Laiska venäläinen nuoriso

Olen pyydettäessä käynyt joitain kertoja eri tilaisuuksissa puhumassa venäläisyydestä, siitä, millaisia venäläiset ovat. Kannatan kovasti tiedon ja ymmärryksen lisäämistä maailmasta, mutta tehtävänasettelu on silti aina hieman hymyilyttänyt. Voisiko jonkin luennon aiheena olla ruotsalaisuus? Tai norjalaisuus?

Venäläisyys kiinnostaa ja sille on syynsä.

Luulen tuottaneeni kuulijoilleni aina aluksi pettymyksen. Kun on virittäydytty kuulemaan venäläisyydestä, odotusarvona tietysti on, että se on jotain kovin toisenlaista kuin suomalaisuus, jotain merkillistä.

Vaikka ei olisi tutustunut venäläiseen kirjallisuuteen kuin kerran teatterissa (ja silloinkin pakotettuna) Vanja-enon seurassa niin käsite ”venäläinen sielu” on tuttu. Se on kliseisesti leveä ja lavea. Venäläinen sielu on jotain salaperäistä, vaikeasti hahmotettavaa, mystistä.

Venäläiset ylläpitävät itse innokkaasti ajatusta omasta erikoislaatuisuudestaan – ja samaa taitavat tehdä kaikki maailman kansat (paitsi intialaiset, joiden mielestä Intiassa kaikki on todella helposti kaikille tajuttavaa, mutta sääntö tarvitsee poikkeuksensa).