"Tuupas antamaan pi**ua", sanoi anonyymi ahdistelija – loppuuko sikailu?

Seksuaaliseen häirintään liittyvä vallankäyttö aiheuttaa yhteiskunnassa vahinkoa myös muille kuin ahdistelijoiden kohteeksi joutuneille henkilöille.

Profiilikuva
Blogit Vuorikoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Olen paljon miettinyt ja päättänyt, että en tule tässä asiassa julkisuuteen”, sanoo yksi.

”Mitään muuta en haluaisi niin paljon kuin että nämä tyypit joutuisivat teoistaan vastuuseen”, kertoo toinen. 

Kolmas puhuu elokuva-alan ”todella törkeistä tapauksista”, mutta hän ei voi kertoa niistä nimillä julkisuudessa. Kunpa joku tulisi ja puhuisi suoraan. Kunpa se olisi joku isoista nimistä. Kunpa ihmiset tulisivat nyt ulos isona joukkona. Näitä toiveita olen kuullut viime aikoina aiheesta käymissäni keskusteluissa. 

Ilman nimiä kokemuksista on toki raportoitu, esimerkiksi 1. joulukuuta Helsingin Sanomien jutussa. Lehti julkaisi pysäyttäviä, anonyymejä tapauskertomuksia, joita siteeraan tässä kirjoituksessa kursiivilla. Samalla julkaistiin noin tuhannen esittävien taiteiden ammattilaisen allekirjoittama vetoomus seksuaalisen häirinnän lopettamiseksi. 

Ohjaaja ilmoitti kuvauksissa, että on keksinyt seksikohtauksen, jossa vastanäyttelijäni riisuu minut ja alkaa panna mua. Kohtausta kuvattiin kahdella kameralla, jotka kävivät jo. Olin silloin niin nuori, etten tajunnut kysyä ”miksi” tai ilmoittaa, että ei käy. En olisi halunnut tehdä seksikohtausta kaikkien ihmisten edessä, mutta ilmapiiri oli sen verta painostava, että en osannut ehdottaa muuta vaihtoehtoa. Pressikiertueella ohjaaja haukkui kehoani ja kokemattomuuttani kohtauksessa (en selkeästi ollut ”pannut vielä tarpeeksi”).

Avautunut näkymä on tyly: naisten epäasiallinen kohtelu on ollut yleistä, jollain tapaa myös osa alan rakenteita. Joukossa on tekoja, jotka olisivat rikosoikeudellisesti rangaistavia, osa jo vanhentuneita. Törkeyksiin ovat syyllistyneet jotkut vallakkaissa asemissa olevat miehet. Kyse ei ole vain seksuaalisuuteen liittyvistä teoista, vaan muustakin asiattomasta kohtelusta, joka on liittynyt ja liittyy naisen asemaan perinteisen miehisellä alalla. Ahdistelua oli menneinä vuosina paljon enemmän, mutta ongelma on alan mukaan kaikkea muuta kuin hävinnyt. 

 

Maailmalta voi tehdä pitkän listan epäillyistä ahdistelijoista, joiden nimiä on nostettu esille. Meillä listan voi laatia lähinnä niistä muutamista naisista, jotka ovat omilla kasvoillaan puhuneet ilmiöstä ja kertoneet heihin kohdistuneista teoista. Epäiltyjen tekijöiden nimiä pyöritetään kulissikeskusteluissa, mutta tiedotusvälineissä heitä ei ole nimetty, osin median omien julkaisupäätösten takia. 

Seiska-lehti oli tosin jututtanut joukon ahdistelijoiksi epäiltyjä ohjaajia ja näyttelijöitä. Heidän kommenttinsa julkaistiin ilman nimiä. Yksi ei suostunut puhumaan toimittajalle, muut kiistivät syyllistyneensä häirintään. ”Artikkelin kuvituskuvan silhuettimiehet eivät liity tapaukseen”, lehti vielä selvitti kuvituksen anonyymeistä hahmoista. 

Asian selvittäminen journalismin keinoin onkin vaativaa. Esimerkiksi taloudellisia epäselvyyksiä tutkiessa on yleensä mahdollista jäljittää esimerkiksi asiakirja-aineistoja, jotka auttavat palapelin kokoamisessa. Seksuaaliseen häirintään liittyvistä teoista jää harvemmin vastaavaa näyttöä. Jutut nojaavat usein uhrien ja mahdollisten silminnäkijöiden kertomuksiin. 

Nyt vallitsevaa vaitonaisuutta selittää epävarmuus tulevasta. Jos henkilö tulee omalla nimellään kertomaan kokemastaan ahdistelusta ja nimeää tekijän julkisesti, sillä voi olla seurauksia. Saako töitä? Joutuuko paitsioon? Kun erilaiset edusmiehet ja -naiset pyörivät nyt varoittamassa ”mustamaalauksen seurauksista”, sulkeutuvat nekin suut, jotka olivat aikoneet tulla esiin. 

”Minulle on sanottu, että Suomessa et yksinkertaisesti voi nimetä ahdistelijaa julkisesti ilman että se on sitten kunnianloukkaus”, eräs ammattilainen selittää.

Nähtäväksi myös jää, miten tähän mennessä esillä olleiden naisten tulevaisuuteen vaikuttaa se, että he ovat kertoneet epäkohdista julkisuudessa. 

Ohjaajan härskit kommentit kohdistuivat kaikkiin naisiin – sekä näyttelijöihin että ryhmän jäseniin. Hän sai myös tuotannon päävastuulliset miehet laumaansa mukaan, eli äijiä oli aina iso lauma kommentoimassa usein kussakin tilanteessa yksin olevaa naista. Saimme kuulla yksityiskohtaista pisteytystä vartaloistamme ja pantavuudestamme. Aamuisin ensimmäiseksi ohjaaja huusi kovalla äänellä, että vittu kun panettaa tuupas antamaan pillua.”

Seksuaalista häirintää on tietenkin myös muualla yhteiskunnassa. Esittävä taide on vain siinä mielessä erityinen alue, että sen luonteen vuoksi ahdistelijalla on poikkeuksellisia toimintamahdollisuuksia. Hän voi piiloutua taiteen ja metodiensa taakse. Kun kohteena on nuori ihminen, hän ei välttämättä osaa suojata itseään tai vetää rajoja. Monella on kova näyttämisen halu. Hän saattaa joutua pohtimaan, pitääkö tissit näyttää, jos roolivalintoja tekevä henkilö sitä pyytää. 

”Se ajattelu oli sellaista, että jos en tähän suostu, en vain ole riittävän vahva tälle alalle”, kertoo naispuolinen teatteriammattilainen raiskausharjoituksista, joihin hän oli itse joutunut nuorena osallistumaan.

 

Monet sanovat toivovansa, että kun keskustelu käydään yleisellä tasolla ilman nimiä, se riittää. Tekijät säikähtävät ja muuttavat tapansa kaikessa hiljaisuudessa. Jatkossa ei tarvitse ihmetellä yllätyksenä tulevia seksikohtauksia eikä herätä yöllä kännisten kollegojen vaatimuksiin. Niin voi osittain käydäkin. 

Joillakin toiveeseen yleisen tason keskustelusta tuntuu sisältyvän ajatus siitä, että alan sosiaaliset rakenteet voisivat säilyä samanlaisina kuin ennen. Pelissä on myös iso kasa rahaa, tulevia tuotantoja, ja pienen piirin sisäisiä ihmissuhteita. 

Hollywoodissa naisia ahdistelleen tuottaja Harvey Weinsteinin kohtalo olisi varmasti ollut hyvin toisenlainen, jos hänen toimiaan olisi käsitelty anonyymisti ja yleisellä tasolla. Kun muutamat alkoivat puhua, toiset seurasivat perässä. Lopulta kokemusten lista oli niin pitkä, että sen todistusvoima oli vastaansanomaton. 

”Hän pyytää minut syrjemmälle ja ottaa minusta kovan ja brutaalin otteen ja yrittää suudella. Pyristelen vastaan kaikin voimin. Olen sokissa, mutta istuudun syömään hänen kanssaan ja selitän, etten ole kiinnostunut hänestä sillä tavalla. Minut vaihdetaan toiseen pääosan esittäjään.”

Yhdysvalloissa paljastukset ovat levinneet nopeasti muille aloille, muun muassa politiikkaan ja mediaan. Samalla on herännyt keskustelu siitä, onko näiden julkisuuden henkilöiden kohtalo kohtuuton. 

Tunnettua henkilöä onkin helpompi sääliä kuin hänen käytöksensä uhreiksi joutuneita, tuntemattompia ihmisiä. Monelta kommentoijalta tuntuu myös unohtuvan, että sikailun aiheuttama haitta ei ole vain joku hetkellinen mielipaha sen kohteeksi joutuneessa ihmisessä. 

Seksuaaliseen häirintään liittyvän vallankäytön tuottama vahinko on paljon laajempi. Jos myötämielinen suhtautuminen ahdistelijaan on edellytys uralla etenemiselle, laskua maksavat uhrien lisäksi myös ne henkilöt, jotka eivät itse joudu tämän toiminnan kohteeksi. Laajasti ajateltuna kärsijänä on koko yhteiskunta, jos parhaat kyvyt eivät pääse esille epäasiallisen vallankäytön takia. 

On tietenkin todellinen riski, että joku tulee ahdistelukeskustelussa leimatuksi väärin perustein. Riski on osin jo toteutunut. Kun esimerkiksi ohjaajia on Suomessa pieni määrä, epäilyt kohdistuvat nyt muihinkin miehiin kuin niihin, jotka ovat syyllistyneet sikailuun. Olisikin kaikkien etu, että vakavat tapaukset saisivat kunnollisen käsittelyn, tarpeen vaatiessa myös rikosoikeudellisesti. 

Julkisessa keskustelussa murhetta on kannettu myös siitä, että ihan kunnollisetkin ihmiset miettivät nyt kuumeisesti, ovatko toimineet joissain tilanteissa väärin. Se voi tehdä kipeää, mutta tuollainen keskustelu on jokaisen ihmisen hyvä käydä itsensä kanssa, edes kerran elämässään.