Joukko valtakunnan viisaita kommentoi maailman menoa.

Arktista sotaa vai rauhanomaista yhteistyötä?

Jarkko Vesikansa
Blogit Ykkösketju 21.10.2013 10:14

Kovaotteisia pidätyksiä, kiivaita kannanottoja, mediaiskuja tilaisuuksiin. Viime viikkojen julkisuuden perusteella vaikuttaa siltä, että kamppailu arktisten alueiden resursseista on kuumentunut liki sodan partaalle, vähintäänkin ratkaisevaksi yhteenotoksi.

Sodanomaista mielialaa ovat lietsoneet etenkin jyrkimmät ympäristöjärjestöt, joiden silmissä siintää jako kahteen. Nämä järjestöt eivät levitä toiminnallaan pohjoiseen minkään värisen rauhan sanomaa vaan pyrkivät kärjistämään vastakohtaisuuksia. Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat, kysyvät äkkijyrkimmät valistusvideoillaan.

Sanomaa siitä mitä-nyt-on-tehtävä levitetään jopa lasten suuhun syötetyillä sanoilla. Samaan tyyliin toimittiin 1970-luvulla, jolloin ne, jotka uskoivat astelevansa Pääoman ja Leninin koottujen kanssa historian valtatietä, julistivat sinun lapsesi eivät ole sinun.

On tietenkin paikallaan yhdistää ympäristökysymys nykylasten sukupolveen, ja kysyä, millaisen maailman haluamme antaa heille perinnöksi. Fyysisen maailman osalta mahdollisimman saasteeton ja ekologisesti kestävä maapallon edustaa luonnollisesti tavoiteltavinta tulevaisuutta.

Mutta yhtä keskeistä on tavoitella taloudellisesti kestävää ja tasapainoisesti hyvinvoivaa maailmaa. Tämä on vaikea mutta väistämätön yhdistelmä.

Henkisen maailman osalta valtaosa ihmisistä varmasti toivoo moniarvoista, eheää ja kansanvaltaista tulevaisuutta, yhteiskuntaa, jota eivät revi rikki jyrkät vastakohtaisuudet ja jako kahteen -propaganda.

Kuljettamalla kehitystä jälkimmäiseen suuntaan jyrkät ympäristöjärjestöt eivät ole hyvän ja kestävän tulevaisuuden tekijöitä.

Arktinen kiivailu vie kehitystä vikasuuntaan myös sikäli, että kylmän sodan loputtua pohjoisilla ja arktisilla alueilla on vihdoin totuttu rauhanomaiseen yhteistyöhön. 1996 perustettu arktinen neuvosto on yksi hyvä esimerkki tästä uudenlaisesta ja kehittyvästä yhteistyöstä, jonka kautta pohjoinen politiikka saa uutta hahmoa.

Kylmän sodan aikana pohjoisessa kukoisti strateginen ydinasevarustelu ja suurvaltablokkien jakolinjat halkoivat aluetta. Suurvaltojen strategien piirustuspöydillä laadittiin laskelmia, jotka osoittivat pohjoisten merialueiden joutuvan vääjäämättä suuren yhteenoton keskeiseksi näyttämöksi. Näissä ydiniskuilla ladatuissa peleissä Inariin eksynyt neuvosto-ohjus oli vähäpätöinen juttu.

Kylmän sodan jälkeinen edistys ja vakaa rauhantila pohjoisilla alueilla uhkaa nyt hautautua sotarumpujen pärinään. Ainakin Suomen hallituksen kannattaisi tässä kiivailussa asemoitua aktiiviseksi välittäjäksi ja myönteisen kehityksen kärkiryhmäksi.

Arktisen hysterian keskellä Suomelle sopii perinteinen lääkärin, ei tuomarin rooli, sopivalla työasenteella ryyditettynä. Pohjoisilla alueilla tarvitaan kipeästi Suomen laaja-alaista panosta, niin yritystoiminnan, liikennehankkeiden, oikeudellisen yhteistyön, ympäristönsuojelun kuin poliittisen koheesion rakentamisen alueella.

Jälleen kerran suomalaisten kannattaa olla vahvasti mukana siellä missä tapahtuu ja missä tarvitaan kuuman osaamisalueen terävintä kärkeä.

Tämän toimintalinjan viisauden ja tuloksellisuuden ovat aiemmin todistaneet muun muassa Suomen kylmän sodan ulkopolitiikan ykköstykit, Jorma Ollilan gsm-Nokia ja 2000-luvulla Aasian kaupungistumisen myötä merkittävän loikan ottanut Kone.

Kaikkein lyhytnäköisintä Suomelle olisi hyväksyä hiljaisesti käsitys, että tarjolla on vain kaksi vaihtoehtoa: arktisten resurssien hyödyntäminen viimeiseen tippaan tai pohjoisen alueen jättäminen globaaliksi luonnonsuojelualueeksi. Kumpikin on vaihtoehtona mahdoton.

Ihmiskunta tarvitsee arktisia luonnonvaroja matkalla kohti vähähiilisempää tulevaisuutta. Kestävämpää tulevaisuutta ei rakenneta hetkessä ja vaivatta, kuten nyt-kaikki-heti! -linjaa edustavat kuumapäät kuvittelevat, ja jotka tässä hengessä keskittyvät ”syyllisten” jahtaamiseen.

Ihmiskunta tarvitsee jatkossa myös puhdasta pohjoista luontoa, jonka elinvoima ja kauneus lumoavat jokaisen. Ja saattaa myös käydä niin, että suuri retki pohjoiseen tuottaa runsaasti sellaisia innovaatioita, jotka osoittautuvat ennen näkemättömän hyödylliseksi koko ihmiskunnalle.

Globaaleista yhteistyömuodostelmista voidaan myös saada pohjoisessa kilpajuoksussa aivan uudenlaisia kokemuksia.

Jarkko Vesikansa

Kirjoittaja on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori.

Suosittelemme seuraavaksi

Keskustelu

Nyt on kyllä pakko todeta, että aivan uskomatonta ”tuubaa”.

”Ihmiskunta tarvitsee arktisia luonnonvaroja matkalla kohti vähähiilisempää tulevaisuutta.”

Siis tarvitsemme lisää hiiltä matkalla kohti vähähiilisempää tulevaisuutta?
Jarkko Vesikansan keväällä julkaistavassa laihdutusoppaassa kerrotaan varmasti, että meidän on jatkuvasti syötävä enemmän ja energiapitoisempaa ruokaa matkalla kohti vähäkalorisempaa ruokavaliota.

Oksymoronista toiseen etenevän kirjoituksen keskeinen harha on, että ekologisesti kestävä maapallo olisi taloudellisesti kestävään ja tasapainoisesti hyvinvoivan maailmaan kanssa samanarvoinen, tai jopa vaihtoehtoinen tavoite.
Kylmä fakta kuitenkin on, että ilman ekologisesti kestävää maapalloa ei voi olla kestävää taloutta ja hyvinvointia, mutta ekologisesti kestävä maapallo voi olla, ja on ollutkin miljoonia vuosia, olemassa ilman minkään sorttista taloutta. Toinen tavoitteista on siis se perusta, jolla kaikki rakentuu ja toinen vain hutera rakennelma.

Arktiksella on sota, mutta se sota ei ole kansakuntien ja ihmisten välinen. Sota on ihmisen ja luonnon välillä. Käymme siis sotaa sitä perustaa vastaan, jonka varassa elämme.
Meillä on tapana nauraa typeryksille, jotka sahaavat oksaa jolla itse istuvat. Nauruun ei ole syytä eikä varaa.

Eipä tuossa Vesikansan jutussa juuri logiikalla loistettu.
Ahneuden Saatana tuossa on pontimena, niinkuin
Lokapojilla kun he laskivat keräämänsä saastan
sadevesiviemäreihin.
Kyllä se maapallo vielä tämän kestää-ajattelulla ei enää
pitkälle pötkitä.
Suuri kuva on, että sähkö on se energiamuoto, jota on
käytettävä lähitulevaisuudessa niin lämmityksessä,
teollisuuden prosesseissa kuin liikenteessäkin.
Kolmekymmentä vuotta sähkö voidaan tuottaa ydinvoimalla,
sen jälkeen se on tuotettava aurinkoenergialla.
Onneksi tuon teknologian tutkimus on jo pitkällä.
Nyt yliopistoista tuleva insinööripolvi tulee sen tekemään.

Jäätikön paljastaman alueen valtauksessa on kyse samasta asiasta kuin Amerikan valloituksesta eli neitseellistä maata ottaa omakseen sen ken ehtii voimalla ja viekkaudella. Suomi häpeilevänä neitona katselee sivusta ja höpöttää eettisyydestä. Tässä taloustilanteessa ei ole varaa menettää yhtään mahdollisuutta. Griinpiissit ovat terrorin asialla ja viime kädessä työskentelevät Moskovan laskuun, sillä muut kainostelevat, mutta Venäjä ei kavahda laivanvaltaajia seurauksin, että Venäjä ottaa isoimmat hyödyt.

Tietenkin Putin antaa kissalle mitä kissa naukuu.
Se ei kuitenkaan auta Venäjän ja koko maailman
energian tarpeiden tyydyttämistä parin sukupolven
perspektiivillä lainkaan.

Ihmiselle on sisään rakennettu ominaisuus pyrkiä hyvinvointiin. Se on eräänlainen rakennuspalikka, siihen yritetään taas kerran kajota ja jos siinä onnistuttaisiin, koko ”rakennus” luhistuisi.

(Jokainen tietää kvanttifysiikasta, että jos aineesta yksi atomia pienempi hiukkanen poistettaisiin, siitä seuraisi koko universumin luhistuminen)

Nyt näyttäisivät jälleen olevan liikkeellä tahot (tai niiden tahojen jälkeläiset), jotka 60-lvulla lauloivat ylistyslauluja Stalinille ja Che Cuevaralle. He lauloivat eliitille kuolemaa, mutta niissä maissa joissa eliitti teloitettiin, nousi tilalle uusi eliitti, joka toteutti samaa ”luojan käskyä”…paranna hyvinvointiasi. Nyt se vain tapahtui erittäin säälimättömällä tavalla.

Nämä tahot ovat ennenkin saaneet hyväuskoisia idiootteja tuekseen ja niin taitaa olla asianlaita tänäänkin.

Tämän päivän ekoterroristeista ainakin osa uskoo olevansa hyvällä asialla, mutta ei ”herra paratkoon” tiedä mitä tekee.

Niin hassulta kuin väite kuulostaakin, kokonaiskulutuksen laskuun päästään vain kulutuksen lisäämisen kautta. Vajaa sata vuotta sitten suomalaisperheen ruokapöydässä istui 6-12 nälkäistä ihmistä…nykyään kaksi tai kolme. Istujien määrä on selvästi kääntäen verrannollinen hyvinvoinnin kasvuun ja niin on käynyt koko läntisessä maailmassa.

On näkyvissä myös selviä merkkejä siitä että nykypolvi alkaa olla kyllästynyt mässäilyyn ja kulutus kääntyy laskuun. Koska ruoka on joka tapauksessa kaiken hyvinvoinnin keskipiste…kun ruo`alla mässäily vähenee, tulee varmasti vähenemään myös muu elintasokilpailu…ihan vaan kyllästymisen kautta.

Urheat maan pelastajat yrittävät taas kerran nousta ”perse edellä puuhun”.

Kannatan heidän tavoitteitaan mutta asiat tulisi tehdä oikein päin. Nopein tapa edetä asiassa olisi edesauttaa köyhien maiden kaupungistumista, sukupolvi tai kaksi menee kuitenkin…nopeimmillaankin.

Asioita ei voi korjata luonnonlakeja muuttamalla.

Pohjisesta alueesta pystyvät hyötymään vain pohjoiset kansakunnat nillä on osaaminen hallussaan.Miksi luulette korealaisten pitävän kiinni Suomen telakoista? Energiaa tärkeämpi on ruoka ja meren ravintovarasto, se on tulevaisuudessa tärkeämpi kuin öljy,tai hiili. Pekka Raukko on nyt kyllä hieman oikeilla jäljillä.

Näitä luetaan juuri nyt