"Sain sodan pääni sisään ja sinne se jäi" - arvio Célinen romaanista Sota
Louis-Ferdinand Céline - Sota (Siltala, 2024, suom. Ville Keynäs)
Louis-Ferdinand Célinen (1894-1961) ennenjulkaisemattomat käsikirjoitukset Guerre ja Londres ovat olleet myyntimenestyksiä Ranskassa. Siltala on nyt julkaissut Sodan ja ensi vuonna ilmestyy Lontoo, molemmat Ville Keynäsin suomentamina.
Céline on ranskalaisen kirjallisuuden suuria uudistajia, joka sekoitti ”musiikissaan” ajan, paikan, tositapahtumat, sodan kauheudet ja mielipuoliset houretilat. Ilman Célineä 1900-luvun autofiktio tai omaelämäkerrallinen kerronta olisi hyvin erilaista Henry Milleristä beatnikeihin ja Hemingwaystä Knausgårdiin.
Sodan jälkeen Céline toimi lääkärinä ja alkoi julkaista vasta 1930-luvulla. Hän suunnitteli vahvasti antimilitaristista romaanikokonaisuutta, joka käsittelisi I maailmansotaa (Niin kauas kuin yötä riittää, 1932), lapsuuttaan (Kuolema luotolla, 1936) ja euforista aikaansa sodanjälkeisessä Lontoossa.
Verrattain lyhyt 150-sivuinen Sota sijoittuu samoihin tapahtumiin kuin Yö, mutta on itsenäinen teos. Teos alkaa kuvauksella Célinen haavoittumisesta, missä yhteydessä hän myös sai jonkinlaisen aivovamman paiskautuessaan puuhun, jonka seurauksena hän kärsi koko loppuelämänsä säryistä ja metelistä päässään.
Sota kuvaa kärsimyksen ja vainoharhan jatkumista sotasairaalassa, jossa sadistinen ja taitamaton lääkäri harjoittelee leikkaustekniikoita sotilailla, hoitaja masturboi kaikkein pahiten silpoutuneita invalideja, kapiaiset etsivät rintamakarkureita ja pelko rintamalle paluusta on kaiken aikaa läsnä sodan jylistessä jossain parinkymmenen kilometrin päässä.
Sota on härski kuvaus, miten sodan rikkomat ihmiset ovat valmiita tekemään mitä vain rahasta, ruoasta, seksistä tai sodan välttämisestä. Célineä on syytetty aiheellisesti misogyniasta, mutta Sodan naishahmot eivät jää itsenäisyydessään ja arvaamattomuudessaan Ferdinandin tai tämän parittajakaveri Bébertin varjoon.
Teos päättyy kertojan suunnatessa Lontooseen. Céline jätti kuitenkin kirjasarjansa Lontoota koskevat kirjat julkaisematta, koska katsoi, että I maailmansodan antimilitaristiset kuvaukset olivat merkityksettömiä maailman ajautuessa 1930-luvun jälkipuoliskolla uuteen maailmansotaan.
Romaanien sijaan hän julkaisi 30- ja 40-lukujen taitteessa kolme antisemitististä pamflettia, joissa hän kehitteli teorioitaan Ranskan liitosta Hitlerin kanssa sodan välttämiseksi sekä kommunismia ja juutalaisia vastaan. Ranskan vapautuksen jälkeen hän lähti maanpakoon natsi-Saksan kautta Tanskaan, jonka aikana hänen nyt julkaistut käsikirjoitukset myös varastettiin.
Nyt löydettyjen käsikirjoitusten julkaisujen yhteydessä onkin vähemmän yllättäen keskusteltu siitä, voidaanko Célinen rasismi ja antisemitismi (joka oli jopa natsien rotuteoreetikoille liikaa) irrottaa hänen romaaniensa kulttuurisesta arvosta (joissa juutalaisia käsitellään jopa kunnioittavasti).
Sota itsessään on hieno pasifistinen kuvaus sodan mielipuolisuudesta ja onkin mielenkiintoista seurata, minkälaisen käsittelyn teos saa esimerkiksi Helsingin Sanomien, Nuoren Voiman, Kaltion ja Parnasson kriitikoilta.
Palaan teemaan todennäköisesti itsekin tarkempien tutkimusten jälkeen.