Blogit

Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Ratkaiseva kysymys myös Suomelle: Liittoutuuko Ruotsi vai ei

Blogit Ykkösketju 15.3.2013 13:00
Jaakko Iloniemi
Kirjoittaja on ministeri

Kylmän sodan vuosina Suomessa todettiin usein mielihyvällä, että Ruotsin voimakas puolustus oli Suomelle vahva selkänoja. Eikä sitä turhaan vahvaksi luonnehdittukaan. Ruotsi olisi tarpeen tullen kyennyt perustamaan joukkoja siinä määrin, että aseisiin olisi saatu 850 000 miestä. Ruotsin ilmavoimat olivat aika ajoin läntisen Euroopan kolmanneksi suurimmat. Siinä oli todella tukeva selkänoja. Ruotsin Itämeren laivasto sukellusveneineen oli sekin merkittävä sotilaallinen resurssi.

Kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja kylmä sota päättynyt, oli luonnollista, että Ruotsissa tehtiin uusi tilannearvio. Siihen vaikutti aivan keskeisellä tavalla myös Naton laajentuminen. Ruotsin sotilasmaantieteellinen asema muuttui hetkessä, kun Saksa yhdistyi ja pian sen jälkeen Puolan ja Baltian maat liittyivät Natooon. Ruotsin puolustuksen suurin huolenaihe oli ollut mahdollinen maihinnousu Itä-Saksasta, Puolasta tai Baltian maista. Suomen suunta oli paljon turvatumpi. Nyt Ruotsilla on Nato-naapurit pohjoisessa, lännessä, etelässä ja myös idässä, Baltiassa. Naton laajentuminen on vaikuttanut myös Suomen sotilasmaantieteelliseen asemaan etelän suunnassa, kun Viro valitsi liittoutumisen. Suomen asema idässä ei ole miksikään muuttunut.

Ruotsin päätös uudistaa asevoimansa niin, että painopistettä on siirretty aluepuolustuksesta rauhanturvaamis- ja kriisinhallintaoperaatioihin, on merkinnyt myös yleisestä asevelvollisuudesta luopumista. Leikkaukset ovat osin koko puolustusjärjestelmän uusimisen sanelemia, osin valtiontalouden vaatimia. Ajatus entistä pienemmistä puolustusvoimista, joka koostuisi ammattiarmeijasta ei ole edennyt suunnitellulla tavalla. Hakijoita puolustuksen tehtäviin, ja varsinkaan päteviä hakijoita, ei ole oikein löydetty. Ilmiö on tuttu monen muun maan puolustusvoimista. Rivimiehiksi on vaikeata saada nuorison parhaimmistoa.

Ruotsin puolustusvoimien komentaja kenraali Sverker Göransson sanoi julkisuudessa muutama viikko sitten, että jos Ruotsiin hyökätään, maan puolustus kestää vain viikon verran. Suomalaisen korvissa lausunto kuulostaa uskomattomalta. Jos puolustusvoimat jotain pyrkivät salaamaan, niin se on juuri tuon tyyppiset asiat.

Kauanko liikekannallepano kestää, kuinka kauan jaksetaan omin voimin, ne ovat sotasalaisuuksista tärkeimpiä. Kenraalin lausumaa voi pitää hätähuutona. Sen taustalla on Ruotsin puolustusvoimien tiedustelupäällikön arvio, jonka mukaan Ruotsin sotilaallinen turvallisuus on heikentymässä, kun Venäjä lisää nopeasti omaa suorituskykyään.

Ei ihme, että tällaisessa tilanteessa myös Ruotsissa on herännyt vilkas keskustelu Nato-jäsenyydestä. Kun oma puolustus arvioidaan näin heikoksi tarvitaan ulkoista apua. Sitä ei saada EU:sta, sanoo kenraali Göransson, mutta jättää silti sanomatta mistä sitä saataisiin. Se ei voi juuri muuta tarkoittaa kuin Natoa.

Tätä taustaa vasten on hyvin mielenkiintoista, että Natossa arvioidaan Ruotsin puolustuskykyä melko tavalla toisin. Nato kysyi viime vuoden keväällä Ruotsilta sopisiko sille se, että se toimittaisi Ruotsin puolustusvoimien suorituskykyarvion. Näin sovittiin. Johtopäätökset ovat julkisia. Niiden mukaan: ”Ruotsilla on maanpuolustuksen kannalta merkittävät voimavarat niin , maa-, meri- kuin ilmavoimienkin osalta puolustaa itsenäisesti ja ilman muiden tukea aluettaan.”

Tämä on jotain aivan muuta kuin kenraali Göranssonin arvio viikon puolustuskyvystä. Tätä taustaa vasten tuntuu todella siltä, että kenraalimme on ollut enemmän huolissaan Ruotsin puolustuksen tulevaisuudesta kuin nyt ajankohtaisesta puolustuskyvystä.

Suomen kannalta se, liittoutuuko Ruotsi vai ei, on ensimmäisen luokan turvallisuuspoliittinen kysymys. On syytä seurata siellä meneillään olevaa keskustelua suurella tarkkaavaisuudella.