Kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin - tai päinvastoin: EU:n on tiivistyttävä

Profiilikuva
Blogit Ykkösketju
Kirjoittaja on ministeri
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun Maastirchtin sopimusta valmisteltiin – kohta jo 20 vuotta sitten – tavoitteena oli alati tiivistyvä unioni. Ymmärrettiin, että se tapahtuu askel askeleelta eivätkä kaikki pysy tahdissa mukana, mutta suunta on yhteinen.

Kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin. Euron kriisistä selviäminen edellyttää sitä, että otetaan aimo askel kohti tiiviimpää raha- ja talousliittoa. Se on unionin tiivistymistä. Samaan aikaan unioni kuitenkin natisee liitoksissaan.

Britanniassa käydään kiivasta keskustelua siitä olisiko maan suorastaan erottava EU:sta vai riittäisikö joidenkin toimintavaltuuksien palauttaminen Lontooseen. Edessä olisi silloin joko ero tai avoliitto. Monia se hirvittää, varsinkin taloudesta vastaavia. Myös Yhdysvallat on huolissaan siitä, että Britannia saattaisi jättää EU:n. Se merkitsisi amerikkalaisille heidän näkemystensä entistä vähäisempää huomioon ottamista.

Erityissuhde Britanniaan on ollut amerikkalaisille arvokas vaikuttamisen keino myös EU-asioissa. Saksalaiset eivät ole yhtä herkkäkorvaisia kuin britit, kun Washington puhuu.

Britannialla on toinenkin sisäinen kiistanaihe. Skotlanti valmistautuu vähintäänkin höllentämään liittoaan Englantiin. Monet puhuvat itsenäisyydestä. Siitä vasta kummallinen tilanne tulisi jos Skotlannista tulisi EU:n jäsen ja Englanti jäisi sen ulkopuolelle. Ei kuullosta hyvälle EU:n yhtenäisyyttä ajatellen.

Belgia on jo pitkään ollut hajoamisen partaalla. Ennen ylivalta oli ranskankielisellä Vallonialla, maan eteläosalla. Nyt valtaa ja talouden voimaa on enemmän pohjoisessa, flaameilla. Siinä on pienoiskoossa sama ilmiö kuin EU:ssa : vauras pohjoinen, köyhä etelä. Siitä syntyy jännitteitä.

Italian yhdentyminen, joka alkoi puolitoista vuosisataa sitten, on edelleen puolitiessä. Jälleen sama asetelma: vauras pohjoinen, köyhä etelä.

Pohjoisessa on vahva kansanliike, joka haluaisi vapautua Etelä-Italian taloudellisesta rasitteesta ja nauttia omasta vauraudestaan.

Espanjassakaan ei yhtenäisyys ole mikään itsestään selvyys. Katalonialla on pitkät perinteet erillisalueena, jolla on oma kulttuurinsa ja oma kielensäkin. Sielläkin halutaan vähintäänkin löyhentää suhdetta Madridiin ja saada enemmän itsemääräämisoikeutta.

Kun kaiken tämän muistaa niin ymmärtää, miksi EU:n tiivistäminen on entistäkin vaikeampaa, mutta samalla myös entistäkin tarpeellisempaa. Mitä hajanaisempi Eurooppa on, sitä heikompi se on kilpailussa nousevien uusien talouden suurvaltojen kanssa. Sitä heikompaa on myös eurooppalaisten omavarainen turvallisuus.

Monessa maassa kansa haraa unionin tiivistymistä vastaan. Kadun miehen horisontti ulottuu vain kadun päähän saakka. Elleivät poliittiset johtajat nouse korkeammalle nähdäkseen kauemmaksi ja avartaakseen siten kansalaisten näköaloja, olemme kohta tilanteessa, jossa otamme kaksi askelta taaksepäin ja vain yhden eteenpäin. Sellainen unioni olisi jäsentensä yhteisten tavoitteiden kannalta taantuva. Aikana, jolloin tarvitaan entistä toimintakykyisempää unionia, jotta jähmettyneet taloudet saadaan taas kasvu-uralle.