Rokotteiden vuosi - EU:n rokoteohjelmat eivät ala niin kauan kuin rokotteet puuttuvat

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

2021 ja 2020 eroavat ainakin siinä, että tänä vuonna seuraillaan koronaviruksen leviämisen lisäksi rokoteohjelmien etenemistä. Our World in Datan perusteella Kiina on rokottanut tähän mennessä 4,5 miljoonaa, Yhdysvallat 4,2 miljoonaa ja Israel jo yli 12 prosenttia väestöstään.

EU:n rokoteohjelma on alkanut hitaammin. Esimerkiksi Suomeen odotettiin joulun alla 100 000-300 000 rokotetta, mutta ainoastaan 10 000 tuli. Tähän mennessä on lähetetty 40 000 lisää ja tammikuun kahtena ensimmäisenä viikkona odotetaan yhteensä 100 000 rokotetta.

Euroopassa myyntilupa on vasta BioNTech-Pfizerin rokotteella, mutta firmoilla on ollut vaikeuksia tuottaa luvattuja määriä rokotteita. Euroopan lääkeviraston odotetaan antavan Modernan rokotteelle myyntiluvan loppiaisena. Yhteensä EU on tilannut rokotteita BioNTech-Pfizeriltä ja Modernalta 460 miljoonaa kappaletta, mutta niiden tarkempi toimitusaikataulu ei ole tiedossa.

Huonoksi onneksi EU kieltäytyi BioNTech-Pfizerin tekemästä 500 miljoonan rokotteen tarjouksesta. Der Spiegelin tietojen mukaan EU osti Ranskan vaatimuksesta saksalaiselta BioNTechiltä ainoastaan 300 miljoonaa rokotetta, koska ranskalaiselta Sanofiltakin oli ostettu 300 miljoonaa rokotetta. Valitettavasti Sanofin rokotteen odotetaan valmistuvan vasta tämän vuoden lopulla.

EU:n rokoteohjelman kannalta avainasemassa ovatkin AstraZenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteiden kehitys ja lupahakemukset. EU on tehnyt kyseisten firmojen kanssa sopimukset yhteensä 800 miljoonasta rokotteesta, mutta niiden lupahakemusten ei odoteta etenevän vielä tammikuun aikana.