Venäjä voi olla sitoutuneempi irtikytkentään kuin Eurooppa

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Ukrainan sodan 100 ensimmäisen päivän jälkeen on hyvä pohtia Putinin ja lännen pidempiaikaisia tavoitteita.

Ivan Krastevin mukaan Putinin toiminta liittyy historialliseen käsitykseen kylmän sodan päättymisestä. Neuvostoliiton romahtamisessa Putinia ei häirinnyt niinkään kommunismin loppu, vaan ydinasevaltion suvereenisuuden menetys.

Putinin toimintaa ohjaa siten historiallisen Venäjän kunnianpalautus. Lisäksi, Putin haluaa henkilökohtaisesti korjata Venäjän kokemat vääryydet, mikä selittänee hyökkäyksen ajankohtaa.

Krastev lisää, että vaikka sodan alku osoitti Putinin lukuisat virhearviot Ukrainan puolustuskyvystä ja Venäjän iskuvoimasta, hän ajattelee kyseessä olevan laajemman lännen vastaisen kamppailun alku.

Vastaavasti Branko Milanovic on tuonut esiin, että Venäjän pyrkimys suvereenisuuteen voi kulkea Euraasian kautta. Putin voi haluta välirikkoa lännen ja liberalismin kanssa, joka ei ole tuonut Neuvostoliiton jälkeen taloudellista eikä poliittista autonomiaa, pikemminkin päinvastoin. Venäjän pyrkimykset lännettyä ovat epäonnistuneet Pietari Suuresta lähtien.

Milanocivin mukaan sanktiot iskevät voimakkaasti Venäjän talouteen, mutta samalla irtikytkentä lännestä voi olla Venäjän pidempiaikainen intressi. Lisäksi nykyinen kulutussota maksaa koko ajan enemmän lännelle, paitsi jatkuvina asevarusteluina, myös Venäjän halvan energian menettämisenä ja stagflaationäkyminä.

Krastevin ja Milanovicin analyysit ovat vain valistuneita arvauksia Putinin motiiveista, mutta molemmat alleviivaavat välirikon strategista luonnetta. Sitä vastoin Euroopassa vaikuttaisi olevan kaksi täysin erilaista suhtautumista Venäjään.

Ensimmäisen mukaan aseavulla ja talouspakotteilla tulee varmistaa Venäjän työntäminen pois Ukrainasta, eristäminen maailmantaloudesta ja Putinin hallinnon kaataminen. Toisen näkökulman mukaan sodan tulisi päättyä rauhanneuvotteluihin, joissa taattaisiin Venäjän ja lännen diplomaattiset välit.

Ensimmäisessä näkökannassa on nähty uhkana maailmantalouden deglobalisaatio ja sodan eskaloituminen Ukrainan rajojen ulkopuolelle; jälkimmäisessä puolestaan myöntyminen Euroopan rajaviivojen uudelleenpiirtämiseen sodan keinoin. Euroopassa ensimmäistä kantaa ovat korostaneet Itä-Euroopan maat, jälkimmäiseen on viitannut puolestaan Macronin, Scholzin ja Draghin viimeaikaiset kommentit.

Erilaiset näkemykset voivat viitata siihen, että Venäjä on itse asiassa sitoutuneempi Venäjän ja lännen välirikkoon kuin Eurooppa. Venäjän riskinä suvereenisuutensa tavoitteluun välirikon kautta, että se päätyy Kiinan vasallivaltioksi. Euroopan riskinä puolestaan on, että päätöksiä aseavusta ja talouspakotteista tehdään ilman jaettua käsitystä näiden toimien pidempiaikaisista strategisista tavoitteista.