Säätytalon talouspolitiikka - onko yksityistäminen järkevämpää kuin velkaantuminen?
Nollakorkojen maailmassa investointien rahoittamista kannattaa harkita velkarahalla.
Vaikka mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu, Säätytalon talouspolitiikka vaikuttaa jo tässä vaiheessa erittäin kiinnostavalta.
Toistaiseksi Säätytalolta tihkuneiden tietojen mukaan Antti Rinteen hallituksen talouspolitiikkaan liittyisi ainakin verouudistus, suhdanteeseen sidottu tasapainotavoite ja periaate, ettei menoja leikata. Kaikki nämä tietävät muutoksia talouspolitiikkaan, mikä on saanut useat kommentaattorit suorastaan vauhkoiksi.
Vielä ei ole täysin selvää, mikä Säätytalon kanta on velkaantumiseen.
Tänään HS tiesi kuitenkin kertoa, että hallitus olisi valmis myymään valtion omaisuutta jopa 1,5-2 miljardilla. Näillä rahoitettaisiin esimerkiksi väylähankkeita, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa. Valtiolla on esimerkiksi osakkeita 30 miljardin edestä.
Investointien rahoittaminen omaisuutta myymällä ei välttämättä kuitenkaan ole järkevää julkisen talouden hoitoa. Esimerkiksi eläkerahastojen vuotuiset tuotot ovat olleet keskimäärin 6 prosenttia vuodessa.