Sisällissodan rauhansopimukset osaksi Suomen synnyn historiaa
Kääntämällä #Suomi100 päälaelleen voidaan sisällissodan hirveyksistä löytää jotain sellaista, joka avartaa katseitamme tänään.
Sisällissota on #Suomi100-juhlallisuuksien antikliimaksi, sillä juhlavuoden teema oli Yhdessä. Sovintoa tuskin tulee niin kauan kuin on ihmisiä, jotka muistavat sukulaistensa taistelleet punakaarteissa tai suojeluskunnissa.
Yhdessä-teemaa voidaan kuitenkin jatkaa myös 2018 muistamalla niitä kuntia, joissa kansankerrokset ja yhteiskuntaluokat kieltäytyivät tappamasta toisiaan.
Esimerkiksi kotikunnassani Limingassa solmittiin hyökkäämättömyssopimus. Työväenyhdistys ja suojeluskunta saivat molemmat valita yhden luotetun henkilön. Luotetut piilottivat keskenään aseet, eikä paikkaa kerrottu muille.
Vesannolla aseet kerättiin lukkojen taakse ja avaimet annettiin kirkkoherra Niilo Kinokselle.
Historioitsija Kimmo Kontion mukaan vastaavanlaisia sopimuksia tehtiin kolmisenkymmentä eri puolella Suomea, joskin osa rauhansopimuksista kariutui.