Suomen oikeiston tulisi tutustua Boris Johnsonin menestysreseptiin, joka perustuu sosiaaliseen konservatismiin ja vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan
Skotlannin itsenäisyysmielisten vaalivoiton lisäksi Iso-Britannian viime viikon ”supertorstai” antaa mielenkiintoisen opetuksen Boris Johnsonin uudesta menestyksekkäästä konservatismista.
Konservatiivipuolue voitti Hartlepoolin vaalipiirin, jota Labour on pitänyt hallussaan vuodesta 1974 lähtien. Lisäksi konservatiivit voittivat maanvyöryllä Tees Valleyn pormestarivaalit ja jatkoivat Labourin sydänmaiden (red wall) valloitusta aluevaaleissa. Jatkuvat kohut eivät juuri tunnu Johnsonin kannatuksessa: Toryjen gallup-kannatus on tällä hetkellä 43 %, Labourin ainoastaan 34 %.
Johnsonin uuskonservatiivinen viesti on selkeä, jossa yhdistyy sosiaalinen konservatismi vasemmistolaisempaan talouspolitiikkaan. Johnson on suunnannut merkittävästi taloudellista tukea brexitiä tukeneille alueille, minkä lisäksi Iso-Britannia on velkaantunut voimakkaasti koronakriisin jälkeen. Samoin itsenäisyyttä vaativaan Skotlantiin tullaan lähettämään miljardeja esimerkiksi infraan ja terveydenhuoltoon.
Johnson on luopunut David Cameronin ja George Osbornen fiskaalikonservatismista, eikä talouskuriin enää ole paluuta.
Mielenkiintoista kuviossa on se, että talouspoliittisen suunnanmuutoksen on tehnyt uusi oikeisto eikä vasemmisto. Koska Labour on hyvin riitainen aikamme suurista kysymyksistä – brexitistä, kulttuurisodista ja talouspolitiikasta, Labour tulee mahdollisesti menettämään pysyvästi brexitiä kannattaneet duunarit (Workington Man) Johnsonille. Labour menetti jo Skotlannin työväen ja nyt sen kannatus hupenee vauhdilla Englannissa.
Sosiaalinen konservatismi ja talouskurin hylkääminen on resepti, jota Suomenkin oikeistonkin tulisi makustella. Kulttuurisodissa Suomen keskustaoikeisto ei oikein kykene päättämään liberaalin ja konservatiivisen vaihtoehdon väliltä, minkä lisäksi se pitää kynsin hampain kiinni fiskaalisesta konservatismista ja talouskurista.
Keskusta kriisiytti kehysriihen lähettääkseen äänestäjilleen viestin, että keskusta on hallituksen ainoa kirstunvartija. Kokoomuksen vaikeilu elpymisrahaston kanssa johtuu puolestaan siitä, että elpymisrahaston myötä EU:n suhtautuminen talouspolitiikkaan muuttuu liian vasemmistolaiseksi. Kokoomus on Suomen EU-myönteisin puolue ainoastaan, jos EU ajaa talouskuria.
Keskustan kehyskriisistä huolimatta Marinin hallitus ei kuitenkaan palaa menokehyksiin, mikä tarkoittaa Suomessakin talouspoliittista suunnanmuutosta suhtautumisessa velkaantumiseen. Vaikka kokoomus on surrut menokehyksen kuolemaa ja Jussi Halla-aho on vaatinut julkiselle sektorille jopa prosentuaalista leikkausautomaattia, kokoomus tai edes perussuomalaiset olisivat tuskin olleet valmiita kehyksiin palaamiseen vaatimiin vajaan miljardin euron suuruisiin leikkauksiin koronakriisin keskellä.
Kipuilusta huolimatta myös kokoomus tulee hyväksymään EU:n yhteisvelan ja talouskurista lipsumisen. Vaikka Suomessa on kiistelty kiitettävän paljon siitä, onko elpymisrahasto kertaluontoinen vai pysyväisempi, keskustelussa ollaan jätetty huomioimatta että koronakriisin myötä unionin suhtautuminen velkaantumiseen ja talouspolitiikkaan todennäköisesti muuttu – pysyvästi.
Talouskomissaarit Paolo Gentiloni ja Valdis Dombrovskis sanoivat viimeksi eilen, että EU:n omia varoja kehittämällä ja elpymisrahaston perusteella unioniin voitaisiin luoda uusia vastaavia järjestelyitä. Kreikan ja Espanjan pääministerit Kyriakos Mitsotakis ja Pedro Sanchez puolestaan sanoivat, että yhteisvelka on rahaliittoon verrattava historiallinen virstanpylväs, joka onnistuessaan voi syventää unionin taloudellista integraatiota.
Vaikka Suomessa on hellitty fiskaalista konservatismia Snellmanin ajoista lähtien, talouskurista luopuminen näyttää olevan jo nyt realismia. Keskusta ja kokoomus ovat ilmeisesti laskeskelleet, että ne päihittävät perussuomalaiset kulttuurisotimalla punavihreiden kanssa ja punavihreät puolestaan talouskuripolitiikalla. Vaikka Suomen oikeisto liputtaa edelleen talouskuria, se voi keskuspankkikapitalismissa ja koronakriisin jälkeen jäädä yhä selvemmin identiteettipolitiikaksi kuin käytännön politiikaksi.
Hallituksella on edelleen paljon vaikeita asioita pöydällä, mutta hallituksen kaataminen Euroopan nousukauden alkaessa tuntuisi hätiköidyltä. Kysymyksiin kehyksistä ja velasta palataan käytännön tasolla seuraavien vaalien jälkeen, varsinkin, jos nykyisen hallituspohjan sijaan Suomeen muodostetaan sinipuna- tai kansalliskonservatiivinen hallitus.