.Turvallisuuspoliittinen tilanne Pohjoiseuroopassa on vakaampi kuin missään muualla maailmassa.

Näitä luetaan juuri nyt