Kaupunkien kasvava merkitys

Viime aikoina on eri puolilla maailmaa esitetty ennusteita, joiden mukaan suuret kaupungit ohittavat merkityksessä valtiot. Valtiot menettävät päästövaltaansa toisaalta yrityksille ja ylikansallisille organisaatioille, kuten WTO:lle ja EU:lle, ja toisaalta kaupungeille.

Talouden ja teknologian kehitys suosii elinkeinoja, jotka menestyvät parhaiten suurissa kaupungeissa. Siksi suurten kaupunkien asukasluvut kasvavat niin, että voidaan puhua urbanismin uudesta aallosta.

Kaupunkien kasvun ohella tälle muutokselle on yhteisenä piirteenä halu asua keskusta-alueilla (downtown) mieluummin kuin lähiöissä tai kaupunkeja ympäröivällä hajanaisella omakotivyöhykkeellä ja se, että aiempaa selvästi useampi nuori jättää ajokortin hankkimatta, koska ei katso tarvitsevansa sitä mihinkään. Aiemmin vitsinä esitetty vanha helsinkiläinen sananlasku kuvaa heidän ajattelutapaansa: ratikalla pääsee kaikkialle; jos jonnekin ei pääse ratikalla, sinne ei kannata mennä.

Halu keskustan kävelyvyöhykkeelle selittyy kulutustapojen muutoksella. Yhä suurempi osa kulutuksesta on palvelujen kulutusta ja yhä suurempi osa matkoista liittyy vapaa-aikaan ja asiointiin. Ei ole niin olennaista, kuinka kaukana työpaikasta asuu, vaan kuinka lähellä jokapäiväisiä palveluja asuu. Yleistyy elämänmuoto, jossa asunnot ovat keskustassa ja työpaikat kaupungin ulkopuolelle.

Ennustan, että länsimetro vie siihen, että Keilaniemessä työskentelevistä yhä useampi asuu hipsterien Kalliossa. Keilaniemeen voidaan rakentaa asuntoja, mutta hipsterialuetta siitä ei saa.