Finanssivalvonta salasi eläkeyhtiöiden sähköpostit ja hävisi jälleen – joko lakia ryhdyttäisiin noudattamaan?
Viranomaisen valtuudet perustuvat lakiin, ei yhtiöiden kokemiin tunteisiin.
Viime syksynä Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen pyysi finanssialaa valvovalta viranomaiselta kopioita sähköposteista.
Taustalla oli tuore hallinto-oikeuden päätös. Siinä todettiin, että Finanssivalvonta oli toiminut lainvastaisesti, kun se oli salannut toimittaja Teemu Muhoselta tietoja eläkeyhtiöiden asiakkaidensa kanssa tekemistä liiketoimista.
Finanssivalvonta päätti kertoa päätöksestä ensimmäisenä eläkeyhtiöille itselleen. Virkamies lähetti yhtiöihin sähköpostia, johon eläkeyhtiöt vastasivat.
Kirjeenvaihto kiinnosti Pietiläistä, sillä sen kuluessa Finanssivalvonta muutti yllättäen suunnitelmiaan. Aiemmasta kannastaan poiketen se päättikin valittaa oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Olivatko eläkeyhtiöt pyytäneet tai vaatineet valvojaa valittamaan päätöksestä vai mistä yllättävä mielenmuutos johtui, toimittaja mietti.
Finanssivalvonta vastasi pyyntöön kieltävästi: se salasi seitsemäntoista sähköpostia, jotka eläkeyhtiöt olivat lähettäneet valvojalle. Ja taas mentiin: Pietiläinen valitti tästäkin päätöksestä hallinto-oikeuteen.
Ennen näitä käänteitä olin ehtinyt olla jo toiveikas ja ajatella, että Finanssivalvonta muuttaisi julkisuuslinjaansa. Saman vuoden kesällä 2016 oli nimittäin päättynyt oma, kolmisen vuotta kestänyt vääntöni viraston kanssa. Tuolloin korkein hallinto-oikeus oli päättänyt, että Talvivaara-asiakirjojen kategorinen salaaminen oli ollut pääosin lainvastaista.
Samaan aikaan korkein hallinto-oikeus teki samanlaisen ratkaisun toimittaja Jari Hanskan tapauksessa, jossa Finanssivalvonta oli niinikään kieltäytynyt antamasta tietoja eri henkilöihin ja yhtiöihin kohdistuneista valvontatoimista.
Finanssivalvonnan keskeinen argumentti oli, että julkisuus vaarantaisi valvottavien luottamuksen valvojaan ja sitä kautta koko valvonnan. Itse katsoin, että viranomaisvalvonta perustuu lain tuomiin valtuuksiin, ei valvottavien yhtiöiden kokemiin luottamuksen tunteisiin.
Pörssivalvoja vetää siis valvonnanvaarantumiskortin herkästi pöytään. Niin tapahtui myös Pietiläisen sähköpostiasiassa, josta hallinto-oikeus antoi ratkaisunsa viime viikolla. Perustelu ei taaskaan vakuuttanut oikeutta.
”Finanssivalvonta ei ole voinut kieltäytyä tietojen antamisesta luottamussuhteen vaarantumisen ja siitä aiheutuvan valvonnan yleisten toteuttamisedellytysten vaikeutumisella tulevaisuudessa”, se totesi selkeästi 3. toukokuuta 2017 antamassaan päätöksessä.
Oikeus määräsi Finanssivalvonnan luovuttamaan sähköpostit Pietiläiselle.
Finanssivalvonta vetoaa valvonnan vaarantumiseen, mutta samalla se estää yleisöä arvioimasta omaa toimintaansa. Talvivaaran tapauksessa salailu vaikeutti muun ohella sen tarkastelua, millä tavalla viranomainen oli suhtautunut pörssiyhtiön toistuvaan ylioptimiseen tulevaisuuden ennustamiseen.
Toimittaja Pietiläinen puolestaan halusi selvittää, miksi viranomainen muutti kantaansa oikeuden päätöksestä valittamisesta.
”Julkisuusperiaatteen ja sananvapauden keskiöön kuuluu se, että viranomaisen toimintaa voidaan arvioida kriittisesti”, hän perusteli.
Julkisuuslaki sanoo, että pyydetyt asiakirjat pitää antaa kysyjälle mahdollisimman pian, mutta vähintään kahden viikon kuluessa. Jos esimerkiksi asiakirjojen läpikäynti luovuttamista varten on erityisen työlästä, viranomainen voi käyttää pyyntöön vastaamiseen kuukauden.
Oikeustie on mahdollistanut monessa tapauksessa pidemmän vetkuttelun. Uusi valituskierros siirtää hetkeä, jolloin paperit on lopulta annettava.
Vuoden 2016 alussa voimaan tullut uusi lainsäädäntö sentään jarruttaa karusellia: asian vieminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää lupaa. Vielä ei tiedetä, haluaako Finanssivalvonta viedä myös Pietiläisen sähköpostipäätöksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Joku voisi luulla, että useiden samankaltaisten oikeuden päätösten jälkeen Finanssivalvonnassa otettaisiin kunnolla opiksi.
Virasto hakee parhaillaan viestintäpäällikköä. Häneltä edellytetään muun muassa ”näkemystä viranomaisviestinnän kehittämisestä”. Näen tässä valitulle hyvää työmaata.
Finanssivalvonnalla on myös oma valvojansa eli poliitikkojen miehittämä eduskunnan pankkivaltuusto. Entinen elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) on puolestaan tuore Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja. Poliitikot puhuvat mielellään avoimuuden tärkeydestä. Tässä olisi oiva paikka soveltaa juhlapuheita käytäntöön ja neuvoa Finanssivalvontaa oikealle tielle.
Ei siis heitetä kirvestä kaivoon. Finanssivalvonta, koskaan ei ole liian myöhäistä ryhtyä noudattamaan julkisuuslakia.