Blogit

Tutkija Antti Ronkainen seuraa maailmantalouden murrosta.

Puolue on kirkko, eikä kirkko tarvitse journalismia

Blogit Vallan mahotonta! 24.10.2019 14:32
Antti Ronkainen
Antti Ronkainen - avatar
Kirjoittaja on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Vihreän langan lakkattauminen kertoo Suomen poliittisen journalismin, mutta ennen kaikkea Suomen puolueiden tulevaisuudesta.

Suomen puolueet ovat olioita, joiden toinen jalka muodostuu eduskuntaryhmästä ja toinen puolueorganisaatioista. Eduskuntaryhmät ovat puolueet käytännössä, joissa puolueiden todelliset eliitit tekevät todelliset päätökset. Eduskuntaryhmät ovat vastaus Lapinlahden lintujen kappaleessa Vihtaasi on kustu esittämään kysymykseen – missä on se valta, joka puuttuu kansalta?

Vaikka eduskuntaryhmiä on ollut vuodesta 1907 lähtien, vasta vuonna 2012 niistä säädettiin laki. Ja vaikka eduskuntaryhmät ovat saaneet julkista rahaa vuodesta 1966, vasta 2001 eduskunnan hallinto-osastojen tilitoimistot alkoivat valvoa ryhmäkansliarahojen käyttöä. Tällä hetkellä jokainen puolue saa rahaa vajaat 3300 euroa kuukaudessa ja jokaista kansanedustajaa kohden 1650 e/kk. Hauskoja juttuja eduskuntaryhmien kommelluksista voi lukea esimerkiksi Pertti J. Rosilan muistelmien toisesta osasta Herrahissin vauhdissa (Tammi, 2019).

Monet tuskin ovat edes kiinnittäneet huomiota eduskuntaryhmiin. Samaan aikaan puolueet ovat muuttuneet kirkoiksi, joiden tehtävänä on selittää äänestäjilleen parhain päin eduskunnassa tehdyt päätökset sekä vaalien aikana tehdä kampanjoita ja kirittää ehdokkaita. Puolueorganisaatiot ovat puolueiden seurakuntaa, eliitistä alempaa luokkaa, joka toiminnallaan ja olemassaolollaan pitää kirkkoja pystyssä. He ylläpitävät uskoa puolueisiin ja ovat sillä tavoin eduskunnassa tehtyjen päätösten marxilainen perusta – myyttinen kenttä, joka tarjoilee itselleen torilla hernekeittoa.

Entä miten tämä liittyy Vihreän langan lakkauttamiseen?

Median ja viestinnän tutkija Timo Harjuniemi jaotteli puoluepoliittisen viestinnän historian 1900-luvun massapuolueen ja puoluepoliittisen sanomalehden kulta-aikaan. 1900-luvun lopulla puolueet muuttuvat vaalipuolueiksi, puoluelehdistö kutistuu ja TV nousee ykkösmediaksi. 2000-luku on mediaympäristöjen pirstoutumisen aikaa, jossa poliittisessa toiminnassa yhä tärkeämmäksi nousee näkyvyys ja kaikenlainen hälinä sosiaalisessa mediassa.

Puolueet eivät enää tarvitse journalismia ydintoimintaansa, joka on eduskuntaryhmän tekemien päätösten valkopesu, aktiivien ja uusien ihmisten tavoittaminen ja hegemoninen sodankäynti muita puolueita vastaan. Sen jälkeen kun valta on siirtynyt soppatykin ääreltä eliiteille, joukkopuolue on kuollut, eikä tarvita mitään joukkotiedotusvälineitä. Puolueet eivät tee post-modernissa mitään journalismilla, koska puolueet eivät luo saati kykene ylläpitämään äänestäjien joukkoidentiteettejä. Juuri tämän vuoksi puolueet ovat kriisissä.

Toisin kuin useimmat puolueet, vihreät houkuttelevat mukaansa uusia ihmisiä ja vihreillä onkin valtava kasvupotentiaali. Eduskuntavaalien perusteella seuraavien kunnallisvaalien jälkeen Helsingissäkin on vihreä pormestari. Naurakaa vain Pekka Haavistolle Suomen seuraavana presidenttinä, kunnes itku voi alkaa!

Vihreiden hallituksessa ymmärrettiin aivan oikein, että puoluelehti ei tavoita vihreiden valtavaa kasvupotentiaa.

Ja kasvupotentiaa ei tavoitettu, koska Vihreä lanka ei ollut poliittista aikaamme ajatellen oikealla tavalla paska. Päinvastoin se oli liian asiallinen. Vihreä lanka teki liian vähän meemejä, spinnasi liian vähän eduskuntaryhmän älynvälähdyksiä, ja trollasi liian vähän muiden puolueiden oletettuja äänestäjiä, vihollisia. Vihreästä langasta säästyvä 450 tonnia voidaan käyttää paljon tehokkaammin kulttuurisotiin ja viestintätoimistojen luomiin älämölökampanjoihin eduskuntaryhmien ympärillä.

Vihreä lanka lakkautettiin, koska se teki liian hyvää journalismia. Kehitys on valitettava, mutta luonnollinen. Puolueiden tehtävä ei ole vaalia journalismin tilaa Suomessa. Puolueiden tehtävä on esittää kansaa ja edustaa kansaa ja siihen perinteiset mediat ovat liian 1900-lukulainen väline.