Raharikkaat voisivat maksaa Guggenheimin Helsinkiin
Miten ajatus Guggenheim-säätiön taidemuseosta Helsinkiin voidaan toteuttaa käymättä kaupungin tai valtion kukkarolla? Julkisyhteisöt eivät aina ole luovien kulttuurihankkeiden parhaita toteuttajia. Keskuskirjasto tosin rakennetaan kaupungin ja valtion yhteistyönä, mutta projekti on pahasti myöhässä, jos kuvitellaan, että siitä syntyisi tasavallan satavuotissynttäreiden maamerkki.
Helsingissä on yksi loistava esimerkki yhteisöllisestä kulttuurihankkeesta, joka ei ole maksanut kaupungille eikä veronmaksajille mitään: Kaapelitehdas. Olin alussa mukana ja johtamassa sen hallitusta. Kaapeli toimii omillaan ja maksaa kaupungille kaupallista tonttivuokraa. Toinen esimerkki luovasta ajattelusta on Raoul Grünsteinin Korjaamo.
Elämme maailmaa, jossa lyhyen matkan päässä on tarjolla taidetta ja kulttuuria yllinkyllin. Pietariin pääsee junalla vajaassa neljässä tunnissa, Berliiniin lentämällä puolessatoista tunnissa.
Berliini on vertailuesimerkkinä sekä hyvä että huono. Hyvä puoli on kaupungin monipuolinen vapaa kulttuurielämä, joka on vetänyt puoleensa suuren määrän taiteilijoita Suomestakin. Mutta on tietysti vaikea verrata pientä Helsinkiä keskisuureen suurkaupunkiin. Saksan valtio on investoinut miljardeja summia uudistamaan Berliinin keskeisiä museoita, jotka melkein kaikki sijaitsevat entisen Itä-Berliinin alueella.
Guggenheim-säätiö on käynyt pari kertaa Helsingin apajilla. Ensimmäisen selvityksen hankkeesta maksoimme me. Kun projekti kaatui, säätiö on tullut uudestaan ja kerrannut samoja mielikuvitusjuttuja 500 000 kävijästä vuositasolla ja museon merkityksestä turistirysänä. Nämä Auervaaran seuraajat saivat jopa puheenvuoron Suomen hallituksessa.
Tietysti uuden taidemuseon rakentaminen on hieno asia. Pannaan miljonäärit maksamaan.
Mitä tosirikkaat, jotka omistavat yli 100 miljoonaa, tekevät rahoillaan?
Tapasin Los Angelesissa kiinteistömiljardöörin, joka oli ostanut Roy Lichtensteinin maalauksen viidellä miljoonalla dollarilla ja maksanut ostoksensa luottokortilla. Taulun hän lahjoitti paikalliselle museolle, jonka sponsorina hän toimi.
Suomalaiset miljonäärit ovat tietysti pikkunilkkejä verrattuna joihinkin tosirikkaisiin Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Rahat on ansaittu erilaisin keinoin, joihin en nyt kajoa. Ainakin Yhdysvalloissa rikkaat sponsoroivat taidetta hyvinkin paljon, osittain tosin verotuksellisista syistä.
Olen joskus joutunut miettimään monimiljonäärien surullista tilannetta. Hehän eivät voi syödä seteleitä aamiaiseksi, mutta monia heistä kaiketi kalvaa pelko siitä, että miljoonat katoavat, ja niitä on hankittava lisää, aina vaan lisää.
Yksi pelastuskeino saattaa olla, kuten olen lukenut, satojen miljoonien sijoittaminen ulkomaille, vaikkapa Luxemburgiin ja edelleen veroparatiiseihin eri rahastojen kautta. Kaiketi pääoma on silloin tavalla tai toisella suojassa, ja teko voi kuulostaa isänmaalliselta, jos on ostettu suomalaisia osakkeita.
Jotkut, lähinnä nuoret miljonäärit, ovat sijoittaneet kerskakulutukseen, joka kuitenkin Suomessa on harvinaisempaa kuin Yhdysvalloissa tai Venäjällä. Mutta onhan sellainenkin kulttuuriteko mahdollinen, että ostaa kartanon ja restauroi sitä viimeisen päälle. Hintaa voi kertyä jopa parikymmentä miljoonaa. Sitten voi järjestää hienoja metsästysretkiä.
Aikoinaan meillä on ollut todellisia kulttuurin mesenaatteja, jotka joko suoraan tai olemalla mukana tukisäätiöissä rahallisella tai muulla panostuksella, ovat auttaneet Suomen taidetta ja kulttuuria. Ehkä ovat kuolleet sukupuuttoon.
Ehdotan, että raharikkaat yhteistyössä Guggenheim-säätiön kanssa rahoittavat Helsinkiin sijoitettavan museon. Yksi heistä on jopa Guggenheimin hallituksen jäsen. Helsingin kaupungin osuudeksi jäisi mahdollisesti tontin myyminen ja vuokraaminen. Kotiuttamalla osan ulkomaille sijoitetuista rahoista miljonäärit voivat todistaa kansallista mielenlaatuaan. Näillä edellytyksillä voidaan jatkaa keskustelua.