Suomi + nuuka nelikko = neuvotteluvaltaa vai identiteettipolitiikkaa?
Kovasta linjasta huolimatta Suomen ja nuukan nelikon neuvottelustrategiat poikkeavat toisistaan.
— lemasabachthani (@lemasabachthani) July 9, 2020
Kansainvälisessä lehdistössä nuuka nelikko (Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska) on niputettu yhteen Suomen kanssa. Koska tänä viikonloppuna on ensimmäinen lockdownin jälkeinen EU-maiden huippukokous, on mielenkiintoista vertailla Suomen ja nuukien linjoja EU-budjettiin ja elpymisrahastoon.
Ensimmäinen ero koskee sitä, että kun nuuka nelikko vaati maksuhyvityksiä, Suomi vastusti niitä. Eurooppa-neuvoston presidentti Charles Michel jätti perjantaina kompromissiesityksen, jonka perusteella Saksa + nuuka nelikko saavat pitää maksuhyvitykset seuraavassakin EU-budjetissa.
Koska Suomi vastusti maksuosuuksia, se ei niitä myöskään saa. Esityksessä ollaan kuitenkin edelleen kasvattamassa maataloustukia, joten Suomi ei ole jäämässä aivan tyhjin käsin.
Brexit olisi voinut johtaa siihen, että suuren nettomaksajan poistuessa EU-budjettia pienennetään tai maksuosuuksia kasvatetaan, mutta koronakriisin ”ansiosta” tapahtuvan velkaantumisen myötä molemmat voitiin välttää. Tätä vasten Suomen ei välttämättä olisi kannattanut vastustaa maksuhyvityksiä.
Viikonloppuna neuvotellaan myös elpymisrahaston päätöksenteosta.
Michelin esityksessä EU-maiden johtajat hyväksyisivät tuet määräenemmistöllä, joka tarkoittaa vähintään 15 maata 27 EU-maasta. Nuukalla nelikolla tai Suomella ei olisi veto-oikeutta tukipäätöksiin.
Saamistaan maksuhyvityksistä huolimatta Hollanti vaatii edelleen, että elpymisrahastoa koskevat päätökset hyväksyttäisiin yksimielisesti. Tämä antaisi kansallisille parlamenteille veto-oikeuden – myös Suomen eduskunnalle.
Hollannin pääministeri Mark Rutte tuskin pitää päänsä loppuun asti. Jos näkemykset ovat viikonloppuna vielä kovin kaukana toisistaan, kova linja voi olla Hollannille kuitenkin neuvotteluvaltti, jonka varjolla lypsää lisää kansallisia myönnytyksiä. Viimeksi kun budjetista neuvoteltiin, Rutte otti neuvotteluihin mukaan Chopinin elämäkerran, koska ei uskonut neuvottelujen etenevän.
Liian tiukoista kannoista voidaan kuitenkin rankaista poliittisen pääoman menetyksellä. On kiinnostava nähdä, miten Hollantiin jatkossa suhtaudutaan. Yksi syy Suomen linjaan voikin olla, että Suomi käytti poliittisen pääomansa jo eurokriisin aikana saamiinsa Kreikan vakuuksiin.
Suomen periaatteellinen kanta elpymisrahastoon on kiinnostava.
Suomi vaatii koronavelan kokonaismäärän pienentämistä (nykyisestä 750 miljardista) sekä jaettavien lainojen ja tukien suhteen muuttamista (310 mrd tukia ja 250 mrd lainoja). Matti Vanhanen sanoi ensimmäisenä päivänään valtiovarainministerinä: ”Suorien tukien osuus tulee pienenemään ja koko paketin 750 miljardin taso alenee merkittävästi.”
FT:n julkaiseman huhun mukaan 750 miljardin suuruisen velan kokonaismäärää voitaisiin pienentää, mutta varsinaista 560 miljardin elpymisrahastoa tuskin. Tällöin suuri vääntö viikonloppuna käytäisiin tukien ja lainojen suhteesta.
Jos velan määrää pudotettaisiin noin 700 miljardiin (kuten FT vihjailee) ja tukien ja lainojen suhteita muutettaisiin esimerkiksi toisinpäin (250 mrd tukia & 310 mrd lainoja), Suomi voisi sanoa, että se onnistui ajamaan tiukempaa talouspolitiikkaa unioniin.
Mutta mitä tällä linjalla käytännössä saavutettaisiin?
Suorat tuet ovat nykyiselläänkin vähäiset ja lainapainotteisuuden vaatiminen tarkoittaa jo valmiiksi ylivelkaantuneiden maiden velkaannuttamista entisestään. Lisäksi on todennäköistä, että Suomi saisi enemmän hyötyä, jos se investoisi elpymisrahastoon menevän summan suoraan kotimaiseen kysyntään.
Suomen periaatteellisen linjan motiivi onkin taloudellisesti epäselvä.
Periaatteellisuus ei myöskään koske sitä poliittista muutosta, joka yhteisestä velasta aiheutuu unionille. Päivi Leino-Sandberg on esittänyt, miten perussopimukset kieltävät velanoton ja kyseenalaistanut tavan, jossa oikeudellisilla uudelleentulkinnoilla muutetaan unionin keskeisiä periaatteita. Vesa Vihriälä on puolestaan tuonut esiin, miten yhteinen velka avaa tien fiskaaliunioniin.
Molemmat ovat korostaneet, että historiallisen poliittisen murroksen kuittaaminen perussopimusten oikeudellisella uudelleentulkinnalla syö tulevaisuudessa todennäköisesti EU:n yhdentymisen hyväksyttävyyttä.
Vaikka Suomi ja nuuka nelikko niputetaan yhteen, niiden neuvottelustrategiat näyttävät poikkeavan.
Kun nuukan nelikon tiukat kannat perustuvat myönnytysten lypsämiseen, Suomella näyttäisi olevan ennemminkin talouspoliittisia periaatteellisia vaatimuksia koronatuen määristä.
Sama periaatteellisuus ei ulotu kuitenkaan elpymisrahaston tai EU-budjetin rahoittamiseen velkarahalla, mitä voidaan pitää suurena murroksena Suomen EU-politiikassa. Suomen tiukkoihin kantoihin liittyvää identiteettipolitiikkaa selittänee ennen kaikkea se, että keskusta ei ole vielä valmis sanomaan ääneen tätä muutosta.
Vaikka Eurooppa-neuvoston kokoukseen on enää muutama päivää, poliitikkojen ei edelleenkään ole liian myöhäistä käsitellä elpymisrahastoon ja unionin yhteiseen velkaan liittyviä periaatteellisia kysymyksiä sekä taloudellisia ja poliittisia ongelmia.