Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Neljätoistatuhatta ihmistä ei voi olla väärässä

Mikko Heikka
Blogit Ykkösketju 1.2.2013 16:30

Viime vuonna kirkkoon liittyi 14108 henkilöä. Liittyneiden määrä on ollut vuosittain johdonmukaisessa nousussa. Miten lukuja pitäisi tulkita?

Suosittu tulkinta on vähättelevä. Rippikoululaiset ovat kuulemma kaverien painostuksesta liittyneet kirkkoon. Sulhasparka on morsiamen houkuttelemana mennyt ansaan ja suostunut palaamaan kirkon helmaan. Varusmiehet ovat sosiaalisen paineen alla liittyneet kirkkoon päästäkseen rippikouluopetukseen ja voidakseen pinnata ankeasta palveluksesta. Vähätteleviä selityksiä riittää. Kukapa nyt oikeasti ja aidosti haluaisi liittyä iltaruskon instituutioon?

Tilastoilla on toinenkin puoli. Se on mielestäni oikeampi. Kirkkoon liittyminen on tätä nykyä aidosti rohkea teko.

Kirkolla on huono julkisuuskuva. Sitä pidetään vanhoillisena ja laitosmaisena. Siellä on niitä homojen sortajia ja naispappeuden vastustajia. Kuka järkevä ihminen nyt antaisi roponsa tuollaiselle epäsuositulle menneisyyden haamulle? Neljätoista tuhatta otti kuitenkin tuon askeleen. Nostan hattua.

Nuo ihmiset eivät voi olla väärässä. Kirkko on ilmiselvästi onnistunut jossakin.

Ilmassa on muutosta. Toimittaja Suvi Ahola tuli vastikään ulos kaapista ja kertoi kuuluvansa kirkkoon vaikka ei usko Jumalaan. Rohkea teko! Kirkon jäsenyys on hänelle tärkeä, koska kirkko tekee paljon hyvää. Luulen, että kirkon paluumuuttajissa on monia hänen kaltaisiaan.

Kansanedustaja Anna Kontula julkaisi vastikään teoksen, jonka nimenä on klassisen mystiikan perinteen mukaisesti Mistä ei voi puhua. Kontula paaluttaa sen tien, jota yhä useampi nuori aikuinen ja vähän varttuneempikin kulkee. Uskonnon muodonmuutos etsii nykyään lähtökohtia kirkon mystiikan valtavirrasta. Uskon, että paluumuuttajissa on monia Kontulan kaltaisia mystiikan tradition innoittamia etsijöitä. Filosofit Jukka Relander ja Tuomas Nevanlinna ovat puolestaan pyrkineet teoksissaan sanoittamaan kirkon uskoa uudella tavalla. Raikkaita tulkintoja! Heitä on hyvä kuunnella.

Olen pannut merkille kirkon sisältä puheenvuoroja, joissa todetaan fatalistisesti, ettei muutokselle voi tehdä mitään. Kulttuurin perusmallit ovat kuulemma sellaisia, että kehitys vie vääjäämättömästi kirkon kannalta kohtalokkaaseen suuntaan. Liittyjiäkään ei oteta vakavasti.

Kulttuurin perusmallit ovat todella muuttumassa. Tämä muutos on kuitenkin mielenkiintoinen ja rohkaiseva. Ihmisten tapa uskoa on muuttunut. Anna Kontulan teosta kannattaa lukea tämän muutoksen manifestina.

Kirkko ei ole ajopuu. On tartuttu toimeen ja virta on kääntymässä.

Mikko Heikka

Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan emerituspiispa.

Keskustelu

”…kertoi kuuluvansa kirkkoon vaikka ei usko Jumalaan. Rohkea teko! Kirkon jäsenyys on hänelle tärkeä, koska kirkko tekee paljon hyvää. Luulen, että kirkon paluumuuttajissa on monia hänen kaltaisiaan.”

Mikä johtopäätös tuosta voitaisiin tehdä? Minusta se, että kirkon olisi suuntauduttava tuohon todelliseen hyväntekoon ja jätettävä Jumala ikään kuin reserviin, odottamaan mahdollista varmempaa ilmenemistä, jolloin kysymys ei olisi enää uskomisesta. Viimeksimainittuhan on epäilemättä vähenemässä, jolloin kirkon nykyinen perusta henkisessä ja hengellisessä mielessä murenee vääjäämättä.

Olisiko kirkon kuitenkin pysyttävä kaikesta huolimatta uskollisena perinteelleen ja käytettävä resurssejaan yhä harvenevan uskovien joukon tyydytykseksi? Siinä mielestäni kirk on keskeisinongelma nykyään, ei niinkään esimerkiksi homoseksuaaleihin suhtautuminen.

Kirkko onnistuu vasta, kun kirkkoon liittyminen tehdään täysi-ikäisenä ja psykiatrin valvonnan alaisena ja kirkko ei kerää veroa missään muodossa, vaan lähettää kerran vuodessa ulosottokelvottoman jäsenmaksuvaateen jäsenilleen ja ajankohta on silloin kun kansa on pantu jälkiverolle – muutos aivan samasta syystä kuin hautapaikatkaan eivät nykyään ole ikuisia vaan ne joutuu tovin käytön jälkeen lunastamaan – uudestaan ja uudestaan ja ..

Kyllä kirkon vahvuus ovat suositut elämänvaiheiden seremoniat, sanotaan mitä sanotaan. Itse harkitsin pitkään ennen eroamistani kirkosta, koska kirkko tekee minunkin mielestäni paljon hyvää. (Sukupuolivähemmistöjen syrjiminen ei kuitenkaan ole hyvän tekemistä.) Päädyin eroamaan, koska kirkkoon kuuluminen tuntui kovin epärehelliseltä tällaiselle mihinkään jumalaan uskomattomalle. Sittemmin olen hyvät tekoni suunnannut uskonnoista riippumattomiin järjestöihin.

Uskosta on tiedon ja valistuksen lisääntyessä tulossa yhä arveluttavampi asia. Miksi pitäisi luottaa ja ottaa totena jokin, josta edes tieteellä ole minkäänlaista todennäköisyyttä? Jumaluskohan siirtyy eteenpäinpaljoilti perittynä asiana, siis perheindoktrinaationa syntymästä saakka. Tästäkään syystä uskoa ei voi pitää kovin uskottavana ominaisuutena. Uskovaisen uskottavuus lähestyy vähitellen tasoa, joka on jollakin kuvitteluna pidettävään, kuten maailmanloppuun uskovalla ”hörhöllä”.

Tämä voi tuntua kovalta puheelta, mutta näin minä näen uskontojen aseman ja etenkin niiden tulevaisuuden. Todellinen uskovainen ei tietenkään ole opportunisti ja pitää kiinni uskostaan vaikka pilkan edessä. Mutta tämä ydinjoukko varmaankin supistuu jatkuvasti, kun täydennys nuorista ikäluokista mainitun vahvistuvan kielteisessä paineessa on varmaankin riittämätön.

Miten sitten on selitettävissä kirkkoon liittyvien melkoinen joukko? Miksi otettaisiin (uudelleen?) kirkollisveron taakka?
http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/BDE77B5E27B542FBC22575D600439042?openDocument&lang=FI
Tuossa ei nähdäkseni kerrota palaajien osuutta liittyjistä.

Huomaan, että asiassa on suhtauduttu EVLUT- valtiokirkon kannalta. Olkoon, ettei asia paisu liikaa.

//kirkon vahvuus ovat suositut elämänvaiheiden seremoniat//

Helppo on olla samaa mieltä. Liturgiakirja antaa sopivan pyöreät puitteet niin ristäisiin kuin hautajaisiinkin. Harva jaksaa suunnitella omia menojaan tilaisuuksiinsa. Varsinkin ’tänä aikana’ jolloin hekinen elämä näyttää entistä enemmän asettautuvan valmiista nauttimiseen, milloin minkin tajuntateollisuustuotteen pumpulissa. Eikä hintakaan kai kuullosta aivan hirveältä.

Kaksi aivan eri asiaa ovat sitten kirkko ja usko. Kummasta aloittaisin..
Kirkko, firma, jolla toistaiseksi on rahallisella tulopuolellaan erikoisasema. Sillä on turvattu perusrahoitus, ja se veloittaa vielä sen lisäksi toimituskuluja. Seremoniat jo mainittiin. Ne ovat tärkeät useimmille. Muusta myymästään kirkko ei anna takuuta eikä palautusoikeutta.

Usko. Jokainen uskoo johonkin. Siihen uskomiseen kirkkoa ei tarvita, ainakaan välttämättä.

Uskonnollisuudelle näyttäisi olevan jälleen käyttöä sen jälkeen kun tasa-arvo yhteiskunnassa on lisääntynyt ja kirkosta eronneet ovat kenties huomanneet, ettei sisäistä rauhaa ja lohdutusta ole löytynyt sen kummemmin muusta maailman menosta, ehkä päinvastoin. Kirkon kannattaisikin hieman siivilöidä ja kirkastaa kuvaa keskushenkilö Jeesuksesta ja hänen keskeisistä sanomisistaan ja opetuksistaan, koska siellä löytyy todella paljon psykologisestikin universaaleja ajasta aikaan kestäviä sisältöjä. Ja elää itsekin niiden mukaisesti kansan keskuudessa eikä yksistään vain saarnastuolin ylhäisyydestä käsin. Veikkaanpa, että jos kirkkoon kuuluminen tehtäisiin maksuttomaksi, mutta saisi itse ilmoittaa määrän, minkä mukaan haluaa minäkin vuonna suorittaa osuutensa kirkolle, tai ettei halua suorittaa mitään, motivoituminen kirkon piiriin voisi huomattavasti lisääntyä. Kirkolla pitäisi olla varaa ilmaiseksikin hyväksyä takaisin suojaansa vähäosaisempia ja vähävaraisia, ja olla iloinen jokaisesta löytyneestä tulijasta Jeesuksen lammaspaimenen eksyneen ja löytyneen lampaan vertauksen mukaisesti.

Tilastoinnista

Liittyneitä näkyy olevan 14108 ja kastettuja lapsia 44774. Julkaistussa tilastossa ei kuitenkaan näytetä, paljonko liittyneissä on sellaisia, joiden lapsi on kastettu.

Kas kun perhe voi joutua kastamaan lapsen myös suvun sosiaalisen paineen vuoksi tai kastaa muuten vaan. EvLut kirkko kuitenkin edellyttää, että ainakin toinen vanhemmista on kirkon jäsen. Tämähän on aivan kummallista koska lapsihan siinä kasteessa otetaan jäseneksi.

Menettelystä seuraa se, että Suomessa on siis joissain tapauksissa ev.lut. seurakunnan pakkojäsenyys.

”jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.” ei siis aina toteudu!

Koska kirkon jäsenmäärä on koettu tärkeäksi voimanosoitukseksi ehdotan Heikalle voimien keskittämistä Suomen muslimien käännytystyöhön. Tehtävä ei ole yksinkertainen, mutta muslimien määrän jatkuvasti kasvaessa pienetkin purot saavat yhä laajenevan merkityksen.

Ekumeenisen yhteistyön julkilausumien mukaan uskonnot ovat lähellä toisiaan, joten käännytystyökin lienee pikku juttu. Maamme imaamit ovat varmaan auliita yhteistyökumppaneita.

14000 liittyi ja 40000 erosi. Kaikki olivat omasta näkulmastaan oikeassa, vaikka kirkon näkökulmasta osa ehkä onkin väärässä.

Sitä en kyllä ymmärrä, mitä erityisen rohkeaa on sulautua enemmistöön?

Tapa todistella…monta ei voi olla väärässä, ei kai ollut vitsiä pidemmälle tarkoitettukaan. Miljardi kärpästäkään ”ei voi olla väärässä” siitä että mädäntynyt eläimen raato on hyvää.

Kirkko varjonyrkkeilee nyt lähinnä olemassaolonsa puolesta 2000-vuotisen ”soopan levityksen” jälkeen.

Laumavietti ”huijaa” ihmistäkin jatkuvasti…Suomi taitaa olla oikein yhdistysten ja yhteisöjen luvattu maa. Sisäinen ääni kehottaa liittymään milloin minnekin…mksei sitten myös kirkkoon, jonka jäsenmäärän kasvu on suoraan verrannollinen sallivuuden lisääntymiseen.

Kun aikanaan sallitaan lauantaitanssit ja anniskelu niin ennustukseni kirkon hitaasta hengiltänäivettymisestä joutuu epäilyttävään valoon.

Miksi 14 000 ihmistä ei voi olla väärässä? Voiko 13 000 tai 15 000 ihmistä olla väärässä? Onko tuossa 14 000 nurkilla joku erityinen numerologinen keskittymä, joka takaa ihmisjoukon oikeassa olemisen?

Miten kirkko suhtautuu suurien ihmisjoukkojen oikeassa olemiseen ylipäätään? Natseilla oli suuria väenkokouksia. Osoittiko väkimäärä joukon olevan oikealla asialla?

Kirkon tragedia on se että se on yksi parhaista instansseista tehdä tästä maailmasta parempi paikka kaikille, mutta niin kauan kuin kirkko kompastelee samoihin pikkukiviin (= omia epäkohtia ei tunnisteta eikä menneistä opita) vuosi(sadoi?)sta toiseen, kirkolla on takanaan loistava tulevaisuus. Suunnattoman potentiaalin surullista tyhjäkäyttöä. Toisaalta muutos parempaan voi alkaa koska tahansa. Se on kirkon oma päätös eikä kenenkään muun.

Kirkko on jumalanpalvelusyhteisö. Herransa käskyä noudattaakseen seurakunnat tekevät talousresurssien sallimissa puitteissa myös laupeudentyötä, mutta diakoniakaan ei ole pelkkää auttamista, vaan sen ohessa viedään myös evankeliumin sanomaa. Perinteinen Pelastusarmeijan slogan kelpaa myös kirkollisen diakonian määrittelyksi: Soup, soap and salvation. Kirkon jäseniksi ovat tervetulleita kaikki, jotka hyväksyvät sen, että kirkko julistaa sanomaa Kristuksesta kaikille jäsenilleen ja mikäli mahdollista myös ulkopuolisille. Jos jumalankieltäjäksi itseään sanova liittyy kirkkoon, luulisin tiedostettujen motiivien alla piilevän pienen kaikerruksen mielen pohjalla: Entäpä jos tuo onkin totta?

Tai sitten ihmiset yksinkertaisesti vaan tykkäävät kirkon edustamista arvoista ja haluavat itse liittyä kirkkoon.

Korpisoturille:

Suunnilleen noin minäkin ajattelen. Mutta kun on seurannut luterilaisen kirkon sisäisiä kärhämiä, niin vaadittu muutos tuntuu liian suurelta lähivuosikymmeniä ajatellen. Vanhoillisen jarrutuksen voinee eliminoida vain kirkon jakamisella. Perinteinen osa voisi jatkaa vaikka entisellään hamaan tulevaisuuteen. Jako varmasti vapauttaisi sen rauhaan siitä paineesta, joka on jakamattomaan (joskin osin jo eriytyneeseen) kirkkoon kohdistunut.
Jaon käytännön ongelmat eivät liene ylipääsemättömät, jos jako tapahtuu sopuisasti ja jonkinlainen yhteys kirkkojen välillä säilyy.

Miljardi kärpästä ei myöskään voi olla väärässä, paska on hyvää.

Ei siinä mitään. Nyt vain pitäisi saada kirkko erotettua valtiosta ja yritysten yhteisöverossa maksama kirkollisvero loppumaan. Niin kauan kuin uskonto ja valtio kuuluvat yhteen, suomella on vielä tekemistä liberaalin demokratian saralla.

>”Ilmassa on muutosta. Toimittaja Suvi Ahola tuli vastikään ulos kaapista ja kertoi kuuluvansa kirkkoon vaikka ei usko Jumalaan. Rohkea teko! Kirkon jäsenyys on hänelle tärkeä, koska kirkko tekee paljon hyvää. Luulen, että kirkon paluumuuttajissa on monia hänen kaltaisiaan.”

Onko tämä hyvä asia? Ihan atestina kiinnostaa tietää kirkon teologinen näkemys asiaan. Eli onko ev.lut. kirkko nyt siirtymässä samanlaiseen systeemiin kuin Juutalaisuus on. Eil ryhmään kuuluminen riittää, usko ei ole niin tärkeää.

Tämä voi kuulostaa kummalliselta ateistin suusta, mutta Mikko Heikan edustama ”veltot roikkuvat kädet” kristinusko tuntuu vielä typerämmältä kuin vanhoilliset kristityt jotka vastustavat kaikkea. Ainakin ”uskovaiset” uskovat sentään johonkin. Mikko Heikalle kristinusko on vain jäsenten määrää, hyvä työpaikka, byrokratiaa, jänniä elämyksiä, ja psykologiaa.

Kristittyyn mystiikkaan ei tarvita byrkokratiaa eikä jäsenmaksun maksamista.

Miksi 14000 ihmistä ei voi olla väärässä? Historiasta löytyy vaikka kuinka paljon esimerkkejä siitä, että vielä suurempi määrä ihmisiä oli väärässä. Kirjoitus on esimerkki siitä, että yksi ihminen voi olla ja on väärässä. Lopuksi kannattaa muistaa, että aikuiset ihmiset, jotka uskovat jumalaan ovat hulluja. Hulluja pitää varoa ne voivat olla vaarallisia.

hra K:lle: hyvin kirjoitettu, olen pitkälti samaa mieltä.

Ruotsalainen Ruotsi on hienoa, samoin virolainen Viro, venäläinen Venäjä ja norjalainen Norja, mutta suomalainen Suomi on fasismia, sanoo kirkko.

Ruotsalainen Ruotsi on hienoa, samoin virolainen Viro, venäläinen Venäjä ja norjalainen Norja, mutta suomalainen Suomi on fasismia, sanoo kirkko.

Näitä luetaan juuri nyt