Suomen EU-puheenjohtajuus ja silmäpussimetodin paluu

Eurooppa on jakautunut tilanteessa, jossa sen vanhat päätöksentekodynamiikat romahtavat.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Suomen EU-puheenjohtajuus alkoi historiallisen Eurooppa-neuvoston ylimääräisen huippukokouksen väliajalla, joka epäonnistui 20 tuntia jatkuneiden neuvottelun jälkeen valitsemaan Euroopan komission ja neuvoston johtajat sekä EU:n ulkoministerin.

Komission johtajan valinta on jumissa, koska Euroopan parlamentin suurimman ryhmän (EPP) kärkiehdokas Manfred Weberillä ei ole enemmistöä parlamentissa. Demarit ja liberaalit eivät hyväksy Weberiä, mutta ilman EPP:tä ei saada mitään enemmistöä parlamentissa.

Ja niin kauan kuin komission johtajaa ei ole valittu, ei voida myöskään täyttää muita huippuvirkoja.

Merkel ja Macron koittivat ratkaista tilanteen kompromissilla, jossa toiseksi tulleen demariryhmän kärkiehdokas Frans Timmermans oltaisiin valittu komission johtajaksi ja Weber olisi saanut parlamentin puheenjohtajuuden. EPP:n valtiojohtajat torppasivat kuitenkin Itä-Euroopan johtajien kanssa suunnitelman. Vaikka EPP olisi saanut parlamentin puheenjohtajan lisäksi myös joko Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuden tai EU:n ulkoministerin viran, heille ei kelvannut Timmermans komission johdossa.

Epäonnistuminen kertoo, että Merkelin aika alkaa olla ohi. Merkel jäi EPP:ssä yksin. Merkel oli valmis luopumaan saksalaisesta Weberistä, mutta sen lisäksi Saksa ei olisi saanut julkisuuteen vuotaneiden ehdotusten perusteella johtajaa komissioon, Eurooppa-neuvostoon eikä EU:n ulkoministeriksi.