Apua Liike Nytille ja pimitysintoisen viranomaisen kanssa tuskailevalle
Kun ihmisillä on mahdollisuus perehtyä mahdollisimman laajasti yhteiskunnallisiin asioihin, heidän ei tarvitse pitäytyä muutaman vuoden välein äänestyskoppiin raahautuvan alamaisen roolissa.
työntekijä tulostaa asiakirjan, vie paperin arkistoon. Jonkin ajan päästä alkuperäinen sähköinen tiedosto tuhotaan. Kun joku myöhemmin pyytää asiakirjaa, paperi haetaan arkiston hyllyltä, skannataan uudelleen ja lähetetään sähköpostilla pyytäjälle. Koska tästä aiheutuu paljon vaivaa, työstä peritään tiedonpyytäjältä maksu.
Tämä ei valitettavasti ole vitsi, vaan todellisuutta suomalaisessa virastossa.
Kaikki kärsivät. On sataprosenttisen varmaa, että työntekijät voisivat käyttää paperiveivauksen sijaan työaikansa johonkin paljon tuottavampaan ja järkevämpään. Tiedon pyytäjä puolestaan joutuu odottamaan ja pahimmassa tapauksessa jää ilman asiakirjaa, jos rahasta on puutetta. Jos maksu on asiakirjan sivua kohtaan vaikkapa 60 senttiä, 100-sivuisen asiakirjan saaminen maksaa 60 euroa. Jos asiakirja on sähköisesti saatavilla, sen saa yleensä ilmaiseksi. Rahanpuute on konkreettinen este julkisen tiedon julkisuuden toteutumiselle.
Huonojen käytäntöjen taustalla on vanhaa tottumusta, mutta myös tarkoitushakuisuutta. Olen kuullut useamman kerran ajatuksen, että on itse asiassa hyvä, jos julkinen tieto ei ole aivan niin julkista ja että tiedon pyytäjä joutuu vähän näkemään vaivaa.
Viranomainen haluaa ehkä kontrolloida omia asiakirjojaan. Julkisuusperiaate taas lähtee siitä, että viranomaisen tiedot ovat meidän tietojamme.