Pääministeri blokkasi kansanedustajan – näin pärjäät ärsyttävän jankuttajan kanssa

Sosiaalisessa mediassa blokkaaminen on aggressiivista. Se on vähän sama kuin sanoisi päin naamaa toiselle ihmiselle, että suksi kuuseen.

Profiilikuva
Blogit Vuorikoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä huomasi uutena vuotena häntä tyrmistyttäneen seikan: pääministeri Juha Sipilän (kesk) Twitter-tili oli blokannut Mäkelän.

Mäkelä arvioi, että blokin syynä on se, että hän oli kysynyt Sipilältä, milloin pääministeri aikoo tuomita presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren (ps) kodin ikkunoiden rikkomisen. Oikean syyn blokkiin tietää vain Sipilä tai henkilö, joka huolehtii pääministerin tilin päivittämisestä. 

Blokkaaminen eli suomenkielisessä Twitterissä estäminen tarkoittaa siis sitä, että blokattu käyttäjä ei voi seurata blokkaajaa, ei pääse näkemään hänen twiittejään eikä näin ollen myöskään voi kommentoida niitä. Blokkaaminen on aggressiivista. Se on vähän sama kuin sanoisi päin naamaa toiselle ihmiselle: Suksi kuuseen. En halua olla missään tekemisissä kanssasi.