Työllisyystavoitteen poliittinen merkitys
Hallitusohjelma ilmentää vallansiirtoa teknokraateilta poliitikoille ja laajemmin politiikan comebackia.
Antti Rinteen hallituksen talouspolitiikkaa ohjaa sitoutuminen 75 prosentin työllisyystavoitteeseen. Huolimatta siitä, että maailmantalouden suhdanteet ovat kääntymässä, kyseessä on poliittisesti merkittävä suunnanmuutos.
Ensinnäkin sitoutuminen työllisyystavoitteeseen lieni ainoa keino saada Säätytalolla olleet puolueet hallitukseen ilman, että hallitus leikkaa tai velkaantuu. Leikkaukset olisi olleet mahdotonta vasemmistolle ja velkaantuminen keskustalle, joten eteenpäin mentiin oletuksella, että talouskasvu hoitaa.
Puolueet tietävät, että mikäli työllisyys ei kasva oletetulla tavalla, alijäämät kasvavat. Ja täten leikkauksiin, velkaantumiseen ja veroihin joudutaan todennäköisesti palaamaan kehysriihissä. Kysymys on siitä, onko Säätytalolla jo sovittu askelmerkkejä kehysriihiin vai neuvotellaanko niistä puhtaalta pöydältä.
Joka tapauksessa keskustan linjaan vaikuttaa oleellisesti Juha Sipilän seuraaja.
Lisävelasta päätetään tulevissa budjettiriihissä, jos työllisyysaste ei nouse. Alijäämä kasvaa tällä hallituskaudella 500 milj.€/v ilman yhtään uutta päätöstä. Jos työllisyysaste ei nouse, ei hallituksen tavoitetta tasapainoisesta julkisesta taloudesta saavuteta.
— Olli Kärkkäinen (@OlliKarkkainen) June 3, 2019
Toiseksi työllisyystavoite on poliittisesti merkittävä siksi, että hallitus ei sido politiikkaansa perinteisesti Valtiovarainministeriön määrittämään kestävyysvaajeeseen. Työllisyysasteen lisäksi hallitus seuraa työllisyyden kehitystä ”hienojakoisemmilla mittareilla” (kuten työtuntien määrä, kokoaikatyöksi muutettu työllisyysaste ja työsuhteiden laatu). Lisäksi työllisyystavoite koskee ainoastaan ”normaalia kansainvälistä talouskehitystä”.
Ohjelmassa ei olla linjattu automaattisia sopeutuskeinoja, mikäli tavoitteista jäädään. Esimerkiksi Jyrki Kataisen hallituksessa sovittiin automaattisista tasasuhteessa tapahtuvista leikkauksista ja veronkorotuksista, mikäli alijäämä olisi yli 1 prosentin. Autopilotilla toimivan sopeutuksen sijaan Rinteen hallitusohjelmassa on varattu 1 miljardin suuruinen suhdannepuskuri.
Maailmantalouden suhdanteeseen sidottu työllisyystavoite antaa enemmän talouspoliittista liikkumavaraa reagoida tilanteeseen, jossa kolmikanta ei saa aikaiseksi riittäviä päätöksiä, työllisyys ei kehity halutulla tavalla tai maailmantalous sakkaa. Tällaisessa tilanteessa voidaan esimerkiksi luopua kokonaan tasapainotavoitteesta ja painottaa järkevää suhdannepolitiikkaa.
Kunnianhimoista työllisyystavoitetta on syytetty perustellusti epärealistiseksi, mutta se ei ole hallitusohjelman poliittinen pointti. Kyseessä on linjamuutos, jolla pyritään pitämään mahdollisimman suuri talouspoliittinen liikkumavara poliitikoilla.
Siten kyseessä on institutionaalinen vallansiirto virkamiehiltä poliitikoille. Hallitusohjelma on kirjoitettu politiikka eikä talous edellä. Vaikeisiin kysymyksiin joudutaan vielä palaamaan, mutta ohjelma tarkoittaa politiikan paluuta politiikkaan. Politiikan comeback mitataan hallituspuolueiden keskinäisellä dynamiikalla viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki menee pieleen ja tuulettimet alkavat lentää paskaan.
Hienojakoinen peli poliitikkojen, teknokraattien, ekonomistien, toimittajien ja tutkijoiden välillä on jo alkanut.
Politologi ei voi kuin parahtaa tämänkin asian yhteydessä: What a Time to Be Alive!