Toimittajan kohtaaminen voi pilata tarkasti hiotun pr-taktiikan
Haastateltavan sähköpostivastauksia ei välttämättä ole laatinut haastateltava itse, vaan esimerkiksi viestintäkonsultti.
Jätän viestin puhelinvastaajaan: Yritin tavoitella, voisitko soittaa minulle takaisin? Perään vielä soittopyyntö tekstiviestillä ja sähköpostilla.
Parissa minuutissa saan sähköpostiini vastauksen: haastattelu sopii, mutta vain sähköpostilla. Yritän taivutella henkilöä puhelinkeskusteluun, mutta hän ei suostu. Sen jälkeen veivaamme posteja edes taas monta kertaa. Kysymys, vastaus, selvennyspyyntö, vastaus, tarkennus, vastaus ja niin edelleen. Aikaa kuluu.
Tapahtumaketju on tämän viikon alusta, mutta se voisi olla miltä hyvänsä viikolta. Monet haastateltavat eivät halua puhua toimittajan kanssa puhelimessa, vaan käydä kirjeenvaihtoa. Näppituntumani on, että vaatimukset sähköpostihaastatteluista ovat lisääntyneet ja niitä esittävät niin pienet kuin suuret toimijat. Kun yritin päästä alkukesästä Työväen urheiluliittoon kylään, se ei sopinut aikatauluihin ja vastaukset kysymyksiini suostuttiin antamaan sähköpostitse.
Sähköpostihaastatteluiden yksi heikkous on se, että kirjoitettu teksti välittää vain pienen osan viestistä. Kun haastateltavan empiminen, innostuminen, hämmentyminen, kiihtyminen ja muut reaktiot jäävät havaitsematta, toimittajalla on vähemmän tietoa kokonaiskuvan muodostamiseen. Nopeat jatkokysymykset eivät kirjeenvaihdossa onnistu.
Myös haastateltavalla on puhelimessa tai naamatusten mahdollisuus havainnoida toimittajaa ja huomata, jos tämä ei pysy kärryillä.
Toimittajat – itseni mukaan lukien – voivat katsoa asiassa myös peiliin. Sähköpostikommentteja pyydetään rutiiniluontoisesti ja enenevässä määrin. Eivätkä kaikki haastateltavat niistä tykkää.
”Pari kertaa ihan viimeisen parin vuoden aikana on ollut näitä hupaisia haastattelupyyntöjä, joissa on kysymykset valmiina lomakehengessä ja niihin voisi kirjoittaa valmiit vastaukset. En jaksanut. Totesin vain, että voisin freelancerina kirjoittaa jutunkin sitten ihan itse”, viestinnän tutkija Jukka-Pekka Puro kertoo aihetta käsittelevässä Facebook-keskustelussani.
Pahimmillaan journalismi voi siis muistuttaa kielten oppikirjoista tuttua ”täytä puuttuvat sanat” -tehtävää.
Samassa Facebook-keskustelussa Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta ilmoittaa toimivansa eri tavoin eri toimittajien kanssa.
”Kyse on luottamuksesta. Jos luotan toimittajan kykyihin ja aikeisiin, voin antaa haastattelun vaikka pöydän päällä laulamalla. Sitten on näitä toisen sortin toimittajia, joiden kanssa täytyy tarkemmin sopia toimintatapa.”
Miksi jotkut haastateltavat eivät halua tai uskalla puhua toimittajan kanssa? Osa pelkää sitä, että heitä siteerataan väärin. Kun vastaukset ja kysymykset ovat kirjallisessa muodossa, ne voi tarkastaa myöhemmin. Tähän löytyy onneksi toinenkin konsti: myös haastateltava saa aina tallentaa omat puhelunsa muistiinpanoiksi. Älypuhelimen tallenteelta voi jälkikäteen selvittää, menikö asia niin kuin toimittaja jutussaan kertoo.
Aika usein sähköpostin suosimisessa on kysymys siitä, että haastateltava haluaa väistää ikäviä kysymyksiä ja varoa sanomasta jotain sellaista, mikä ei sovi hänen tai taustaorganisaationsa laatimaan pr-taktiikkaan. Toimittajan ja yleisön kannalta yksi riski liittyy siihen, että vastaaja ei välttämättä ole se, jolle toimittaja on kysymyksensä lähettänyt. Vastauksen on voinut laatia haastateltavan pomo, työkaveri, viestintäkonsultti tai vaikka puoliso.
Joskus haastateltavalla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Hän tietää, että ei pysty uskottavasti vastaamaan hankaliin jatkokysymyksiin. Kirjallisissa viesteissä on ylipäätään helppo jaaritella niitä näitä ja sivuuttaa ikävät kysymykset kokonaan.
Jos Jukka-Pekka Puro ei halunnut tehdä toimittajan kirjoitustöitä, jotkut haastateltavat ottaisivat mielellään vastuun koko paketista.
”Meille ehdotettiin taannoin, että tekisimme kannen henkilöhaastattelun sähköpostitse ja kohteen hovikuvaaja ottaisi kuvat. No, ei tehty”, kertoo Apu-lehden päätoimittaja Marja Aarnipuro.
Haastatteleminen sähköpostilla tai jollain muulla nykyajan viestivälineellä voi olla ihan perusteltua esimerkiksi yksinkertaisissa, kiireellisissä asioissa tai vaikka silloin, kun haastateltava on hankalasti tavoitettavissa. (Oh the irony, tämänkin blogikirjoituksen kommentit on poimittu Facebook-keskustelusta.)
Tv- ja radiotöissä haastateltavien sähköpostivaatimukset oli helppo torpata pahoittelemalla, että televisioruudussa kirjalliset kommentit toimivat kehnosti. Juttuun tarvitaan kuvaa ja ääntä. Vaikka tekstipuolella tämä argumentti ei ole käytettävissä, toimittajan on silti halutessaan mahdollista itse määritellä ehtonsa: jos puhelu tai tapaaminen eivät onnistu, antaa sitten olla.
Kommentit on tosin otettava vastaan miltei vaikka savumerkeillä, jos haastateltavalle on muodostunut Journalistin ohjeiden mukainen samanaikaisen kuulemisen oikeus. Tämä tarkoittaa tilannetta, jolloin henkilöstä kerrotaan jutussa hänet erittäin kielteiseen julkisuuteen asettavia tietoja.
Kaikki reunaehdot huomioidenkin kannustan kollegoita liittymään pienimuotoiseen sähköpostikapinaan. Vaatikaamme hanakammin puhelinyhteyksiä, videopuheluita ja tapaamisia. Yleisölle on syytä myös kertoa, miten haastattelu on tehty. Ja jos haastateltava selvästi pakoilee puhelinkeskustelua tai tapaamista, siitäkin on hyvä kertoa.
Vielä loppukevennys asian vierestä.
Teimme aikoinaan MTV:n 45 minuuttia -ohjelmaan vaalirahasotkuun liittyneitä juttuja. Yksi tyytymätön jutun kohde kirjelmöi MTV:n omistajan eli Bonnier-konsernin ylimmälle johdolle Ruotsiin. Hän oli kääntänyt sähköpostinsa englanniksi Googlen käännösohjelmalla, joka oli selvästikin tuolloin suomen kielen osalta varhaisessa kehitysvaiheessa.
Sain sitten perjantai-iltapäivänä tehtäväksi laatia hämmentyneille ruotsalaisjohtajille pienen selvityksen, jossa kerroin, että kritiikki liittyi minuun, ei Sally Mountain Rapids -nimiseen henkilöön. Ja että kirjoittajan kriittinen väite ”Vultures rarely nokkii raven’s eye” viittasi itse asiassa Julkisen sanan neuvostoon ja vanhaan suomalaiseen sanontaan.