Twitterin vallankumouksellisuus perustuu kykyyn jakaa tietoa valonnopeudella, toivottavasti Musk ei muuta tätä virtaa sonnaksi

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Tienaaminen ja maailman rikkaimpana ihmisenä oleminen on yhtä hässäkkää. Elon Muskin päätös ostaa Twitter on Qatarin MM-kisojen ohella yksi erikoisimpia post-modernin yhteiskunnan spektaakkeleita.

Sen jälkeen kun Musk irtisanoi Twitterin johdon ja suurimman osan työntekijöistä, ollaan oltu laajasti huolissaan Twitterin kyvystä moderoida esimerkiksi disinformaatiota, vihapuhetta ja muuta kyseenalaista materiaalia. Suuret mainostajat, kuten Apple, Pfizer ja General Mills ovat keskeyttäneet mainostamisen sekavan moderaatiolinjan, jatkuvien muutosten ja heikentyneen mainospalvelun vuoksi. Lisäksi Apple ja Google voivat sulkea Twitterin pois sovelluskaupoistaan, minkä lisäksi EU on uhannut bannata Twitterin, ellei sen moderoinnista laadita selkeitä periaatteita.

Musk on vastannut hyökkäyksellä. Hän on vihjannut Applen vihaavan sananvapautta ja luonnehtinut firmaa monopoliksi, joka perii jokaisesta App Storen ostosta 30 prosentin ”veron”. Musk on luonnollisesti kertonut julkaisevan oman kännykän, jos Twitter suljettaisiin Applen tai Googlen palveluista. Pelkästään App Storen ulkopuolelle sulkeminen vaikuttaisi noin 1,7 miljardiin käyttäjään, joista uuden iPhonen tai iPadin käyttäjät eivät voisi ladata Twitteriä, eivätkä vanhat saisi enää päivityksiä. Muskin fanit ovat tietenkin innoissaan ”Tesla phonesta”, jossa sananvapaus toteutuisi.

Musk on kuin suoraan Piilaaksoon lentänyt James Bond -pahis, joka taistelee sananvapauden ja sivilisaation puolesta. Hyökkäyksen kohteena ovat Piilaakson megafirmat ja erityisesti niiden liian liberaaliksi mielletyt yhteisönormit. Musk kehoitti äänestämään republikaaneja alkukuun välivaaleissa. Hän palautti myös Donald Trumpin käyttäjätilin perustuen Twitter-äänestykseen, joskaan Trump ei aio ainakaan vielä palata vaan jatkaa omallaa Truth Social -alustallaan.

Samalla Muskin keskeinen motiivi Twitterin ostamisessa oli muuttaa Twitterin ansaintalogiikkaa ja tehdä siitä rahantekokone, jollainen Tesla on ollut – joskin Teslankin brändi on hieman himmentynyt Twitterin oston jälkeen. Ei tulekaan unohtaa, että Musk suhtautuu sananvapauteen myös äärimmäisen välineellisesti.