Laiska venäläinen nuoriso
Olen pyydettäessä käynyt joitain kertoja eri tilaisuuksissa puhumassa venäläisyydestä, siitä, millaisia venäläiset ovat. Kannatan kovasti tiedon ja ymmärryksen lisäämistä maailmasta, mutta tehtävänasettelu on silti aina hieman hymyilyttänyt. Voisiko jonkin luennon aiheena olla ruotsalaisuus? Tai norjalaisuus?
Venäläisyys kiinnostaa ja sille on syynsä.
Luulen tuottaneeni kuulijoilleni aina aluksi pettymyksen. Kun on virittäydytty kuulemaan venäläisyydestä, odotusarvona tietysti on, että se on jotain kovin toisenlaista kuin suomalaisuus, jotain merkillistä.
Vaikka ei olisi tutustunut venäläiseen kirjallisuuteen kuin kerran teatterissa (ja silloinkin pakotettuna) Vanja-enon seurassa niin käsite ”venäläinen sielu” on tuttu. Se on kliseisesti leveä ja lavea. Venäläinen sielu on jotain salaperäistä, vaikeasti hahmotettavaa, mystistä.
Venäläiset ylläpitävät itse innokkaasti ajatusta omasta erikoislaatuisuudestaan – ja samaa taitavat tehdä kaikki maailman kansat (paitsi intialaiset, joiden mielestä Intiassa kaikki on todella helposti kaikille tajuttavaa, mutta sääntö tarvitsee poikkeuksensa).
Muistetaan nyt, että on olemassa suomalainen sisu, jota on, oih ja voih, niin vaikeaa selittää muille kuin suomalaisille. Se ei edes käänny vieraille kielille, niin supisuomalaista se on!
Ja sitten minä aloitan kertomalla: Venäläiset ovat melko samanlaisia kuin suomalaiset. Missään en ole tavannut niin suomalaisenoloisia tyyppejä kuin Venäjällä. Me näytämmekin samalta.
Jatkan: Sama jumala, samat juomatavat, sama melankolian kaipuu. Kirkossa käydään harvoin, humalassa toilailut annetaan anteeksi. Saunotaan, mökkeillään, sienestetään.
Molempien identiteetissä toisen maailmansodan tapahtumilla on vankka paikka, mistä kertoo myös sotilasparaatien arvostus.
Maaseutu tyhjenee kun väki muuttaa mahdollisuuksien perässä kaupunkeihin, mieluiten suuriin.
Entisten johtajien patsaiden jalustoilla nuoriso rullalautailee, sama kohtalo Helsingissä Mannerheimilla kuin Moskovassa Leninillä. Ja Mannerheimista puheen ollen, miehellä on intohimoisia ihailijoita molemmilla puolin rajaa.
Luen venäläisiä mielipidemittauksia löytääkseni sekä tukea että vastaväitteitä puheilleni. Kesäkuussa löytyi venäläisen Vtsiomin tutkimus, vieläpä lempiaiheestani eli nuorisosta.
Yli 35-vuotiaista vastaajista lähes 60 prosenttia oli sitä mieltä, että nuoriso on laiskaa ja tuhlailevaa. Vieläkin suurempi osa eli 75 prosenttia tiesi, että venäläinen nykynuoriso arvostaa materiaalisia arvoja henkisten arvojen sijaan.
Eli suoremmin sanottuna nuoriso on paitsi laiskaa myös rahanahnetta. Nuoriso haluaa vähällä vaivalla paljon.
Kuulostaako tutulta?
Venäläisyyden mysteerin selvittämisessä on tietysti taustalla ääneen lausumaton toive (sillä jos toiveen lausuu ääneen se ei toteudu!) siitä, että kunhan vain selvitämme venäläisyyden, venäläisen sielun, saamme vastaukset naapurin järjenjuoksusta, nykyisyydestä ja tulevasta suunnasta.
Toivomme, että on olemassa luonteenpiirre venäläisyys, joka selittää kaiken. Se vapauttaa meidät siitä aikaa vievästä politiikan analysoinnista, talouden tarkastelusta, historian lukemisesta. Etsimme Venäjää, joka on jonkinlainen, sillä venäläiset nyt vain ovat sellaisia.
Venäläisen sielun selvittämällä tajuaisimme isot ja pienet asiat kuten: miksi Venäjällä säädetään lakeja internetin vapauden rajoittamiseksi, kannatetaan demokratiaa, ei kannateta demokratiaa, kirkossa heilutellaan suitsukkeita, vaaleissa äänestetään Putinia, ei kannateta naispappeutta, mielenosoitukseen osallistumisesta voi joutua vankilaan, naiset käyttävät korkeita korkoja, erimielisyys vaatii rohkeutta, tiet ovat kuoppaisia, kerran yksi taksikuski huijasi Pietarissa, aurinkoa otetaan seisoviltaan, Venäjä liitti Krimin Venäjään, kerran yksi toinen taksikuski oli superystävällinen Pietarissa, homoihin suhtaudutaan samalla tavalla kuin Suomessa muutama vuosikymmen sitten ja tätä listaa voi jatkaa oikeastaan millä tahansa joskus Venäjässä ja venäläisissä mietityttäneellä asialla.
Venäläisyyden mysteerissä selkeintä on se, että kun sitä ei ole, se ei tietenkään koskaan selviä.
Tietysti on myös eroja.
Ajankohtainen pieni esimerkki: en ole kuullut Venäjällä puhuttavan lomastressistä, joka tänä kesänä tuntuu olevan yhä suositumpi aihe Suomessa.
Kun entiset laiskat nykynuoret Suomessa ovat asettautuneet palkkatyöhön ja ansainneet useiden viikkojen palkallisen loman, voi veljet, siitä vasta stressi alkoi. Media neuvoo, miten lomastressiä voi välttää, miten laskeutua lomalle, miten valmistautua loman loppuun, miten juoda lomalla ja olla juomatta. Kauhistellaan, kuinka suuri osa porukasta vilkaisee työsähköposteja myös lomallaan tai jopa vastaa työkännykkään. (Onneksemme stressiä ei synny siitä, pitääkö lomailla Krimillä.)
Ja tänä kesänä ihan kaikista suurin vääryys ja henkisen tasapainon horjuttaja on ollut se, että lomalla ei ole paistanut aurinko. Televisiouutisissa asiantuntija ihan tosissaan kertoi, millainen pettymys kolea kesäsää voi olla. Neuvoksi annettiin lämpimät vaatteet, ei sitten palele.
Jos haluatte ilonpilaajan puhujaksi lomastressistä, ottakaa reippaasti yhteyttä!
