Trumpin ei tulisi olla ainoa poliitikko, joka kommentoi keskuspankkeja
Keskuspankkikapitalismissa keskuspankit ovat vain näennäisesti itsenäisiä.
Donald Trumpin virkarikossyyteoikeudenkäynti alkaa huomenna tiistaina. Samalla tavoin kuin Robert Muellerin Venäjä-tutkintojen kanssa – markkinoita ei paljoa kiinnosta. Yhdysvaltain pörssi teki perjantaina jälleen uudet ennätykset, vaikka maan sisäpolitiikassa kiehuu ja konflikti Iranin kanssa sen kuin syvenee.
Tämä saa kysymään, ovatko Yhdysvaltain sisäpolitiikka ja sitä jallittava mediajulkisuus vieraantuneet lopullisesti maailmantaloudesta? Ei, vaan finanssikriisin jälkeen keskuspankkien väliaikaisina aloitetut elvytystoimet eivät ole vieläkään päättyneet. Finanssipalveluita tarjoavan Allianzin pääekonomisti Mohamed El-Erian tiivisti asian hyvin:
”Markkinoille riittää, kunhan keskuspankit auttavat. Muu on toissijaista.”
Yhdysvaltain keskuspankki (Fed) lopetti viime vuonna rahapolitiikan kiristämisen, laski ohjauskorkoa kolme kertaa ja pumppasi loppuvuoden aikana markkinoille yli 600 miljardia dollaria likviditeettiä. Myös Euroopan ja Japanin keskuspankit ovat laajentaneet vuoden lopulla elvytystään.
Tästä päästään ainakin kahteen loppupäätelmään niin sanotusta keskuspankkikapitalismista: keskuspankit ovat vain näennäisesti itsenäisiä ja poliitikkojen tulisi puhua enemmän keskuspankeista.
New York Fedin entinen johtaja Bill Dudley esitti, että Fedin ei tulisi reagoida löysemmällä rahapolitiikalla Trumpin kauppasodan aiheuttamaan epävarmuuteen. Näin se vähentäisi Trumpin uudelleenvalinnan mahdollisuuksia marraskuun vaaleissa. Tämä olisi kuitenkin politikointia, mikä kyseenalaistaisi keskuspankkien itsenäisyyden, joka on oikeutettu oletuksella keskuspankkien riippumattomuudesta.
Löysästä rahapolitiikasta päätellen Fed pyrkii painamaan taantuman vaalien jälkeiseen aikaan ja näin epäsuorasti edistämään Trumpin uudelleenvalintaa. Keskuspankkikapitalismissa keskuspankit ovatkin vain näennäisesti itsenäisiä, sillä ne joutuvat pelastamaan (bail out) poliitikot, jos poliitikot päätöksillään heikentävät taloudellisia näkymiä.
Poliitikot saavat tekemättömyydellä (kuten euroalueella) tai epävarmuuden lietsomisella (kuten Yhdysvalloissa) keskuspankit reagoimaan, mikä asettaa demokraattisen päätöksenteon toimivuuden outoon valoon.
Keskuspankeille on luisumassa koko ajan enemmän valtaa ja vastuuta, joten Trumpin ei tulisi olla ainoa poliitikko, joka aktiivisesti kommentoi keskuspankkien toimintaa.