Suomalainen käsitys keskuspankin itsenäisyydestä ja Iso-Britannian siirtyminen rahoitusdominanssiin

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Sanna Marinin twiittaus rahapolitiikan ideoista on herättänyt laajaa keskustelua esimerkiksi pääkirjoituksissa, keskusteluohjelmissa, lehtijutuissa ja kyselytunnilla. Debatti on sisältänyt kiinnostavia näkökulmia inflaation syistä, keskuspankkien itsenäisyydestä ja modernista rahateoriasta.

Yksi tulkinta Marinin twiitistä on ollut, että koska poliitikot haluavat ylläpitää alhaisia korkoja jopa korkean inflaation oloissa, keskuspankin tuleekin olla itsenäinen. Tällä vältetään fiskaalinen dominanssi (fiscal dominance), jossa keskuspankit alistetaan hallitusten tavoitteille inflaation kustannuksella. Marinin lisäksi esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron on varoittanut, että koska inflaatio ei johdu talouden ylikuumenemisesta vaan pääasiassa tarjontashokista, keskuspankin on vaikea hallita inflaatiota ajamatta taloutta taantumaan.

Politiikot eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka ovat varoitelleet liian nopeasta kiristyksestä. Myös taloustieteilijät käyvät aiheesta debattia. Talousnobelistit Paul Krugman, Joseph Stiglitz ja viimeisimpänä tämän vuoden voittaja Douglas Diamond ovat kritisoineet liian jyrkän koronnoston aiheuttavan enemmän ongelmia kuin ratkaisevan niitä. Euroalueen suhteen Philipp Heimberger on tuonut esiin, ettei euroalueen talous ylikuumene eikä viitteitä palkkaspiraalista ole, joten Euroopan keskuspankin koronnostot ovat riittämätön ja mahdollisesti harmillinen keino nykyiseen inflaatioon. Haukempien ekonomistien, kuten Larry Summersin, Olivier Blanchardin ja Mohammed El-Erian mukaan inflaatio voi puolestaan jäädä pysyväksi ongelmaksi 1970-luvun tavoin Yhdysvalloissa, jos Yhdysvaltain keskuspankki (Fed) ei nosta voimakkaasti korkoja ja anna työttömyyden nousta. Euroopan suhteen Blanchard ei kuitenkaan ole esimerkiksi vaatinut yhtä voimakkaita nostoja.

Koska keskuspankkien koronnostoista käydään vilkasta akateemista debattia, joten on kapea tulkinta, että nykyisten rahapolitiikan ideoiden kritiikki perustuisi ainoastaan moderniin rahateoriaan (Modern Monetary Theory, MMT). Kuten Lauri Holappa huomautti, itse asiassa MMT:stä ei ylipäätään voida johtaa politiikkasuosituksia keskuspankin koronnostoista, vaikka Marinin twiittaus tai oma kirjoitukseni sellaiseksi on haluttu tulkita.