Suomalainen käsitys keskuspankin itsenäisyydestä ja Iso-Britannian siirtyminen rahoitusdominanssiin
Sanna Marinin twiittaus rahapolitiikan ideoista on herättänyt laajaa keskustelua esimerkiksi pääkirjoituksissa, keskusteluohjelmissa, lehtijutuissa ja kyselytunnilla. Debatti on sisältänyt kiinnostavia näkökulmia inflaation syistä, keskuspankkien itsenäisyydestä ja modernista rahateoriasta.
Yksi tulkinta Marinin twiitistä on ollut, että koska poliitikot haluavat ylläpitää alhaisia korkoja jopa korkean inflaation oloissa, keskuspankin tuleekin olla itsenäinen. Tällä vältetään fiskaalinen dominanssi (fiscal dominance), jossa keskuspankit alistetaan hallitusten tavoitteille inflaation kustannuksella. Marinin lisäksi esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron on varoittanut, että koska inflaatio ei johdu talouden ylikuumenemisesta vaan pääasiassa tarjontashokista, keskuspankin on vaikea hallita inflaatiota ajamatta taloutta taantumaan.
Politiikot eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka ovat varoitelleet liian nopeasta kiristyksestä. Myös taloustieteilijät käyvät aiheesta debattia. Talousnobelistit Paul Krugman, Joseph Stiglitz ja viimeisimpänä tämän vuoden voittaja Douglas Diamond ovat kritisoineet liian jyrkän koronnoston aiheuttavan enemmän ongelmia kuin ratkaisevan niitä. Euroalueen suhteen Philipp Heimberger on tuonut esiin, ettei euroalueen talous ylikuumene eikä viitteitä palkkaspiraalista ole, joten Euroopan keskuspankin koronnostot ovat riittämätön ja mahdollisesti harmillinen keino nykyiseen inflaatioon. Haukempien ekonomistien, kuten Larry Summersin, Olivier Blanchardin ja Mohammed El-Erian mukaan inflaatio voi puolestaan jäädä pysyväksi ongelmaksi 1970-luvun tavoin Yhdysvalloissa, jos Yhdysvaltain keskuspankki (Fed) ei nosta voimakkaasti korkoja ja anna työttömyyden nousta. Euroopan suhteen Blanchard ei kuitenkaan ole esimerkiksi vaatinut yhtä voimakkaita nostoja.
Koska keskuspankkien koronnostoista käydään vilkasta akateemista debattia, joten on kapea tulkinta, että nykyisten rahapolitiikan ideoiden kritiikki perustuisi ainoastaan moderniin rahateoriaan (Modern Monetary Theory, MMT). Kuten Lauri Holappa huomautti, itse asiassa MMT:stä ei ylipäätään voida johtaa politiikkasuosituksia keskuspankin koronnostoista, vaikka Marinin twiittaus tai oma kirjoitukseni sellaiseksi on haluttu tulkita.
Suomessa keskustelua on kuitenkin käyty yllättävän paljon siitä, mitä moderni rahateoria ylipäätään on, joka on nähdäkseni hyvä asia. Toisaalta modernia rahateoriaa on käytetty myös leimakirveenä, jossa vaihtoehtoiset näkemykset on esitetty jonkinlaisena ääriajatteluna, Modern Monetary Taistolaisuutena. Tämä edustaa talouspoliittisen keskustelun kulttuurisotaistumista, joka on julkisen keskustelun laadun kannalta valitettava asia. Tähän liittynee osaltaan sekin, että merkittävä osa keskustelusta on keskittynyt siihen, mitä Marin twiitillään ylipäätään tarkoitti. Kaikenlainen hulina pääministerin ympärillä tuo medioille lukijoita ja toisaalta Marinin vastustajat voivat ladata uhkakuvansa hänen ajatteluunsa. Kyseessä on erikoinen symbioosi, sillä myös pääministeri hyötyy siitä, että hänen aivoituksistaan väitellään viikkotolkulla.
Lopuksi mielenkiintoinen huomio keskuspankin itsenäisyydestä ja Iso-Britannian minifinanssikriisistä. Punnan laskua ja korkojen nousua on selitetty nyt jo entisen valtiovarainministeri Kwasi Kwartengin vääränlaisella talouspolitiikalla, mutta kokonaiskuva vaikuttaa olevan laajempi. Englannin keskuspankilla ja sijoitusrahasto BlackRockilla on jälkikirjoittelun perusteella ollut keskeinen rooli Liz Trussin uusthatcherilaisen ohjelman perumisessa. Englannin pankki on tukenut hallitusta poikkeustoimilla vastahakoisesti ja ilmoittanut aloittavansa marraskuussa valtion velkakirjojen myynnit, mikä tulee nostamaan painetta hallitusta kohtaan. Blackrock puolestaan uhkasi kriisin keskellä vetää maton eläkerahastojen alta. Lisäksi uutta valtiovarainministeri Jeremy Huntia neuvovat nyt suuriin finanssilaitoksiin kytköksissä olevat henkilöt, joilla on myös taustaa Englannin pankissa.
Jos keskuspankki puuttuu hallitusten kokoonpanoon ja talouspolitiikkaan, on sillä valtaa demokraattisesti valittujen hallitusten yli. Keskuspankin itsenäisyyden alkuperäinen idea on ollut keskittyminen rahapolitiikkaan, joka perustuu teknokratiaan ja poliittiseen riippumattomuuteen. Kun keskuspankki pelaa samaan pussiin rahoitusmarkkinatoimijoiden kanssa, voitaisiin ilmiötä kutsua rahoitusdominanssiksi (financial dominance). Tällainen keskuspankin kasvanut valta ja yhteispeli rahoitusmarkkinoiden kanssa ovat keskuspankkikapitalismin ytimessä.
Näillä on myös vaikutuksia keskuspankkien oletetulle itsenäisyydelle ja riippumattomuudelle, joten keskustelua rahapolitiikan ideoista tarvitaan erityisesti näinä korkean inflaation ja suuren epävarmuuden aikoina. Suomalaisen keskustelun perusteella vaikuttaisi, että olemme edelleen herkempiä reagoimaan poliitikkojen puheisiin keskuspankeista kuin keskuspankkiirien vaikutukseen talouspolitiikan yli.