Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Myös Venäjällä epäillään median ja johtajien kertomaa

Susanna Niinivaara
Blogit Ykkösketju 30.1.2013 14:30

Venäläiset toimittaja-kirjailijat Olga Derkach ja Vladislav Bykov kirjoittivat tarpeellisen analyysin siitä, miten Venäjällä otetaan vastaan median välittämät virheelliset tiedot Suomesta. Pötypuhe kelpaa Venäjällä -kirjoitus julkaistiin Suomen Kuvalehdessä 4/2013 ja se on luettavissa myös täällä.

Ansiokkaassa tekstissä toistettiin kuitenkin yksi usein niin Suomessa kuin Venäjällä kerrottu ajatus, jonka paikkansapitävyyden haluan kyseenalaistaa. Kirjoittajien mukaan venäläisten kyky epäillä median välittämää tietoa ja vallanpitäjien sanoja on olematon, välitettyyn tietoon uskotaan varauksettomasti. Venäläiset eivät ajattele kriittisesti ja itsenäisesti, ja tähän Derkach ja Bykov löytävät perustelut historiasta:

”Venäjän asukkaiden puolesta kaiken on päättänyt ensin tsaari ja sitten Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea tai joku muu päällikkö.”

Oma kokemukseni venäläisistä on toinen. Olen vuosien ajan tavannut lukuisia venäläisiä, jotka suhtautuvat viestimien kertomaan epäillen ja esimerkiksi meitä suomalaisia useammin miettivät sitä, minkä vuoksi joku asia kerrotaan juuri sillä hetkellä. Kun otan median puheeksi, saan kuulla enemmän epäilyjä kuin varauksetonta luottamusta sitä kohtaan.

Osa toki uskoo televisiouutisten ja lehtien kertomaan, mutta näitä epäilijöitä löytyy niin nykyvallanpitäjien kannattajista kuin vastustajistakin. Mediaan ei varauksetta uskota, sillä sen on koettu puhuvan palturia. Mediaan ei luoteta, sillä sitä pidetään erilaisten vallankäyttäjien työkaluna erilaisten etujen saavuttamiseksi.

Olen samaa mieltä Derkachin ja Bykovin kanssa siitä, että historia vaikuttaa medialukutaitoon. Oma kokemukseni Neuvostoliiton kokeneista venäläisistä on se, että he taitavat rivien välien tulkinnan.

Myös mielipidemittaukset tukevat ajatusta, että venäläiset epäilevät viestimien tietoja. Levada-keskuksen kyselyssä 2010 vajaa kolmannes uskoi viestimien välittävän objektiivista tietoa tapahtumista. Yli puolet oli sitä mieltä, että mediaa käytetään propagandaan ja manipulointiin.

Luottamus viestimien kertomaan on vuosien mittaan laskenut.

Joulukuun 2011 duumanvaalien jälkeen kasvanut Venäjän nykyvallanpitäjien vastainen protestiliike ei myöskään oikein sovi ajatukseen, että Venäjällä toimitaan vain johtajan tahdon mukaisesti. Kysyttäessä protestiliikettä tuki 41 prosenttia venäläisistä, heistä katumielenosoituksiin lähtee toki vain murto-osa.

Venäjällä siis voi puhua pötyä, mutta ehkä sittenkään enemmistö ei siihen usko.

Susanna Niinivaara

Kirjoittaja on lehdistövirkamies Suomen Pietarin-pääkonsulaatissa. Mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

Keskustelu

Venäjällä ajattelevat ihmiset eivät ole täysin luottaneet median ja johtajien kertomaan koskaan.
Erityisen epäluulon kohteena ovat ns. virallliset lähteet.
Epäluuloon ja rivien välistä lukemiseen kouliinnuttiin jo Neuvostoliiton aikana, kun valtion media raportoi muokattuja, aina kaunistuvia tilastoja ja uutisia maan kukoistuksesta, vaikka kaikki näkivät todellisuuden ympärillään.

Vaikuttaisi että venäläiset eivät usko että riippumatonta, objektiivistakin tiedon välitystäkin voisi olla. Vaikuttaa mielestäni asenteisiin demokratiaa kohtaan myös.

Venäjällä erilaisella oppostiolla on kaksi lähes vakiona pysynyttä lähdettä: ”maaorjat” ovat kapinoineet ja ”intellektuellit” halunneet jotakin muuta – tai enemmän – kuin ratsuväen ja myöhemmin ohjuspattereiden paraateja. Venäläinen älymystö, taiteilijoiden ja kirjailijoiden suuri joukko on lähes aina ollut aktiivisesti kriittinen. Sen edessä kun on lähes aina ollut ”yksinvalta” ja vanhoillinen kirkko, jonka noin 70 vuodeksi korvasi kommunistipuolue(en diktatuuri).

Tuo puolue oli juuri intellektuellin opposition tulos. Mutta se pääsi valtaan sota-aikana. Se käytti sitten ns. ”sotakommunismia” pysyäkseen vallassa. Mikään valtio ei suvaitse aktiivista kritiikkiä johtoaan vastaan sodan aikana. Tai se on mahdollista vain maissa, joissa mielipiteen vapaus on tosi vankka, tosi vakiintunut tekijä yhteiskunnassa myös politiikan tasolla.

Sitähän kommunistien suuret johtajatkin, ml. Lenin itse, alkuun lupasivat. Kronstadin kapinan aikana se oli kapinoitsijoiden vaateiden joukossa. Kapinan aikana ja jälkeen se alkoi kadota, ja varsin pian sen jälkeen jopa selvä ns. ”työläisten oppositio” nujerrettiin. Stalinin aikana sama tehtiin kaikelle oppositiolle kaikkialla, ml. Trotskille Meksikossa. Tällä pohjalla yleinen ajattelu muuttuu kyyniseksi tai se menettää uskon omiin mahdollisuuksiinsa.

Mutta nyt ehkä tulisi ja voisi sittenkin yrittää, tehdä se mieluummin muulla tasolla kuin julkisilla naimislla tai pilkkalauluilla kirkoissa. ”Vapauden ajossa” on jotakin hiukan pielessä, jos se keskittyy homoihin, lesboihin tai loukkaaviin piloihin. Miten ne voivat saada taakseen tosissaan olevien kansalaisten enemmistön, jota kiinnostaa mm. kotirauhan takaaminen, mahdollisuus kommunikoida sekä painetussa lehdistössä että Internetissä ilman julkisen vallan – tai muiden – rikollista häirintää, osallistumien julkisen vastuun ja verorahan käyttöön.

Samahan se on ongelma osin Suomessakin. Eikö olekin?

Näitä luetaan juuri nyt