Suomi jatkaa menneiden sotien käymistä ja persuilee persun pelosta
Viime torstaina valtiovarainministeri Annika Saarikko ilmoitti Suomen ja 7 muun maan (Itävalta, Hollanti, Ruotsi, Tanska, Latvia, Tshekki & Slovakia) allekirjoittaneen kannanoton EU-maiden julkistalouden pelisäännöistä. Ryhmä on Itävallan kipparoima.
Kannanotto liittyy EU-maiden budjettisääntöihin, jotka rajoittavat jäsenmaiden alijäämät ja julkisvelat kolmeen ja 60 prosenttiin suhteessa bkt:hen. Komissio jäähytti säännöt viime vuoden maaliskuussa, jotta EU-maat voisivat vastata koronapandemian aiheuttamiin taloudellisiin ja terveydellisiin ongelmiin.
Jäähytys kestää vuoteen 2023 asti ja esimerkiksi komission pyrkimyksenä on uudistaa sääntöjä ennen kuin ne palaavat voimaan. Vastaavasti Ranska ja Italia ovat esittäneet sääntöjen löysäämistä, jotta EU-maat voivat harjoittaa aktiivisempaa finanssipolitiikkaa koronakriisin jälkeen.
Kahdeksikon kannanotto on kirjoitettu näitä pyrkimyksiä vastaan.
Sen lisäksi, että kannanotossa vaaditaan koronakriisin aikana syntyneiden liiallisten velkojen vähentämistä, siinä vaaditaan sääntöjen uudistuksen sijaan nykyisten sääntöjen vahvistamista. Tähän viittaa myös Saarikon saatekirje, jossa todetaan nykyisten budjettisääntöjen olevan ”edelleen hyvät peruspilarit”.
Lisäksi kannanatossa todetaan, että sääntöuudistuksen ei tarvitse tapahtua ennen kuin nykyisten sääntöjen jäähytys loppuu 2023. Huomioiden, että kannanotossa suhtaudutaan uudistukseen lähtökohtaisesti nuivasti, kahdeksikko vaikuttaa ennemminkin pyrkivän torpedoimaan sääntöuudistuksen, jotta säännöt palaisivat voimaan nykyisessä muodossaan vuonna 2023.
Saarikon allekirjoittama kannanotto ja siihen kirjoitettu saate kertovat korutonta kieltä Suomen EU-poliittisesta keskustelusta.
Ensinnäkin, Saarikon tekstissä tai kannanotossa ei käsitellä nykyisten budjettisääntöjen taloudellisesta ja poliittista epäonnistumista.
Sääntöjä on tulkittu poliittisesti tarkoitushakuisesti. Komissio kovisteli esimerkiksi vuonna 2018 Italian Giuseppe Conten I hallituksen budjettia, mutta luopui hankkeesta, kun Macronin piti laittaa alijäämät tötterölle hillitäkseen keltaliivien mellakoita. Säännöt ovatkin kohdelleet epätasa-arvoisesti jäsenmaita.
Ja vaikka sääntöjä on toistuvasti rikottu, budjettisäännöt ovat johtaneet liian myötäsykliseen finanssipolitiikkaan, eivätkä säännöt kiinnitä minkäänlaista huomiota Eurooppaa vaivaaviin kroonisiin ali-investointeihin. Sääntöjen taloudellisesta epätarkoituksenmukaisuudesta vallitsee laaja konsensus.
Toiseksi on yllättävää, kuinka suoraan Saarikon saatteessa hyökätään Saksaa, Ranskaa, Italiaa ja jopa komissiota vastaan. Tekstissä ollaan huolissaan, miten Ranska, Italia ja muutama muu eteläinen maa olisivat avaamassa velkaantumisen padot. Lisäksi saatteessa ojennetaan komissiota, että sen pitää uudistuksissa kuunnella kaikkia jäsenmaita eikä ainoastaan Saksaa, Ranskaa ja Italiaa.
Taustalla lienee trauma, miten suuret maat sopivat komission kanssa elpymisrahaston suurista linjoista, mutta näin passiivis-aggressiivinen teksti nostanee kulmakarvoja Berliinissä, Pariisissa, Roomassa ja Brysselissä. Lisäksi komissio on jo ennen kannanottoa ilmoittanut, että se jättää pohjaesityksen vasta kun jäsenmaat ovat saavuttaneet uudistuksesta konsensuksen.
Kolmanneksi, Suomessa käytiin elpymisrahaston suhteen poikkeuksellisen laajaa keskustelua EU:n sääntöjen rikkomisesta. Onkin sääli, että nyt kun sääntöjä oltaisiin uudistamassa, Suomi Saarikon suulla asettaa ehdottomia kynnyskysymyksiä ja kieltäytyy pohtimasta euroalueen uudistuksia.
Kannanotto ja Saarikon saate ilmentävät, miten Suomen EU-poliittisesta keskustelusta puuttuu usein visiot ja uskallus. Persun pelon vuoksi suomalaiset poliitikot päätyvät usein rakentelemaan uhkakuvia ja esiintymään ”vastuuttomien” maiden vastustajana kotimaiselle yleisölle.
Avoimen keskustelun sijaan myös Saarikko rakentaa vastakkainasettelua julkisen velan perusteella EU-maiden välille. Uutta on, että nyt vastustetaan myös komissiota. Vaikka perussuomalaiset esitetään usein nurkkakuntaisina juntteina, julkisvelkaan perustuva vastakkainasettelun lietsominen on todellista populismia.
Sen seurauksena, että Suomi jatkaa menneiden sotien käymistä, jotkut muut tulevat jälleen määrittämään uudistusten sisällön.