Puolue on kirkko, eikä kirkko tarvitse journalismia

Vihreä lanka lakkautettiin, koska se teki liian hyvää journalismia.

Profiilikuva
Antti Ronkainen on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla.

Vihreän langan lakkattauminen kertoo Suomen poliittisen journalismin, mutta ennen kaikkea Suomen puolueiden tulevaisuudesta.

Suomen puolueet ovat olioita, joiden toinen jalka muodostuu eduskuntaryhmästä ja toinen puolueorganisaatioista. Eduskuntaryhmät ovat puolueet käytännössä, joissa puolueiden todelliset eliitit tekevät todelliset päätökset. Eduskuntaryhmät ovat vastaus Lapinlahden lintujen kappaleessa Vihtaasi on kustu esittämään kysymykseen – missä on se valta, joka puuttuu kansalta?

Vaikka eduskuntaryhmiä on ollut vuodesta 1907 lähtien, vasta vuonna 2012 niistä säädettiin laki. Ja vaikka eduskuntaryhmät ovat saaneet julkista rahaa vuodesta 1966, vasta 2001 eduskunnan hallinto-osastojen tilitoimistot alkoivat valvoa ryhmäkansliarahojen käyttöä. Tällä hetkellä jokainen puolue saa rahaa vajaat 3300 euroa kuukaudessa ja jokaista kansanedustajaa kohden 1650 e/kk. Hauskoja juttuja eduskuntaryhmien kommelluksista voi lukea esimerkiksi Pertti J. Rosilan muistelmien toisesta osasta Herrahissin vauhdissa (Tammi, 2019).

Monet tuskin ovat edes kiinnittäneet huomiota eduskuntaryhmiin. Samaan aikaan puolueet ovat muuttuneet kirkoiksi, joiden tehtävänä on selittää äänestäjilleen parhain päin eduskunnassa tehdyt päätökset sekä vaalien aikana tehdä kampanjoita ja kirittää ehdokkaita. Puolueorganisaatiot ovat puolueiden seurakuntaa, eliitistä alempaa luokkaa, joka toiminnallaan ja olemassaolollaan pitää kirkkoja pystyssä. He ylläpitävät uskoa puolueisiin ja ovat sillä tavoin eduskunnassa tehtyjen päätösten marxilainen perusta – myyttinen kenttä, joka tarjoilee itselleen torilla hernekeittoa.

Entä miten tämä liittyy Vihreän langan lakkauttamiseen?