Ihmisoikeudet törmäyskurssilla suvivirsi-kiistassa
”Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on merkkipaalu ihmiskunnan henkisen edistymisen historiassa.” Näin ylevästi kuvasi paavi Johannes Paavali II julistuksen merkitystä. Se on kokoelma yleisinhimillisiä oikeuksia, jotka konkretisoituvat ihmisten arkisessa elämässä.
Ihmisoikeuksien tulikoe alkaa, kun ihmisoikeudet törmäävät toisiinsa. Tässä niinsanotussa kollisiotilanteessa ihmisoikeuksien julistuksen merkitys punnitaan. Kestääkö se kovan todellisuuden haasteen?
Hyvä esimerkki ihanteiden törmäyksestä on suvivirsi-keskustelu. Siinä törmäävät eri ihmisryhmien ihmisoikeudet.
Uskonnottomat katsovat, että heidän ihmisarvoansa loukataan, jos heidät pakotetaan laulamaan koulujen kevätvirttä. Kirkkoon kuuluvat puolestaan haluavat laulaa sen ehdottomasti. Heille se on myös ihmisoikeuskysymys.
Muslimeille ja juutalaisille suvivirsi ei ole ongelma. He arvostavat suuren enemmistön perinteitä eikä laulaminen loukkaa heitä.
Törmäystilanteen ratkaisemisessa on vaihtoehtoja. Yksi ratkaisu on, että leikataan kaikkien ihmisoikeuksia.
Tasa-arvo toteutuu, kun koulusta poistetaan kaikki uskontoon viittaava.
Tällainen ratkaisu on valittu Ranskassa, jossa uskonto on poistettu kaikesta julkisesta tilasta. Se on vaikeuttanut laajan muslimiyhteisön kotoutumista ranskalaiseen yhteiskuntaan. Se on myös etäännyttänyt kaikki uskonnolliset yhteisöt valtiosta. Aito vuoropuhelu ja yhteistyö puuttuvat.
Toinen ratkaisu toteuttaa ”kaikki voittavat” -periaatetta. Tämän mukaisesti ihmisten etu on, että edistetään kaikkien ihmisryhmien oikeuksia. Julkiseen tilaan ja kouluihin tuodaan kaikki traditiot, niin uskonnolliset kuin uskonnottomatkin.
Kaikki voittavat -periaate on linjassa sekä ihmisoikeuksien julistuksen että Euroopan ihmisoikeussopimuksien kanssa. Niissä on ilmaistu periaate, jonka mukaan poliittisen yhteisön intresseissä on edistää erilaisten vakaumusten toteutumista.
Kun Suomessa uudistettiin perusoikeuksia, myös meillä valittiin positiivinen näkemys uskonnonvapaudesta. Sen mukaan on myös toimittu. Kouluissa on toteutettu uskonnollisen enemmistön ihmisoikeuksia. Samalla tavalla on pyritty edistämään myös uskonnottomien ihmisoikeuksia.
Poliittiset päättäjät ja oikeusoppineet ovat ratkaisuissaan päätyneet osin ristiriitaisiin tulkintoihin ihmisoikeuksista. Oikeusoppineet pyrkivät tulkitsemaan lakia mahdollisimman johdonmukaisesti. Kun laki on epäselvä, myös tulkinnat ovat ristiriitaisia. Poliitikot puolestaan näkevät asian laajemmin, mutta poliittisen yhteisön tahdon tarkka ilmaiseminen näyttää sekin olevan vaikeaa.
Ihmisoikeuskäytännöissä on viime aikoina valittu niinsanottu pehmeän universalismin periaate. Tämän mukaisesti ihmisoikeudet eivät ole lakikokoelma, vaan niitä on tulkittava eri tilanteissa eri tavalla.
Euroopan kirkot ovat puolestaan luoneet ns. refleksiivisen ihmisoikeuden käsitteen. Tämän mukaisesti poliittisella ja kulttuurisella harkinnalla on tärkeä rooli ihmisoikeuksien edistämisessä.
Suomessa on periaatteessa ollut oikea suunta koulujen ihmisoikeuspolitiikassa.
On pyritty siihen, että kaikkien oikeudet toteutuvat suomalaisen yhteiskunnan kulttuuristen arvojen mukaisesti. Jos uskonnottomien ihmisoikeudet eivät ole päässeet toteutumaan, siihen tulee suhtautua kaikella vakavuudella.
Ovatko koulujen käytännöt olleet linjassa kouluviranomaisten ohjeiden kanssa? Onko käynyt niin, että kiireen keskellä on luotu käytäntöjä, jotka ovat uskonnottomien kannalta nöyryyttäviä?
Tähän kysymykseen olisi paneuduttava.
Ei ole ihmisoikeuksien kannalta viisasta lähteä karsimaan suuren enemmistön oikeutta uskontonsa harjoittamiseen. Pikemminkin olisi kiireesti paneuduttava uskonnottomien oikeuksien toteutumiseen.
Kouluihin tulisi kehittää käytäntöjä, joiden yhteydessä uskonnottomien traditiot ja juhlaperinne pääsevät toteutumaan. Tähän toivoisin kouluviranomaisten kiinnittämään huomiota.
Nyt tarvitaan luovia ratkaisuja!
Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan emerituspiispa.