Ruotsin uusi laki paljastaa, miten vähän poliitikot ymmärtävät rahapolitiikasta
Ruotsin keskuspankin johtaja Erik Thedéen ilmoitti tiistaina Ruotsin parlamentin valtiovarainvaliokunnalle, että keskuspankki tarvitsee vajaan 80 miljardin kruunun (vajaan 7 mrd euron) suuruisen pääomituksen. Thedéenin mukaan lopullinen rahoitussumma selviää ensi helmikuussa, kun Riksbankin vuoden 2023 vuosikertomus valmistuu.
Taustalla on tänä vuonna voimaan tullut uusi keskuspankkilaki, jonka mukaan Riksbankin taseen tulisi olla 60 miljardia plussalla ja jonka mukaan keskuspankin tulee pyytää parlamentilta lisää rahaa, jos sen tase putoaa alle 20 miljardiin kruunuun.
Monen muun keskuspankin tavoin Riksbankin tase on kääntynyt tänä vuonna 18 miljardia kruunua negatiiviseksi, kun keskuspankin ostamien arvopapereiden arvo on laskenut voimakkaiden koronnostojen seurauksena (joita Riksbank ja monet muut keskuspankit ovat olleet tekemässä). Samalla tavoin Iso-Britannian parlamentti on tänä vuonna rahoittanut Englannin pankkia 30 miljardilla punnalla, koska Gordon Brownin hallitus lupasi finanssikriisin aikaan kattaa kaikki keskuspankin tappiot. Deutsche Bank on arvioinut, että brittiparlamentti joutuu rahoittamaan keskuspankkiaan vielä 90 miljardilla seuraavan kahden vuoden aikana.
Uusi laki siis edellyttää poliitikkoja pääomittamaan Riksbankia mahdollisesti noin 7 miljardilla eurolla. Keskuspankin pääomitus laskettaisiin normaaliin tapaan valtion menoiksi. Ulf Kristerssonin hallitus tuskin leikkaisi menoja, jotta voisi pääomittaa keskuspankkia, joten pääomitus oletettavasti lisättäisiin yksinkertaisesti Ruotsin valtionvelkaan. On vaikea ymmärtää, miten poliitikot ovat saaneet päähänsä näin typerän uudistuksen ja vietyä sen vielä läpi Ruotsin valtiopäivillä.
Keskuspankin rahoittaminen poliitikkojen toimesta on järjenvastaista, sillä keskuspankki on modernissa rahajärjestelmässä ainoa instituutio, joka voi toimia negatiivisella pääomalla. Esimerkiksi Chilen, Tšekin, Israelin ja Meksikon keskuspankit ovat toimineet vuosikausia negatiivisella pääomalla. Yhdysvaltain keskuspankille on aiheutunut koronnostoista jo yli 1 000 miljardin dollarin suuruiset tappiot. Sen sijaan, että Fed pyytäisi kongressilta 1 000 miljardia (joka olisi 10-kertainen summa verrattuna Bidenin viimeksi kongressilta pyytämään Ukrainan ja Israelin asepakettiin), se käyttää tulevia voittojaan tappioiden kattamiseen. Fed ei voi kotiuttaa voittoja valtiovarainministeriölle kunnes tappiot on katettu, mutta se ei myöskään pyydä kongressilta rahaa, kuten Ruotsin uusi keskuspankkilaki edellyttää tekemään. Eivätkö Ruotsin poliitikot ole kuunnelleet asiantuntijoita vai ajattelevatko ruotsalaiset asiantuntijatkin keskuspankinkin (joka vastaa rahan liikkeellelaskusta) toimivan kuten yksityinen kotitalous?
Ruotsin uusi keskuspankkilaki osoittaa, että poliitikoiden tietämys rahapolitiikasta on rapautunut surkeaan jamaan. 1990-luvulta harjoitetun keskuspankkien itsenäisyyden perusteella poliitikot eivät puutu rahapoliittiseen päätöksentekoon. Kun esimerkiksi entinen pääministeri Marin arvosteli keskuspankkien suojelevan uskottavuuttaan aiheuttamalla koronnostoilla taantuman, hänen tulkittiin puuttuvan rahapoliittiseen päätöksentekoon.
Keskuspankkien itsenäisyyden tarkoituksena ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ollut, että poliitikkojen tulisi olla välinpitämättömiä tai varsinkaan ymmärtämättömiä rahapolitiikasta. Poliittinen keskustelu rahapolitiikasta nykyisen monikriisin aikana on luonnollinen osa demokratiaa ja teknokraattisten instituutioiden oikeutusta. Se myös estäisi Ruotsin keskuspankkilain kaltaisten tarpeettomien onnettomuuksien tapahtumisen.
On kohtalonivaa, että samat poliitikot, jotka ovat huolissaan valtion velkaantumisesta säätävät lakeja, jotka pakottavat valtion tarpeettomasti velkaantumaan. Jengisotien, Koraanien polttamisten ja kasvavan terrorismiuhan kanssa painivalle Ruotsille olisi varmasti muutakin käyttöä 7 miljardille eurolle kuin laittaa se keskuspankkiin makaamaan aikansa eläneisiin talousteoreettisiin malleihin perustuen. Uuden lain typeryys kulminoituu siihen, että poliittiset tukipaketit voivat kyseenalaistavat keskuspankkien itsenäisyyden, jos poliitikot keksivät ehdollistaa tukipakettejaan tietynlaiselle rahapolitiikalle.