Vääristyneitä mielleyhtymiä! Jääkiekkojoukkue hyökkäsi lehteä vastaan ja poistui takavasemmalle
Kriittisen journalismin kanssa eläminen näyttää tuottavan ajoittain tuskaa urheilupiireissä.
Lahden Pelicans -jääkiekkoseura on kietoutunut erikoisella tavalla Nuorisosäätiön alati paisuvaan sekasotkuun.
Etelä-Suomen Sanomat uutisoi 28. lokakuuta tiedoistaan, joiden mukaan Pelicansin pääomistaja Pasi Nurminen on saanut satojatuhansia euroja säätiön luottorakentajan entiseltä pääomistajalta Mika Wileniukselta.
Wilenius näyttää rahoittaneen Nurmista tämän Pelicans-osakekaupoissa – kuten Lahdessa kuiskittiin jo vuonna 2016. Salpausselän Rakentajat on myös sponsoroinut Pelicansia.
Wilenius on yksi Nuorisosäätiö-rikostutkinnan epäillyistä. Tiedossa ei ole, että Nurmista epäiltäisiin rikoksesta, mutta poliisia rahansiirrot joka tapauksessa kiinnostavat.
Kun lehdelle juttua tehnyt toimittaja Jarno Liski yritti kysyä Pasi Nurmiselta hänen järjestelyistään, vastaukset olivat lyhyitä. Ei ollut kommentoitavaa.
”Ei mulla oo mitään tarvetta. Mua inhottaa teidän ajojahti muutenkin tätä… Eiks vois olla onnellinen vain kun asiat menee hyvin”, Nurminen väisteli.
En tiedä, mitä kriisiviestintäkonsulttia jääkiekkofirma on käyttänyt, mutta paremmankin voisi kilpailuttaa. Pelicans-yhtiö antoi 3. marraskuuta julkisuuteen tiedotteen, jossa se paheksui lehden juttukokonaisuutta.
”Erillisillä, toisiinsa liittymättömillä artikkeleilla, sekä sensaatiohakuisilla otsikoinneilla ja kuvituksella pyrittiin luomaan lukijoille vääristyneitä mielleyhtymiä Pelicansista sekä Nurmisesta”, lausunnossa todettiin.
Lisäksi ilmoitettiin, että Pelicans ja Nurminen aikovat kannella lehdestä Julkisen sanan neuvostoon. Selvyyttä ei tullut siihen, mitkä asiat tarkalleen ottaen olivat virheitä tai näitä vääristyneitä mielleyhtymiä.
Pelicansin Twitter-tili kertoi, että lehteen oli oltu yhteydessä. Kun tililtä tiedusteltiin, mitä virheitä jutussa oli, olikin aika vaieta.
”Täällä me ei itse asiaa enää kommentoida.”
Toimintatapa on kovin tuttu. Organisaatiot vaikenevat kiusallisista asioista vedoten erilaisiin seikkoihin – kuten sotkuissa usein tarvittavaan ”työrauhaan” – mutta kommentoivat sitten tilanteen mukaan itselleen sopivampia asioita.
Yksi vaihtoehto olisi vastata kysymyksiin asiallisesti silloin, kun toimittaja kysyy eikä ryhtyä parjaamaan tiedotusvälinettä jutun jälkeen. Pelicans voisi perata avoimesti itse kytkentänsä Nuorisosäätiö-sotkuun.
Syyskuussa toinen jääkiekkojoukkue hermostui journalismiin. Helsingin Sanomat julkaisi ansiokkaan jutun KHL:ssä pelaavista Jokereista. Jutussa pohdittiin, miksi Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiri on rahoittanut Jokereiden tappiollista toimintaa jo kymmenillä miljoonilla euroilla.
Jokereita eivät Putin-kytkökset huolettaneet. Närää herätti jutun visuaalinen ilme. Lehden kannessa oli joukkueen logosta tehty mukaelma, jossa jokerinaaman tilalle oli upotettu Putinin pää.
”Helsingin Sanomien toiminnan tarkoitus on Jokereita halventamalla myydä lehteään”, tiedotteessa valitettiin.
Joukkue vihjaili myös oikeudellisilla toimilla. Helsingin käräjäoikeuteen ei ainakaan toistaiseksi ole ilmestynyt Jokerit Hockey Clubin haastetta asiaan liittyen. Julkisen sanan neuvostoonkaan ei ole aiheesta kanneltu.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi arveli STT:lle, että kansikuvasta valittaminen oli vain väline huomion viemiseksi pois jutun sisällöstä. Veikkaan, että arvaus osui oikeaan.
Kriittisen journalismin kanssa eläminen näyttää tuottavan ajoittain tuskaa urheilupiireissä. Se voi olla merkki siitä, että takavuosien urheilujournalismi ehti totuttaa heidät liian hyvään.
Monet kriittiset jutut syntyvät muualla kuin urheilutoimituksissa, mutta monia muitakin esimerkkejä on. Viime aikoina esimerkiksi MTV Sport on setvinyt seksuaalista häirintää urheilun piirissä. Jokereiden taustakuvioita on puolestaan pengottu aiemmin Urheilusanomissa.
Näyttää siltä, että urheilumedian perinteinen leipälaji eli tulosten ja tunnelmien välittäminen hoituu jatkossa aiempaa pienemmällä ihmistyöllä. Tieto kulkee automatisoidusti ja nopeasti. Urheilijoilla ja heidän sponsoreillaan on omat mediansa verkossa.
Ehkä samalla tie aukeaa siihen suuntaan, että urheilujournalismin resursseja käytetään entistä enemmän taustojen analysointiin, rakenteiden ja vallankäytön tarkasteluun. Se vaatii paineensietokykyä toimituksilta, joihin varsinkin paikallistasolla kohdistuu vaatimuksia ”oman kylän poikien” tukemisesta.
Urheilu on viihdettä, mutta se on usein myös julkisesti tuettua bisnestä, johon kietoutuu liikemiesten ja poliitikkojen enemmän tai vähemmän salattuja intressejä. Myös urheilujournalistin työkalupakkiin kuuluu peruskysymys: mistä rahat tulevat ja minne ne menevät?