Ruotsin vaaleissa voittajatkin hävisivät - blokit hajoavat ja Suomen tie kutsuu

Valtapuolueiden lasku ja radikaalioikeiston nousu on yleiseurooppalainen ilmiö, johon puolueiden tulee reagoida.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ruotsissa OLI VAALIT, jossa voittajatkin hävisivät.

Demarit säilyivät suurimpana, mutta saivat historiallisen heikon tuloksen. Ruotsidemokraatit saivat suurin piirtein gallupien lupaaman kannatuksen, mutta tulos ei riittänyt jytkyyn. Vasemmistopuolue ja keskusta saivat vaalivoiton, mutta punavihreiden tai allianssin kannatus ei riitä enemmistöön.

 

Stefan Löfvenillä ei ole hauska tehtävä aloittaa hallitustunnusteluita, sillä pöydällä on vain vaikeita vaihtoehtoja.

Ensimmäinen vaihtoehto on, että punavihreä vähemmistöhallitus jatkaa entistä heikompana. Tai sitten muodostetaan moderaattien johtama porvarihallitus, jota ruotsidemokraatit tukevat oppositiosta.

Molemmat hallitukset olisivat kuitenkin poliittisesti hasardeja valintoja. 

Toinen vaihtoehto on, että blokit rikotaan.

Löfven voisi vahvistaa hallitusta houkuttelemalla porvariblokista keskustan ja liberaalit mukaan. Tämä ei kuitenkaan riittäisi enemmistöhallituksen muodostamiseen, sillä vasemmisto tuskin lähtisi tällaiseen hallitukseen mukaan. Onko järkeä rikkoa blokit, jos uusi epäpyhä hallitus jää vasemmiston panttivangiksi?

 

Kolmas ja epäkonventionaalisin vaihtoehto olisi, että Ruotsissa seurattaisiin Suomen tietä.

Tällöin demarien ja moderaattien ympärille muodostettaisiin sinipunainen ja epäideologinen hallitus. Demarien ja moderaattien äänet riittäisivät jo melkein keskenään enemmistöön ja hallitusta voisi tukea mikä tahansa puolue joko hallituksesta tai oppositiosta käsin. 

Olipa Ruotsin seuraava pääministeri kuka tahansa, hän joutuu kiristämään maahanmuuttolinjaa. Täten sinipunan loogisin valinta kumppaniksi olisi ruotsidemokraatit. Jos Suomen esimerkkiä halutaan seurata pidemmälle, ruotsidemokraatit kannattaisi nostaa hallitukseen sulamaan kannatustaan.

Toinen vaihtoehto olisi, että sinipunaan tulisi mukaan vaalivoiton ottanut keskustapuolue. Jos vaalitappion kärsineet demarit ja moderaatit eivät pääse yhteisymmärrykseen pääministeristä, keskustan johtaja Annie Lööf voisi alkaa pääministeriksi. Tämä tietenkin ärsyttäisi monia, mutta nyt eletään hulluja aikoja! 

 

Edellisen kerran tällainen hallitus oli Ruotsissa toisen maailmansodan aikaan.

Nyt ei ole sota, mutta ruotsidemokraatit ovat ajaneet blokkipolitiikan seinään. Ruotsissa ei voida mitenkään muodostaa ideologisesti yhdenmukaista hallitusta, eikä toimintakyvyttömiin vähemmistöhallituksiin kannata haaskata aikaa ja poliittista pääomaa. Vanhojen valtapuolueiden lasku ja radikaalioikeiston nousu ovat yleiseurooppalainen ilmiö, johon vanhojen puolueiden kannattaa reagoida. 

Varmaa on, että tänä yönä ja tulevina päivinä puhelimet pirisevät ja puukot laulavat!