Rinteen hallituksen tietopohjaisuuden epätietoinen romahdus
Sitoutumalla tietopohjaisuuteen hallitus on ajanut tietopohjaisuudella miinaan, joka voi räjähtää milloin ja miten vain.
Antti Rinteen työllisyyspoliitiikka on poliittinen eläin, jota melkein kaikki ihmettelevät.
Hallitusohjelman mukaan hallitus esittää toimenpiteet 30 000 uudesta lisätyöllisestä ensi elokuun budjettiriiheen mennessä. Jos tavoitteesta lipsutaan, riihessä arvioidaan jo tehtyjä menolisäyksiä, eli perutaan vaalilupauksista (s. 15).
Rinteen hallituksen tavoite on yhteensä 60 000 uutta työllistä, jolla on määrä saavuttaa budjetin tasapaino vuoteen 2023 mennessä. Kovan työllisyystavoitteen lisäksi hallitus on sitoutunut tietopohjaiseen päätöksentekoon – myös työllisyyspolitiikassa. Esimerkiksi aktiivimallista kirjattiin, ettei sen leikkuria pureta ennen kuin “työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä on päätetty” (s. 130).
Rinteen hallituksen ongelma on, että työllisyysvaikutusten arviointi on osoittautunut vaikeaksi. Tarkemmin sanoen ne keinot, joilla työllisyysvaikutuksia helpohkosti pystytään arvioimaan, eivät sovellu Rinteen hallituksen suosimien toimenpiteiden arviointiin. Kuten Teemu Muhonen asian tiivisti, tietopohjaisesti on vaikea saavuttaa 30 000 lisätyöllistä ilman että sosiaaliturvaa leikataan.
Hallitus pyrkii ratkaisemaan ongelman tiedontuotannolla. Työministeri Timo Harakka on nimittänyt Markus Jäntin johtaman työryhmän arvioimaan keinoja työllisyysasteen nostamiseksi, minkä lisäksi valtiovarainministeriöönkin on haettu arvionnin ammattilaista vaikutuksia laskemaan.
Tilanne ei kuitenkaan ratkea helposti.
Eri työllisyystoimien vaikutusten arviointi on haastavaa, sillä Suomen kontekstissa sovellettuja hyviä arviointitutkimuksia työllisyystoimista on olemassa aivan liian vähän. Varmoja tai edes suuntaa-antavia arvioita ei välttämättä tulla saamaan.
Lisäksi arviointitutkimuksen tekeminen vaatii hyvää suunnittelua, resursseja sekä sopivia tutkimuskohteita. Yhteiskunnallinen tutkimus tuskin ehtii tuottaa monipuolisesti eri toimien vaikutuksia arvioivia tuloksia elokuuhun mennessä.
Näyttääkin, että arvioissa nojataan jatkossakin talousteorian hypoteeseihin ja kansainväliseen empiiriseen tutkimukseen. Objektiivisesti arvioituna molemmat tavat katsoa asiaa ovat varsin puutteellisia, mutta parempaakaan nopeasti vaikutusarvioita tuottavaa lähestymistapaa ei ole tähän hätään tarjolla. Siksi ne ovat hegemonisessa asemassa työllisyyspolitiikan tietopohjaisessa tarkastelussa.
Tietopohjaisen politiikan seurauksena poliittista vastuuta annetaan enemmän asiantuntijoille. Hyvinkin epävarman asiantuntijatiedon perusteella määritellään hallituksen politiikan reunaehtoja. Seurauksena on hieman nurinkurisesti päätöksenteon jäykistyminen ja muuttuminen entistä sekavammaksi, kun asiantuntijoilla ei ole tarjota yksiselitteisiä työllisyyslukuja.
Tietopohjaisuus oli keskustan vaatimus, ainakin aktiivimallia koskevan klausuulin osalta. Ilmeisesti puolueessa ajateltiin, että näin punavihreät eivät pääsisi tuhoamaan Sipilän perintöä liian helposti. Tietoperustaisuus kävi myös punavihreille, jotka halusivat sanoutua irti totuudenjälkeisestä politiikasta.
Suomen hallitusten koalitioperusta on jälleen tuottanut uuden erikoisuuden politiikkaamme. Suomen vasemmistolaisin hallitus vuosikymmeniin on sitonut työvoimapolitiikkansa ideologioiden sijaan ekonomismiin, joissa korostuu keppi, tarjonnan taloustiede ja sosiaaliturvan leikkaukset.
Ohjelmansa mukaisesti hallitus joutuu mahdollisesti leikkaamaan ensi elokuussa, kuten Muhonen uumoili. Toinen mahdollisuus on, että hallitus luopuu tietopohjaisuudesta ja alkaa tehdä politiikkaa ideologiat edellä. Kritiikkiä ainakin suoraviivaisimpia teorialähtöisiä työllisyysarvioita kohtaan on jo alettu esittää ja tiedontuotannon rajoitteet ovat alkaneet hahmottua sekä poliitikoille että kansalaisille.
Kolmas vaihtoehto on, että koko 75 prosentin työllisyystavoitteesta luovutaan. Hallituspuolueet ovatkin alkaneet jo asemoitua mahdollisiin uusiin hallitusneuvotteluihin pitämällä esillä verotukseen ja menoihin liittyviä teemoja.
Sitoutumalla vahvasti tietopohjaisuuteen hallitus on yllättäen ajanut eriskummalliseen miinaan, joka voi räjähtää milloin ja miten vain. Se voi johtaa leikkaamattomuudesta tai tietopohjaisuudesta luopumiseen, mutta myös työllisyystavoitteen hylkäämiseen ja uusiin hallitusneuvotteluihin.