Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Kumpaa tarvitaan Suomessa nyt, kysynnän vai tarjonnan lisäämistä?

Juhana Vartiainen
Blogit Ykkösketju 18.1.2013 18:00

Kansantalouden toimeliaisuuden taso riippuu sekä kokonaistarjonnasta että kokonaiskysynnästä. Tarjonnalla tarkoitetaan niitä resursseja, joita taloudessa on – ihmiset ja heidän henkinen pääomansa sekä julkinen ja yksityinen pääomakanta. Kokonaistarjontaan voidaan lukea myös muualta maailmantaloudesta ostettavat tavarat ja palvelukset eli tuonti.

Kokonaiskysyntä – eli yksityisten ja julkisten taloudenpitäjien kulutus ja investoinnit sekä vientiyritystemme ulkomaisten asiakkaiden ostot – määrää puolestaan sen, miten suuri osa tarjonnasta tulee käyttöön. Kun käyttöaste on normaali, talous on tasapainossa. Tällöin toteutunut tuotanto ja työllisyys vastaavat potentiaalista tuotantoa ja työllisyyttä ja palkkojen ja hintojen nousu ei vaaranna kilpailukykyä.

Työllisyyttä voidaan yrittää edistää sekä työn tarjonnan että kokonaiskysynnän keinoin. Tarjontapolitiikalla vahvistetaan tuotannon ja työllisyyden resurssipohjaa eli potentiaalista tuotantoa ja työllisyyttä, esimerkiksi lisäämällä ja kouluttamalla käytettävissä olevaa työvoimaa. Kysyntäpolitiikalla huolehditaan siitä, että mahdollisimman suuri osa tästä työvoimasta myös työllistyy. Tietysti kysynnän säätelyyn kuuluu myös huolehtiminen siitä, ettei kysyntä ylitä tarjontaa, koska epätasapaino tuolloin purkautuu hintojen ja palkkojen nousuna, kilpailukyvyn heikkenemisenä ja vaihtotaseen alijäämänä.

Taloustieteilijät kutsuvat potentiaalisen ja toteutuneen kokonaistuotannon prosentuaalista erotusta tuotantokuiluksi. Kuilu kertoo siis taantuman syvyyden tai ylikuumenemisen asteen.

Tarjontapolitiikkaan kuuluu vaikkapa eläkeiän nostaminen tai ansiotulovähennyksen kasvattaminen tai työperäisen maahanmuuton lisääminen.

Tällaiset toimet patistavat ihmisiä tekemään enemmän työtä ja kauemmin työtä, jolloin työn tarjonta kasvaa. Kysyntäpolitiikkaan kuuluvat puolestaan kaikki keinot, joilla kotitalouksien käytettävissä olevaa ostovoimaa kohennetaan. Lähes mikä tahansa veronalennus toimii näin.

Kysyntä ja tarjonta asetetaan talouspoliittisessa keskustelussa usein vastakkain. Kysyntä- ja tarjontapolitiikka eivät kuitenkaan ole toistensa vaihtoehtoja vaan kumpaakin tietysti tarvitaan. Jos taloudellinen toimeliaisuus on selvästi potentiaalisen tasonsa alapuolella, julkistalouden on yleensä perusteltua olla alijäämäinen. Keynesin nerokas oivallus koski sitä, miten talous voi pitkäksi aikaa juuttua potentiaalisen tasonsa alapuolelle ja miten julkinen valta voi tulla apuun.

Kumpaa tarvitaan Suomessa nyt, kysynnän vai tarjonnan lisäämistä? Talouden alakulo Euroopassa ja työttömyyden kasvu niin Suomessa kuin muualla näyttävät herättäneen monen mielessä ajatuksia siitä, että Suomi voisi merkittävästi parantaa tilannettaan ekspansiivisemmalla finanssipolitiikalla. Synkeä tosiasia kuitenkin on, ettemme makrotaloustieteen mittareiden valossa ole kovin kaukana potentiaalistamme. Toisin sanottuna, vaikka talouskasvu on ollut viime vuosina hidasta, myös tarjonnan eli potentiaalisen tuotannon kasvu on ollut hidasta. Yksi keskeinen syy potentiaalin hitaaseen kasvuun on työvoiman poistuminen eläkkeelle.

Lisäksi olimme vuonna 2007 ilmeisesti potentiaalimme yläpuolella. Niinpä OECD:n tuoreen Economic Outlookin laskelmat
(Annex table 10, ”output gaps”) kertovat, että järjestö arvioi Suomen olevan tänä ja ensi vuonna vain prosentin päässä potentiaalistaan. Kuilun arvioiminen on tietysti tällaisen rakennemuutoksen aikana epävarmaa ja vaikeaa, mutta kovin syvää taantumaa Suomelle on vaikea kalkyloida, vaikka kuinka yritettäisiin.

Työttömyysasteella mitattuna kuilu ei myöskään näytä järin suurelta. Jos rakenteellinen työttömyys on 6 prosenttia ja todellinen noin 8, ”ylimääräistä” työttömyyttä eli työvoimareserviä on vain 2 prosentin eli noin 50 000 ihmisen verran.

Rakenteellisen työttömyyden arvioiminen on jossain määrin mielivaltaista, mutta hienoin ekonometrisin menetelmin tehdyt arviot sen tasosta eivät päädy ainakaan alhaisempiin lukemiin. Päinvastoin.

Näistä syistä tarjontatoimien eli talouden potentiaalin vahvistaminen on syystä Suomen hallituksen talouspolitiikassa etusijalla – ja siksi työurakeskustelu on tarpeen, vaikka taantumassa ollaankin. Kerropa tämä työpaikkaa turhaan hakeville työttömille tai työpaikkojen ikääntyneille joista työnantaja pyrkii eroon.

Viesti taantuman lievyydestä onkin vaikeaa markkinoitavaa. Suhdannekuilun pienuus on tavallaan ”huono uutinen”. Jos potentiaalinen tuotanto ja työllisyys olisivat korkeammalla, olisimme teknisesti syvemmässä taantumassa – ja voisimme odottaa suuremman osan julkistalouden alijäämästä korjaantuvan itsestään. Ikävä toistaa nuivaa viestiä – mutta eurokriisin hälveneminenkään ei taida olennaisesti helpottaa rakenneongelmiamme.

Juhana Vartiainen

Kirjoittaja on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja.

Keskustelu

Epäoleellinen kysymys. Oleellista on että tarvitsemme direktiivejä, määräyksiä, veroja, byrokratiaa & sen mukanaan tuomia maksuja ja kustannuksia – VÄHEMMÄN. Oireellista on että vuosi vuodelta pienempiin sopimuksiin tarvitaan lakimiesten asiantuntemusta. Tuo kaikki on overheadiä, tuottamatonta puuhastelua joka syö konkreettista tuotantoa ja tuottavuutta syövän lailla. Siihen meillä ei ole varaa.

”Talouden potentiaalia” on helppo vahvistaa potkimalla vähintään 25 % valtion virkamiehistä yksityisille markkinoille. Nykyinen porukka on liian tuottamatonta ja liian hyvin palkattua. Johan tulee yrityksille osaavaa työvoimareserviä ja samalla saadaan säästöjäkin.

Ihmettelen hieman, miksei yksikään julkisuudessa viihtyvä talousasiantuntija ole tätä simppeliä keinoa vielä tajunnut esittää…

”Yksi keskeinen syy potentiaalin hitaaseen kasvuun on työvoiman poistuminen eläkkeelle.”
– Ei voi mitenkään olla, koska nuoria olisi tulossa työelämään enemmän kuin mitä työnantajat haluavat ottaa vastaan.

”Tarjontapolitiikkaan kuuluu vaikkapa eläkeiän nostaminen tai ansiotulovähennyksen kasvattaminen tai työperäisen maahanmuuton lisääminen.Tällaiset toimet patistavat ihmisiä tekemään enemmän työtä ja kauemmin työtä, jolloin työn tarjonta kasvaa.”

Eläkeiän nostaminen voi yksittäisen henkilön kohdalla johtaa siihen, että hän tekee kauemmin töitä. Suuren nuorisotyöttömyyden aikana se samalla johtaa siihen, että joku nuori ei pääse lainkaan töihin, masentuu ja menettää psyykkisen työkyvynsä. Kun säästetään paria eläkeikäisen eläkevuotta, saadaankin maksettavaksi kymmenien vuosien työkyvyttömyyseläke plus nuoren perustaman perheen kustannukset.

Työperäisen maahanmuuton lisääminen kasvattaa työn tarjontaa, mutta ei tehdyn työn määrää, jos työpaikkojen määrä ei lisäännyt. On nähtävissä, että työt halutaan teettää halvalla vierastyövoimalla- jos sellainen valinta tehdään, yhtä aikaa ei silloin sovi valitella suomalaisten työttömiksi jäävien suurta määrää ja siitä seuraavia kustannuksia, eikä myöskään vaatia yrityksille verohelpotuksia.

”Näistä syistä tarjontatoimien eli talouden potentiaalin vahvistaminen on syystä Suomen hallituksen talouspolitiikassa etusijalla – ja siksi työurakeskustelu on tarpeen, vaikka taantumassa ollaankin.”
Yrityksillä on täydet mahdollisuudet lisätä tuotantoaan, työhalukkaita, motivoituneita ja työtaitoisia ihmisiä on paljon. Ei ole siis mitään syytä tiristää viimeistä hikipisaraa nykyisistä työntekijöistä teettämällä yhdellä kolmen ihmisen työt (kyllä, sitä on irtisanomisilla haettu), eikä mitään syytä pakottaa ikääntyvät viemään nuorten työpaikkoja.
Ei ole mitään syytä pelotella työntekijöitä luopumaan heille sopimuksilla säädetyistä asioista. Yritysten on vain otettava lusikka kauniisti käteensä, kannettava oma osuutensa yhteiskuntavastuusta ja maksettava työntekijöille palkka. Siihen myös vastuunsa kantavat etujärjestöt heitä kannustakoon.

”Kerropa tämä työpaikkaa turhaan hakeville työttömille tai työpaikkojen ikääntyneille joista työnantaja pyrkii eroon.”

On siis edistytty niin paljon, että oivalletaan, että tarjottu viesti ei ole mieluinen suurelle osalle kansalaisista. Samalla tunnustetaan, että työttömyys on talouspolitiikkaan antautuneiden valintojen tietoinen seuraus.

Miten siitä jatketaan?

On todettava, että teoriat ja ideologiat, joiden mukaan osan kansalaisista voi noin vain oman edun vuoksi sysätä työttömyyteen ja syrjäyttää, ovat kelvottomia teorioita. On etsittävä parempia malleja, parempia ratkaisuja. Eikä niiden etsiminen vaikeaa ole – jo pelkkä kohtuuteen palaaminen toimii erinomaisena osaratkaisuna välittömästi.

Tutkimuslaitoskin voi kantaa kortensa kekoon ja alkaa selvitellä, miten erilaiset talousteoriat ja erilaiset jo käytännössä kokeillut yhteiskuntamallit toisivat erilaisen tuloksen samassa tilanteessa. Se olisi paljon kiinnostavampaa kuin se, että yhtä aatesuuntaa toistamalla luodaan kuvaa vaihtoehdottomuudesta, varsinkin kun käytäntö jo hyvin selvästi osoittaa, että suuntauksen mukaan toimimalla ei ole toivottuja seurauksia kansalaisille.

Näitä luetaan juuri nyt