Mikä on kohtuullinen palkka?

Toimin aikoinaan pappina Helsingin ydinkeskustassa. Olin alkutalvisin joukkoni kärjessä keräämässä ydinkeskustan kaduilla rahaa Yhteisvastuukeräykselle. Valkoinen papinpanta oli reippaasti näkyvissä. Paikkani oli tunnetun tavaratalon pääsisäänkäynnin edessä, siinä missä kaupunkilaiset tapaavat kohdata toisiaan. Siis ”sen” kellon alla. Kuitenkin niin kaukana kellosta, ettei minua tarvinnut tulla hätistelemään pois.

Harmittelen, etten tehnyt kokemuksistani tilastoja. Muistikuvani ovat kuitenkin tarkat ja hätkähdyttävät. Siististi pukeutuneet keskiluokkaiset tulivat ja antoivat iloisesti. Jopa köyhät opiskelijanuoret antoivat vähästään. Sen sijaan ne ostoksille kiirehtineet helsinkiläiset, jotka tunsin kasvoista ja joiden tiesin saanen merkittäviä optioita ja bonuksia, kiersivät lippaani kaukaa.

Ehkä he olivat kyllästyneet feissareihin. Ehkä he eivät halunneet olla silmänpalvelijoita. Ehkä he jo avustivat kaikessa hiljaisuudessa jotakin järjestöä. Mutta jokin tässä minua askarrutti. Miksi juuri kaikkein rikkaimmat kiersivät kaukaa lipastani?

Raamatussa sanotaan kakistelematta, että rikkaan on vaikeata päästä Jumalan valtakuntaan. Ei siksi että hän on rikas, vaan siksi että rikkaus johtaa helposti moraalikatoon. Rikkaudesta on vain pieni askel ahneuteen. Kun naapurin kaveri saa paljon bonuksia, minä haluan vielä enemmän. Niin ollaan kierteessä, jossa ympärillä olevat maisemat hämärtyvät ja palkkakilpailusta tulee itse tarkoitus.

Suomessa on alkamassa keskustelu kohtuullisesta palkasta ja kohtuullisista tuloeroista. Keskustelu ei vain näytä pääsevän alkua pidemmälle. Millä tavalla kohtuutta voidaan määritellä? Mikä on kohtuullista ihmiselle ja yhteiskunnalle?

Suomi elää luterilaisen ja humanistisen eetoksen risteyksessä. Kohtuudesta on keskusteltu jo kauan ennen meidän aikojamme. Kohtuuttomat edut ja palkkaerot eivät ole vain meidän aikamme ongelma.

Martti Luther sanoi aikanaan ruhtinaille: ”Asettukaa köyhän asemaan.” Se ei merkitse vain köyhän näkemistä tai köyhän kohtaamista, vaan köyhän kokemuksen jakamista. Nostan hattua jokaiselle suurituloiselle, joka uskaltaa asettua köyhän asemaan. Kun on aikansa ollut köyhän vuokraluukussa, lähtee viisaampana bonuskeskusteluun.

Jokainen, joka haluaa olla mukana kohtuuskeskustelussa, voisi lähteä kirkon diakoniatyöntekijöiden mukaan vaikka viikoksi. Sieltä ei irtoa teoreettista tietoa, mutta tunnekokemus on taatusti vahva. Entisenä diakoniapappina tiedän, että köyhän asemaan asetuttuaan ihminen ei ole enää entisellään.

Humanistisesta perinteestä puolestaan voidaan nostaa esille Aristoteleen hyve-etiikka. Se on ohjannut länsimaista yhteiskuntaa lähes kaksi vuosituhatta. Aristoteleen hyveopin keskeisiin käsitteisiin kuuluvat kohtuullisuus, anteliaisuus, rehellisyys ja rohkeus. Niistä on hyvä lähteä liikkeelle tuloeroja koskevassa keskustelussa.

Kohtuuttomat palkat ja tuloerot johtuvat osaltaan siitä, että luterilainen kultaisen säännön etiikka ja Aristoteleen hyve-etiikka on sysätty syrjään. On aika pyyhkiä pölyt näiden vanhojen aarteiden pinnalta.

Kohtuullinen palkka ja kohtuulliset tuloerot voidaan määritellä. Markkinatalous ei siitä kärsi. Se pikemminkin kukoistaa kun ihmiset vapautuvat kohtuulliseen elämään.