Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Kirkon ovella riittää menijöitä ja tulijoita: Kummat ovat oikeassa?

Mikko Heikka
Blogit Ykkösketju 6.2.2013 17:28

Pertti Jarla kommentoi mielenkiintoisessa artikkelissaan taannoista blogiani, jossa arvioin kirkkoon liittyneiden määrää ja motiiveja. Teesini oli, että heidän tekoaan tulisi arvostaa. He eivät voi olla väärässä. Jarla kysyy, ovatko kirkosta eronneet sitten väärässä. Lisäksi hän kaipaa suurta kuvaa kirkon jäsenyyskehityksestä.

Ensiksi kiitos Pertti Jarlalle. Tunnustan heti alkuun, että nautin joka aamu lehteä lukiessani fingerporillisen jarlaa. Se panee veren kiertämään. Liitän oheen myös käyrät, joista näkyy Jarlan kaipaama suuri kuva vuodesta 1925 lähtien.

Graafi Kirkon tutkimuskeskus.

Käyristä näkyy, että kirkosta eronneiden käyrä on melkoinen vuoristorata. Eroamisen huippu oli homokohun aikaan ja laski sitten takasin neljäänkymmeneentuhanteen, jossa se on nyttemmin pysytellyt. Kirkkoon liittyvien määrä on puolestaan noussut hitaasti mutta johdonmukaisesti.

Blogissani kiinnitin huomioni kirkkoon liittyviin. Julkisuudessa raportoidaan yleensä eroavista ja heidän määrästään. Liittyjät unohdetaan. Heidän vakaumustaan usein väheksytään. Käsitykseni on, että he palaavat aidon harkinnan perusteella. Siksi he eivät voi olla väärässä. Liittyvien nousevaan käyrään kannattaisi kiinnittää erityistä huomiota.

Pertti Jarla kysyy, ovatko kirkosta eroavat minun mielestäni väärässä? Eivät tietenkään. Molemmat ovat oikeassa, jos ovat tehneet ratkaisunsa aidon ja tarkan harkinnan jälkeen. Tunnen lukuisia kirkosta eronneita ja kunnioitan heidän vakaumustaan. Yhtälailla tunnen monia pitkän aikaa kirkosta erossa olleita, jotka ovat vastikään liittyneet kirkkoon. Keskustelut heidän kanssaan ovat olleet kiinnostavia.

Kirkon tutkimuskeskus on tehnyt jo vuosien ajan tutkimuksia kirkosta eronneista ja kirkkoon liittyneistä. Tutkimuksen mukaan noin puolet kirkkoon kuulumattomista ei voisi ajatella missään olosuhteissa liittyvänsä kirkkoon. Ehdottoman kielteisesti asennoituvien määrä on kuitenkin laskenut johdonmukaisesti vuodesta 2003 lähtien. Toinen puolikas on enemmän tai vähemmän epävarma. Moni harkitsee paluuta. Toisille paluu on mahdollinen mutta ei ajankohtainen. Tämä tulos kertoo, että kirkon ovet ovat liikkeessä vastakin. Tulijoita ja menijöitä riittää.

Kirkon tutkimuskeskus on tutkinut myös kirkkoon liittyneitä. Tutkimusten tuloksena on ollut, että liittymiseen on antanut pontta toistuvat myönteiset kontaktit kirkon työntekijöihin. Vastaavasti taas eron syynä on usein tunne ulkopuolisuudesta. Kun Pertti Jarla kysyi, missä kirkko on onnistunut, pysähtyisin pohtimaan ihmisten säännöllisen kohtaamisen merkitystä. Kirkon strategiassa Meidän kirkko asetetaan tavoitteeksi, että seurakunta kohtaisi jokaisen jäsenensä laadukkaasti vähintään viisi kertaa vuodessa. Näyttää siltä, että tässä on onnistuttu entistä paremmin.

Aito kohtaaminen rakentaa siltoja. Kun ihminen kokee kirkon läheiseksi, motivaatio kuulua kirkkoon kasvaa.

Mainitsin taannoisessa blogissani myös julkisuudessa käytettyjä puheenvuoroja (Suvi Ahola, Anna Kontula, Jukka Relander, Tuomas Nevanlinna), jotka käsitykseni mukaan heijastelevat muutosta yleisessä ilmapiirissä. Nämä puheenvuorot ovat heikkoja signaaleja, joita kannattaa tutkia. Jotakin on tapahtumassa.

Lue myös

Blogi on julkaistu 6. helmikuuta klo 19.28 ja sitä on päivitetty klo 20.20. Blogissa julkaistun graafin selitteet olivat väärin päin. Toimitus pahoittelee virhettä, joka on nyt korjattu.

Mikko Heikka

Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan emerituspiispa.

Keskustelu

Kuviossa ovat selitteet vaihtaneet paikkaa. Ylempi, sininen, mutkitteleva käyrä kuvaa eronneita ja alempi, punainen liittyneitä. ”Poismuutto” on siis ollut suurempi. Käyrien väli kertoo kirkon tappion suuruuden vaihteluista.
Kuten huomataan, vusituhannen vaihteen tienoilla oli tyven kausi.

— En huomannut ajoissa IJL:n kommenttia, joka kyllä olisi riittänyt tuosta asiasta. Mutta onpahan pientä vertailemista.

Jos käppyröitä katsoo ja arvioi pintaintegraaleja (kumuloituneet määrät eronneita ja liittyneitä), niin eronneita on yli kaksi kertaa enemmän kuin liittyneitä ja trendi vaikuttaa vain vahvistuneen vuosien mittaan. Kuka sitten on oikeassa ja kuka väärässä on makuasia. Itse erosin heti kun pystyin eli kohta tultuani täysi-ikäiseksi, eikä lapsia ole kastettu. Jos kirkkoon kuuluu vain rituaalien takia (kaste, rippi, häät ja hautajaiset), niin moiset menot, ja varmaan hauskemmin, saisi kymmenesosalla hinnasta ostamalla ne ohjelmapalveluyrityksesta sen sijaan, että maksaa koko ikänsä kirkollisveroa.

Syntyvyys on ollut isompi kuin kuolleisuus ja samaten maahanmuutto, joten täytyyhän sen näkyä jossakin. Eikö oikeampaa olisi käsitellä eronneiden / liittyneiden määrää kokonaisväkimäärään.

Nelmille:

Kyllä, mutta tuo näkökulma ei suurta kuvaa paljon muuta. Sitä paitsi luterilaisen kirkon jäsenmäärä ei ole – juuri eroamisten vuoksi – paljonkaan kasvanut kyseisenä ajanjaksona.

Kirkon piiriin kuuluu yhäkin paljon ihmisiä, jotka eivät käytä juurikaan koskaan sen palveluja, mutta maksavat kirkollisveroa. Olettaisin, että juuri nämä henkilöt näinä vaikeampina aikoina ovat herkkiä miettimään eroamista. Eri asia ovat monista ideologisista syistä eronneet, joita on ollut viime vuosina runsaasti, uskonto ei puhuttele heitä.
Mielestäni kirkon olisi hyvä miettiä sitä, vosiko kirkkoon kuulua myös niin, että maksaisi osuuttaan oman taloudellisen tilansa mukaisesti, kuin että automaattisesti viedään palkasta. Olettaisin, että tämä saattaisi helpottaa ratkaisua pysyä tai palata.
Toinen pointti, jota kuulee välillä mietittävän, on voisiko kuulua johonkin muuhun seurakuntaan kuin asuinalueensa mukaiseen, ja maksaa ”kymmenyksensä” mieluummin sinne.

Graafi on nyt korjattu. Erehdyksiä aina sattuu. Mutta yleensäkin on aiheellista tarkistaa tuotoksiaan, ettei noinkin perustavia virheitä pääse julkisuuteen. Tarkistajan on paras olla mahdollisimman ulkopuolinen, joka pystyy asennoitumaan ja huomaamaan lukijan silmin.

Kannattaisi tehdä kuitenkin se ero kirkkoon liityneiden ja liitettyjen välille. Rippileiri ja konfirmaatio ovat edelleen tavanmukaista suurimmalle osalle väestöstä, sen sijaan että 14- ja 15-vuotiaat kauheasti älyllisesti asiaa haastaisivat.

Minusta koko kysymys oikeassa olemisesta on täysin absurdi.
Mitä ihmettä se oikeassa oleminen tässä yhteydessä tarkoittaa?
Onko ihminen oikeassa liittyessään Kennelliittoon, uusnatseihin, Ev.lut kirkkoon tai kommunistiseen puolueeseen?

Pekka Raukolle:

Kopioin tähän kappaleen toisen ketjun pohdinnastani, koska en nyt viitsi asiaa uudelleen ajatella:

”On se useinkin niin, että kukaan ei ole väärässä. Vastakkaisetkin ratkaisut voivat olla kaikki jopa oikeita, tai ainakaan niistä ei voi mitään todistaa vääräksi. Kirkon jäsenyysasia kuuluu mielestäni niihin kysymyksiin, joissa asiallisetkin perusteet on sovellettava eroavaan/liittyvään ihmiseen itseensä, eli kukaan sivullinen ei voi objektivisesti sanoa, että olet oikeassa/väärässä. Voihan ratkaisu olla moraalisesti, yhteiskunnallisesti tai älyllisesti neutraalikin. Kirkon jäsenyyskysymyksen ajattelen muuten olevan etupäässä älyllisen ongelman, eli kannattaako henkilökohtaisesti olla kirkon jäsen.”

Erotako vai liittyä.. ne ovat henkilökohtaisia ratkaisuja.

Mutta yksi epäkohta Tasavallassa on ja se on se, että meillä toimivista kirkoista vain muutamilla on lakiin perustuva oikeus periä seurakuntalaisiltaan jäsenmaksuja kuten veroja. Tasa-arvo ei toteudu. Edes Ameriikasta ei ole otettu mallia, vaikka muuten kyllä sikäläiset muodit ovat usein olleet ihastelun kohteena.

Aprikoitsija,

Minusta ei ole mikään ongelma, että kirkko on ulkoistanut jäsenmaksun perinnän valtiolle. Minusta sama mahdolisuus tulisi tarjota kaikille yhteisöille ja yhdistyksille omakustannushintaan.

Ainoa ongelma ovat yritykset, joiden kohdalla on todellakin kyse verosta, ei jäsenmaksusta.

Tietysti kirkon kaltaiseen syrjintäorganisaatioon liittyvät ovat väärässä ja eroajat ovat oikeassa. Jos tuota pitää kysellä, on moraalinen kompassi melko pahasti sekaisin. Onneksi Homoilta osoitti useimpien suomalaisten tietävän mikä on oikea suunta.

//Minusta ei ole mikään ongelma, että kirkko on ulkoistanut jäsenmaksun perinnän valtiolle. Minusta sama mahdolisuus tulisi tarjota kaikille yhteisöille ja yhdistyksille omakustannushintaan.//

Hetken mietin ennen kuin kommentoin. Enkä vieläkään tiedä, mitä sanoisin.

Taidat tietää, kuinka monta rekisteröityä yhdistystä rakkaassa Suomessamme on. Että ajattelemassasi keinotyölästen laumassa voisi todela olla vastaus, ellei muuhun niin työttömyyteen..

Aprikoitsija,

Suomessa ei ole kuin kourallinen yhteisöjä, joilla olisi mitään järkeä hankkia jäsenmaksun perintää valtiolta omakustannushintaan.
Pienille yhdistyksille perintäkulut ilman liikevoittoakin muodostuisivat moninkertaisiksi jäsenmaksutuloihin verrattuna.
Jos muistan oikein, ev.lut kirkko maksaa valtiolle perintäkuluja noin 16.000.000 € vuodessa.

Täältä ulkomailta käsin katsottuna tuo Suomen kirkkotouhu näyttää koomiselta ja epäloogiselta. Eikös useissa maissa ole sellainen käytäntö, että kaikki yleisesti hyväksyttävät uskonnolliset yhteisöt (samoin kuin yhdistykset ja seurat) saavat tietyn könttäsumman valtion verotuloista käyttöönsä. Kirkkoon ”kuuluminen” mitataan siten vain itse kunkin omalla aktiivisuudella: kuulut kirkkoon/uskonnolliseen yhteisöön jos osallistut aktiivisesti sen toimintaan. Minusta olisi kaikkia kohtaan reilua siirtyä Suomessakin tähän käytäntöön. Jäisi tällainen kissanhännäveto kokonaan pois.

Kirkon kannatus on epäilemättä laskusuunnassa. Toisaalta eräät väestömme rakenteeseen liittyvät muuttujat/muuttajat antavat aihetta optimismiinkin, jos kirkon jäsenmäärän voimakasta kasvua pidetään hyvänä asiana.

Ekumeenisen ajattelutavan utooppisuus käy päivä päivältä yhä selvemmäksi. Erään vaihtoehtouskonnon markkinointitapa saattaa kaikessa suoraviivaisuudessaan johtaa monienkin kadonneitten lampaiden paluuseen.

No, kyllähän Heikka sen tietääkin, mutta ei voi puhua.

Tuttuni liittyi kirkkoon, koska tuleva vaimonsa halusi kirkollisen vihkimisen. Semmoista aitoa ja tarkkaa harkintaa.

Kynttilänjalalle:

Niinpä, olisi voinut harkita yhtä aidosti ja tarkasti, että halvemmaksi ja yksinkertaisemmaksi tulee, kun etsii tilalle sellaisen morsiamen, joka tyytyy käväisemiseen maistraatissa. Ratkaisun haittoja ja etuja joutuu siis kirkon jäsenyyskysymyksessäkin syvällisesti punnitsemaan.

Ei tarvitse miettiä sitä, että kummat ovat oikeassa. Meillähän on yhdistymisvapaus. Kunnioitetaan sitä. Sen sijaan se, että ”liike” on valtiovallan ”suojeluksessa”, pitäisi herättää keskustelua! Katsokaa Ruotsia.

Näitä luetaan juuri nyt