Kuka päätyy työttömäksi?

Rakenteellisen työttömyyden ongelmaa on järkevintä lähestyä ajatuksella, että työsuhdetta ei synny, ellei se ole kannattava sekä työntekijän että työnantajan kannalta. Työnantajan on koettava työpanos vähintään palkkakustannusten arvoiseksi ja työntekijän on saatava menetetystä vapaa-ajasta riittävä korvaus suhteessa siihen, mitä hän saisi korvauksena työttömyydestä. Vajaatyöllisyyttä Suomessa on ainakin seuraavissa ryhmissä.

1. Matala henkilökohtainen tuottavuus. Syystä tai toisesta työpanos jää niin pieneksi, ettei siitä kannata maksaa työehtosopimusten vaatimaa palkkaa. Pelkän peruskoulun suorittaneista vain 45 prosenttia on töissä. Pitäisi olla mahdollista maksaa pienempiä palkkoja sen sijaan, ettei makseta palkkaa lainkaan ja täydentää pieniä palkkoja tulonsiirroilla.

2. Matalapalkkainen työ Helsingin seudulla. Missä asuminen on kallista, pienellä palkalla ei elä sen leveämmin kuin toimeentulotuella. Sosiaaliturva korvaa kalliin vuokran, joka pitää pienestä palkasta maksaa kokonaan itse.

3. Muuttotappioalueiden työttömät. Paikkakunnalta ei löydy työtä, jonka tuotto riittäisi kattamaan työehtosopimusten mukaisen palkan. Valtakunnalliset työehtosopimukset pitävät yllä työttömyyttä ja nopeuttavat muuttoa kasvukeskuksiin.

4. Vähän koulutettu yksinhuoltaja. Sosiaaliturvassa on lapsikorotukset, mutta palkoissa ei ole. Yksinhuoltajan ei oikein kannata mennä töihin huonolla palkalla. Olisi parempi tukea myös työssä käyvää eikä vain työtöntä.

5. Nuoret työmarkkinoille tulevat. Nuorten tuottavuuden oletetaan olevan matala uran alkuvaiheessa. Vuoteen 1975 saakka nuoria verotettiin muita kevyemmin ja heille maksettiin vastaavasti vähän huonompaa palkkaa.

6. Ikääntyneet työntekijät. Toisin kuin Ruotsissa, ikääntyneet työntekijät eivät ole haluttua työvoimaa, minkä seurauksena 50-vuotiaan työttömäksi joutuneen ei ole helppo löytää uutta työpaikkaa ja eläkeiän saavuttaneista pyritään usein eroon. Eläkemaksuja pitää 54 vuotta täyttäneistä maksaa enemmän kuin nuoremmista, kun pitäisi olla päinvastoin.

7. Nuoret naiset. Työnantajat pelkäävät perhevapaiden tuottamia kustannuksia eivätkä palkkaa mielellään nuoria naisia. Äitiydestä työnantajille aiheutuvat kustannukset on tasattava, myös laskennalliset kustannukset sijaisen perehdyttämisestä.

8. Terveydeltään heikot. Työnantajat pelkäävät tiheään sairastelevista työntekijöistä tai varhaiseläkkeelle joutuvista aiheutuvia kustannuksia. Työnantajien kustannukset on tasattava.

9. Maahanmuuttajat. On ylevä periaate, että maahanmuuttajille on maksettava samaa palkkaa kuin Suomessa syntyneille, mutta työnantajan on mutkattomampaa palkata suomen kieltä hyvin osaava. Jokin pieni kompensaatio tulisi maksaa maahanmuuttajien ensimmäisille työnantajille.

10. Ammattinsa menettäneet. Talouden rakennemuutoksen vuoksi moni menettää entisen ammattinsa pysyvästi ja viivyttelee siirtymistä aiempaa matalapalkkaiseen työhön.