Atlantti levenee
Sir Anthony Eden, englantilainen ylimys, toimi maansa ulkoministerinä 1950-luvulla. Kun häneltä kysyttiin, mikä tai mitkä tekijät määrittelivät hänen ulkopolitiikkansa suunnan, hän vastasi: ”Tapahtumat, hyvä mies, tapahtumat.”
Niin se on. Suunnitelmia laaditaan, periaatteita pohditaan, mutta tapahtumat – suunnittelemattomat, odottamattomat ja sattumanvaraiset – merkitsevät kansainvälisissä suhteissa enemmän kuin pyhät periaatteet.
Tämä tuli jälleen kerran julki pian sen jälkeen, kun Saksa oli saanut uuden hallituksen. Silloin kävi ilmi, että Saksan tärkein liittolainen Yhdysvallat oli harjoittanut laajamittaista vakoilua Saksaa kohtaan. Edes liittokansleri Angela Merkel ei ollut siltä säästynyt.
Suolana näihin haavoihin oli se, että puhelinkuuntelu tapahtui keskeltä Berliiniä, Yhdysvaltojen lähetystön tiloista. Sitä voi jo pitää hävyttömyytenä.
Tämä tapahtuma on omiaan myrkyttämään Saksan ja Yhdysvaltojen suhteita. Eikä se suinkaan ole ainoa. Siitä saatiin pari viikkoa sitten tuore osoitus: rivoa kieltä käyttäen amerikkalainen apulaisulkoministeri haistattelee hävyttömästi koko EU:lle keskustellessaan Yhdysvaltojen Kievin lähettilään kanssa.
Julkisuuteen vuotanut keskustelu voi sinänsä olla yksittäistapaus. Se kertoo kuitenkin jotain epäilyttävää siitä, miten korkeat amerikkalaiset diplomaatit EU:ta arvostavat. Se kertoo myös siitä, että apulaisulkoministeri ei ole lainkaan ajatellut sitä itsestäänselvyyttä, että tällaisia puheluja kuunnellaan kaikkialla, missä sellaiseen vain pystyään.
Yhdysvaltojen ja EU:n samoin kuin EU-maiden keskinäiset näkemyserot ovat toistuneet Irakissa, Libyassa ja Lähi-idässä. Samaan aikaan EU neuvottelee Yhdysvaltojen kanssa kaikkien aikojen tärkeimmästä kauppa- ja investointisopimuksesta, jolta odotetaan huikeita säästöjä ja tuottoja.
Sopimuksella on myös epäilijänsä Atlantin molemmin puolin. Jos suhteissa ilmenee vakavaa kahnausta, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä kauppa- ja investointiasioiden kanssa, taloudelliset neuvottelut vaikeutuvat poliittista syistä.
Asiaa ei ainakaan helpota se, että liittokansleri Merkel haluaisi nyt EU:n rakentavan omat internet-yhteytensä, jotta amerikkalaiset eivät voisi vakoilla niitä niin kuin nyt on tapahtunut. Se ei ole pelkkä epäluottamuksen osoitus. Se on etäisyyden rakentamista ja Atlantin leventämistä.
Se on samanlainen epäluottamuksen osoitus kuin EU:n oma satelliittipaikannusjärjestelmä, Galilei. Amerikkalaiseen GPS-järjestelmään ei katsota voitavan luottaa, poliittisista syistä.
Samaan aikaan monessa eurooppalaisessa maassa luotetaan kuitenkin siihen, että jos niiden turvallisuus todella olisi uhattu, amerikkalainen ydinasesateenvarjo suojelee niitä. Epäluottamusta rauhan aikana ja rajaton luottamus sodan sattuessa – kummallista.
”Herrasmiehet eivät luo toistensa postia”, sanoi Yhdysvaltojen ulkoministeri Henry L. Stimson vuonna 1929 käskiessään sulkemaan ministeriönsä toimiston, joissa murrettiin ulkovaltojen lähetystöjen käyttämiä salakirjoituskoodeja.
Tällaiset herrasmiehet – jos heitä todellisuudessa koskaan on ollutkaan – ovat nyt kokonaan kadonneet. Nyt luetaan mitä vain käsiin saadaan. Se on huomattu Suomessakin, kun suunnitteilla on kuriiripalvelujen tehostaminen.
Kun salakirjoitussanomiinkaan ei enää voi luottaa, on turvauduttava postinkulun vanhimpaan muotoon, lukituin salkuin.
Yleinen luottamuksen heikkeneminen liittolaistenkin kesken korostaa henkilösuhteiden merkitystä. Vaikka ”herrasmiehet” lukisivat toistensa postia, he eivät kuitenkaan valehtele päin naamaa ainakaan niille, jotka he ovat pitkään tunteneet ja joita he kunnioittavat.
Näin on siitä yksinkertaisesta syystä, että uskottavuuden turmeleminen tekee kaikki kansainväliset yhteydet tyhjänpäiväisiksi. Siihen ei taas kenelläkään ole varaa.
Suorat kontaktit, kasvoista kasvoihin – tietoisena siitä, että selän takana voidaan puuhata monenmoista sopimatonta – ovat korvaamattoman tärkeä yhteydenpidon ja neuvottelun muoto.
Tämän päivän maailma on jo siinä määrin integroitunut ja keskinäisen riippuvuuden varassa, että luotettava tietojensiirto on suorastaan välttämättömyys.
On melkoinen paradoksi, jos ajassa on palattava lennätintä edeltäneeseen kauteen, jotta tietoja voidaan välittää turvallisesti. Se on parinsadan vuoden taka-askel tiedonvälityksessä. Näin me kompastelemme oman näppäryytemme kanssa.