Ranskan pääministeri ja ensi vuoden budjetti kaatuivat, mutta julkishallinnon sulku ja finanssikriisi ovat vielä kaukana

Ranskan pääministeri Michel Barnier kaatui luottamusäänestyksessä sen jälkeen kun hän yritti viedä läpi sosiaaliturvan leikkauksia ilman kansalliskokouksen hyväksyntää (perustuslain artikla 49.3). Edellinen epäluottamuksen saanut pääministeri on Georges Pompidou vuonna 1962.

Ranska on ajautunut Macronin uhkapelin ja ylpeyden vuoksi poliittiseen pattitilanteeseen. Viime kesän ennenaikaisten vaalien seurauksena kansalliskokous on jakautunut kolmeen blokkiin ilman toimivaa enemmistöä, eikä uusia vaaleja voida järjestää ennen ensi heinäkuuta.

Barnierin kaatuminen tarkoittaa myös Barnierin kaavailemien 60 miljardin suuruisten sopeutustoimien kaatumista alijäämän painamiseksi alle 5 prosentin. Barnier varoitti Ranskan ajautumisesta poliittiseen kaaokseen ja jopa finanssikriisiin, mutta Ranskalla on edelleen vaihtoehtoja hyväksyä budjetti ja välttää julkishallinnon sulku (shutdown).

Ensinnäkin Macron voi pyytää Barnieria jatkamaan virkaa tekevänä pääministerinä, kunnes uusi pääministeri on löydetty. Barnier voi jättää poikkeuslain tämän vuoden budjetilla jatkamisella ensi vuoteen, mitä myös Barnierin kaataneet yhdistynyt vasemmisto (Nouveau Front Populairen, NFP) ja kansallinen liittouma (Rassemblement National, RN) ovat ilmaisseet kannattavansa.

Toiseksi Macron voi nimittää nopeasti uuden pääministerin, joka aloittaa budjettineuvottelut alusta. Tämä tarkoittaisi vallan antamista Barnien kaataneille vasemmistolle tai laitaoikeistolle. Barnierin hallitus perustui Marine Le Penin RN-puolueen tukeen ja ainoa tie eteenpäin lienisi joko Macronin keskiryhmien yhteishallitus NFP:n kanssa tai teknokraattihallitusta – joista Macron on tähän asti kieltäytynyt.

Kolmas vaihtoehto on, että mikäli uudesta hallituksesta ei päästä neuvottelemaan eivätkä NFP ja RN hyväksy Barnierin poikkeuslakia, ensi vuoden rahoitus voitaisiin taata erillisellä hallituksen asetuksella (artikla 47). Oikeusoppineet ovat kuitenkin erimielisiä, voiko kertaalleen kaatunut hallitus enää jättää tällaisia esityksiä ilman opposition tukea.

Mikäli minkäänlaista hallitusta ei saada kasaan eikä ensi vuoden rahoitusta varmistettua, viimeisenä vaihtoehtona Macron voisi toteuttaa budjettipolitiikkaa ilman kansalliskokouksen hyväksyntää (perustuslain artikla 16). Koko sotku on kuitenkin alunperin seurausta Macronin omasta uhkapelistä, joten presidentin toimivallan kasvattaminen presidentin itsensä luomien pattitilanteen verukkeella ainoastaan lisäisi eristyneen presidentin epäsuosiota.

Poliittisen umpisolmun jatkuessa vaatimukset Macronin ennenaikaisesta erosta tulevat varmasti kasvamaan. Le Penillä on käynnissä oma kavallusoikeudenkäynti, josta vaaditaan vankeutta ja viiden vuoden virkakieltoa, mikä estäisi häntä asettumasta ehdolle vuoden 2027 presidentinvaaleissa. European Policy Centren tutkija Paul Taylor on esimerkiksi spekuloinut, että Barnierin kaatamisen taustalla voi olla Le Penin pyrkimys savustaa Macron ulos ja järjestää presidentinvaalit vielä ennen maaliskuun loppua, jolloin syytteet luetaan.

Vaikka Ranskan julkishallinnon sulku ja ajautuminen finanssikriisiin ovat vielä pitkässä puussa, Macronista on tullut visionäärisen uudistajan sijaan poliittinen epävakaustekijä. Yhdistettynä Saksan hallituksen kaatumiseen Euroopan poliittinen johtajuus on kanveesissa ilman Trumpin paluutakin.