Suomalainen kuninkaallisleikki kärsii presidentin vaimon mielipiteistä

Presidentin puolison odotetaan toimivan valtakunnan mannekiinina, joka seisoo hiljaa sivussa kukkapuska käsissään kuunnellen sotaveteraanien laulua.

Profiilikuva
Blogit Vuorikoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tiesitkö, että päätoimittaja Ulla Appelsinin isoäidin navetassa ei laiminlyöty lehmiä? Nyt tiedät, sillä asiasta kerrotaan Ilta-Sanomissa. Mielipidekirjoituksessaan Appelsin selvittää, että isovanhempien kuudelle lehmälle juteltiin, taputeltiin, lanta luotiin huolellisesti ja ruoka tuli aina ajallaan. 

Mainituista pikkutyttöajoista on kulunut reilusti aikaa, ja kuten kirjoittaja itsekin myöntää, ala ja olosuhteet ovat muuttuneet. Tuokiokuva muodostaa kuitenkin nostalgisen tunnepolun itse asiaan eli tasavallan presidentin puolison Jenni Haukion kannanottojen kritisointiin.

Kyse on Haukion Eläinsuojelugaalassa pitämästä puheesta, jossa hän kiinnitti huomiota tuotantoeläinten asemaan. 

”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää. Viime kädessä näiden eläinten kohtalon – sen, millaisissa olosuhteissa nämä yksilöt ainutkertaisen elämänsä viettävät – ratkaisevat kuluttajat, siis meistä jokainen”, Haukio totesi.