Rakkautta ja Anarkiaa 2018: äärimmäisen oudot suositukset

Rakkautta & Anarkiaa on Helsingin ja syksyn hauskimpia juttuja. Ohessa juonipaljastuksia sisältävät pikasuositukset tämän vuoden oudoimmista rainoista. Elämme äärimmäisiä aikoja ja myös tämän vuoden outoilut ovat äärimmäisiä. 

Mandy (Panos Costamos, 2018)

Kostoelokuva, jonka löyhä juoni on käsitellä miehen egon nousuja ja laskuja hullun kulttijohtajan ja metsurikostajan kautta. Elokuva on yhtä puberteettinen kuin saattaa odottaa, mutta huumeiden, okkultismin, demonimoottoripyöräjengin ja verimössön seassa on paljon visuaalisesti erittäin kauniita ottoja. Lisäksi suuri osa elokuvan kauhusta rakentuu katsojan omien kuumotusten varaan, mikä tekee siitä tunnelmallisesti mukavan. Ylipäätään elokuvan pienehkö budjetti ja tiivis aikataulu ovat onnistuneet tuomaan Mandyyn mukavaa pakottomatonta rentoutta. Pääosan esittävän (ja pahiksen roolista kieltäytyneen) Nicolas Cagen mukaan elokuva on tehty rakkaudesta elokuvantekoa kohtaan ja kyseessä oli yksi hänen hauskimmista kuvauksista, mikä välittyy elokuvasta.

Armomurhaaja (Teemu Nikki, 2017)

Kuten edellinen, käsittelee miehisyyden kriisiä, mutta suomalaisella estetiikalla. Päähenkilö on peräkylien karmapoliisi, joka hautaa autojen alle jääneitä ja tienvarteen kuolleita eläimiä, tappaa eläimiä eläinlääkäriä halvemmalla ja kostaa samalla vääryydentekijöille. Olavi Virran Sua lemmin kuin järjetön mä oisin soi aina, kun joku tapetaan tarpeettoman kärsimyksen vuoksi. Elokuvan väkivallalle, tappamiselle ja rasismille ei anneta (eikä liene tarkoituskaan) muuta selitystä kuin peräkylien ihmisten traumat ja yleinen sisäänpäinkääntyneisyys. Kuten Mandyssä, hahmot ovat onttoja sekopäitä, jotka vaikuttavat astinlaudoilta elokuvalliselle hauskanpidolle ilman sen syvällisempää pointtia. Elokuva on Suomen Oscar-ehdokas ja toivottavasti positiivinen kansainvälinen huomio siivittää sen myös ehdolle varsinaiseen gaalaan.